keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Julkkiskaksoset

tunnetila: huvitus

Voi että on ollut hauska testailla kenen julkkiksen näköinen olen!


Ensimmäisen kuvan kanssa saamiini tuloksiin olin ihan tyytyväinen, mutta en todellakaan näytä yhtään keneltäkään osuman saaneista neitokaisista! Eli vaikka tulokset oli mm. mallimaailman huipulta niin en voi juhlia koska kukaan heistä ei näytä minulta. Pieleen meni että puska kahahti.



Uusi kuva, uudet tulokset. Toinenkaan kerta ei tainnut osua ihan oikeaan.. Toki hyvin mielelläni näyttäisin jollekin kuvaan valikoituneista kaunottarista, mutta en kuitenkaan voi sanoa tämänkään otoksen onnistuneen. Kuvien vertailussa eniten taitaa vaikuttaa oma asento kuvassa. Vaikkei muuten yhdennäköisyyttä juuri olisi, niin kuvan henkilöt ovat aina kanssani samassa asennossa.

Vasta kolmannessa kollaasissa (jossa suurimmat osumat tuli miehille!!) oli henkilö, jonka näköiseksi minua on joskus livenä sanottu: Siskoni on noita sarjasta tuttu Holly Marie Combs. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkansa, mutta yhdennäköisyyteemme on huomioitu aiemminkin.




Kuten kuvasta yllä huomaa, tuossa kuvassa minulla oli otsahiukset jätetty hieman kasvoille (paitsi ettei minulla ole oikeastaan otsahiuksia vaan vain lyhyempiä sivuhiuksia). Siitä siis muodostui yhdennäköisyys tähän porukkaan.

No, vaikkei kukaan kollaasien henkilöistä näköiseni olekaan, niin minulla oli ainakin kivaa ja saatte tekin arvailla miltä päätön Nina oikeasti näyttää. Te, jotka tiedätte miltä näytän: osuiko mikään kuvista mielestänne oikeaan? Ja te, jotka olette tehneet testin itse, löytyikö teille julkkiskaksosta?

9 kommenttia:

  1. Heeeei, miksei mulle tullut tuollaisia kaunottaria!!!??? HHAhahahhaha, turha peiliä on syyttää jos naama on ruma ;).

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli kanssa Delta Goodrem tuossa testissä. Sen lisäksi myös Ville Valo. Mitä hittoa? :D

    Paras oli ehkä Christina Aquilera, jonka näköiseksi mua on joskus sanottu. Sitä en kuitenkaan ota loukkauksena.

    Mikäli muistan oikein, niin näytät kyllä hieman tuolta Siskoni on noita-tähdeltä. :)

    VastaaPoista
  3. No hei, ainakaan sä et näytä X-zibitiltä ;D.

    Tossa ohjelmassa vaikuttaa ihan liikaa just kaikki epäolennaiset asiat, niinku pään asento, hiusmalli ja silmälasit.

    VastaaPoista
  4. Eipä noista nyt mikään kovasti vastaa kasvojasi, huvittaa kyllä kun noista tuloksista voi päätellä missä asennossa olet missäkin kuvassa ollut ja miten hiukset oli :D Siskoni on muuten suuri Gackt-fani ;)

    Mulla tulee ihan laidasta laitaan millon mitäkin kiinalaisia johtajia ja sitten on ollut joku Kirsten Dunst, olenpa ollut myös samassa kuvassa niin James Dean kuin Marilyn Monroekin, että hupia tuolla ohjelmalla ainakin saa itselleen :D

    VastaaPoista
  5. Mulle tulee aina joku hemmetin tissimalli caprice, koitan milla kuvalla tahansa :/ no cool :D

    VastaaPoista
  6. Joy: Äää, sulla on vaan ollut kuva jostain oudosta kulmasta. Ota uusi kuva niin alkaa tulla kaunottaria sinullekin. :)

    Anna-Maria: Kun nyt mietin niin sinussa ja Deltassa on kyllä jotain samaa... Varsinkin jos Delta olisi tumma tai sinä vaalea. Kauniita molemmat. Ja kiitos muistelusta, en loukkaannu tuosta vertauksesta. :)

    Midinetti: Heh, x-zibithän on ihan komee. :)

    Rva Herttainen: Kiinalaiset johtajat, ei voi olla totta! Heh heh! Totta, hauskaa tuon ohjelman kanssa kyllä on!

    Nelliina: No mut hei, sithän sä olet kuin tissimalli Caprice! :)

    VastaaPoista
  7. Holly Marie Combs osui oikeaan, sit toi Roselyn Sanchezkin on aikas näkösesi.

    VastaaPoista
  8. mustakin tuo holly marie combs meni aika lähelle. mä en ees uskalla tehdä tota testiä, mulle tulee kuitenkin isopääkompleksin tueksi chucky, hangonkeksi ja lillerilalleri.

    VastaaPoista
  9. Petra: Kiitos Petra! Oon edelleen hämilläni kun löysit tänne. :) Nähdään huomenna!

    Tiiti: Kiitti Tiiti, en edelleenkään ota tuota vertausta loukkauksena. *niiaa hirmu nätisti*

    Ja vielä, muahahahaaa: Lillerilalleri on pelkkää päätä, sä olet neitoseni pelkkää säärtä!

    VastaaPoista