perjantai 2. maaliskuuta 2012

Metsästäjä

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Nyt ne sitten tuli, ne kauan odotetut loskakelit. Nuorempana loskassa tarpominen ärsytti, nykyään loskaan osaa suhtautua positiivisemmin. Ainakin itse iloitsen loskasta sillä se tietää kevään tuloa ja silloin saa myös käyttää kivoja kumisaappaita. 

Pari vuotta sitten hankkimani Ilse Jacobsenin kumpparit joutuivat viime syksyn loskissa väistymään pidempivartisten haastajien tieltä. Sain nimittäin muutaman kerran bussia odotellessani bussikatoksen alareunan alta sellaiset kurat päälleni että kumppareista huolimatta housut kastuivat polviin asti. Original Huntereissa varsi ylettää minulla lähes polveen, joten nyt on housunlahkeet paremmassa suojassa. 

Image and video hosting by TinyPic

duffeli ASOS, kaulahuivi Marimekko,
laukku Shabbies Amsterdam, housut Monki, kumpparit Hunter

Vaikka taistelin "trendi-Huntereiden" hankkimista vastaan pitkään, niin silti olen hankintaani ihan älyttömän tyytyväinen. Hunterit tuntuu jalassa lähes tavallisilta kengiltä. Niissä on hyvä lesti ja kapea varsi saa aikaan entistä enemmän "kenkämäisen" tunnelman. Kumppareiksi nämä tunnistaa kyllä, hiostavat nimittäin ihan hulluna vaikka olen laittanut omiin saappaisiini aitovillaiset pohjalliset. Kyllä näillä silti kelpaa loskassa tallustella.

Suhtaudutteko te loskaan odottavin mielin ja kevättä rinnassa vai ärsyttääkö lätäköissä tarpominen?


Ps. Jos jotakuta kiinnostaa nuo Ilse Jacobsenin saappaat niin laittakaa sähköpostia. En tarvitse useita kumppareita joten ne päätyivät kirppiskasaan. Saappaiden koko on 37 (reilu ja leveähkö malli) ja väri on (entinen) valkoinen (huokoinen valkoinen luonnonkumi on mahdoton pitää puhtaana, kengät siis verrattain sottaiset) . Laadukkaat luonnonkumiset saappaat lähtevät nyt uuteen kotiin edulliseen hintaan!

6 kommenttia:

  1. Minullakin on Hunterit, kullanväriset! Ei ole sade eikä loska ärsyttänyt niiden hankkimisen jälkeen, päinvastoin. Mieli piristyy aina kun saa vetää kultasaappaat jalkaansa. :)

    VastaaPoista
  2. Itsekin nautin loskakeleistä tällä hetkellä täysin siemauksin, juuri sen takia et se tietää kevään tuloa <3 Ja jos on oikeen laiset varusteet niin ei se loska menoa haittaa :)

    VastaaPoista
  3. Jäger! (harjottelen tässä saksaa tulevaa reissua varten..)

    Mulla on vagabondin valkoiset kumisaappaat, ostin ihan hetken mielijohteesta aikoinaan. Ne on ihan kivat, mut ei enää kyllä todellakaan valkoset. Mutta käytän kumppareita ehkä viidesti vuodessa, siihen ne kelpaa :)

    VastaaPoista
  4. mä voisin olla kiinnostunut, riippuu hinnasta :)

    VastaaPoista
  5. .Nekku.: Uuuh, kultaiset kumpparit on varmasti hienot!

    Hanna: Juuri näin! Oikeat varusteet pitävät talvella pakkasen loitolla, syksyllä ja keväällä suojaavat sateelta ja kesällä eivät hiosta. Ihmettelen säästä marmattajia, oikea pukeutuminen kun pelastaa lähes joka kerta.

    wikke: Valkoiset kumpparit menee kyllä likaiseksi ihan liian nopeasti. Mutta on ne kyllä sievätkin. :)

    Wandabe: No hei, laita mulle sähköpostia niin sovitaan hinnasta. Itse ajattelin ehkä kymppiä tms.

    VastaaPoista
  6. Hankin Hunterit aikoinaan vain sen takia, että ne olivat niin hyvät jalkaan! Aiemmin käytössä olleissa Hai-saappaissa jalkani väsyi nopeasti. Tosin, Hai-saappaat ovat edelleenkin paljon kätevämmät sujauttaa jalkaan kun lähtee loskasäällä kaupassa käväsemään.

    VastaaPoista