torstai 18. kesäkuuta 2009

Ihonhoitoa

tunnetila: suorat sanat

Helmikuussa otin testattavakseni Cliniquen silmämeikinpoistoaineen sekä ripsivärin samalta valmistajalta. Molemmat tuotteet vetelevät nyt viimeisiään ja on lopullisen arvion aika. Ensikäden arvio meikinpoistoaineesta oli aika negatiivinen, aine ei toiminut toivotulla tavalla Lancômen ripsarin kanssa. Mielipiteeni muuttui välissä hieman, sillä Cliniquen ripsarin kanssa yhteistyö toimi paremmin. Lopullinen arvio on kuitenkin enemmän pakkaksen puolella enkä usko ostavani kumpaakaan tuotetta enää. Silmänympärysiho on niin herkkä että tuotetta jota täytyy hangata jotta väri ripsistä lähtisi, ei kannata toistamiseen hankkia.



Ikuisuus-suosikkini, Elizabeth Ardenin herkälle iholle tarkoitetut puhdistusvaahto, kasvovesi sekä kasvovoide ovat nyt joko loppuneet tai niistä on enää tilkka jäljellä. Tuotteet ovat ennen olleet ehdoton must peilikaapissani, mutta nyt olen päättänyt vierottaa itseni niistä ja siirtyä tuotteisiin jotka ovat Animalian eläinkokeettomalla listalla. Minulla ei kuitenkaan ole muuten mitään negatiivista sanottavaa tästä EA:n tuoteperheestä tai sen toimivuudesta. Tuotteet ovat lähes täydellisiä! Pieni miinus tulee siitä, että kasvovoide ei ole tarpeeksi kosteuttava omalle iholleni, joten olen joutunut käyttämään voiteen kaverina Dermalogican boosteria.


EA:n tilalle hankin Dermalogicalta puhdistusaineen (Ultra Calming Cleanser) ja kasvovoiteen (Skin Smoothing Cream). Saman sarjan riisipohjainen kuorinta (Daily Microfoliant) on ollut käytössäni jo pari kuukautta ja tykkään hellävaraisesta tuotteesta. Ainut mikä tuotteessa minua häiritsee on sen tuoksu. Kuorinta-aine on siis riisipohjainen ja haisee riisille. On vähän epämiellyttävää kun välillä tuntuu että hankaa kasvoilleen kosteita jauhoja. Yök.


Dermalogican puhdistusainetta en ole vielä testannut, mutta kasvovoide toimii kuin unelma. Tämän voiteen kanssa en tarvitse enää edes boosteria, ja sehän sopii sillä boosteri ei ole tuote halvimmasta päästä.. Mutta miinusta tämäkin tuote saa tuoksustaan. Tai siis hajusta. Mutta usein onkin niin, että mitä pahempi tuoksu/haju sitä tehokkaampi tuote. Poikkeus sääntöön on Tigi; odotan edelleen joka aamu innolla hiusten pesua kun saan läträtä toffeentuoksuisilla pesuaineilla.


Uusi tuoteperhe (saippua, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli ja vartalovoide) pääsee tehotestaukseen juhannuksen nelipäiväisellä mökkireissulla. Matkakokoiset tuotteet nappasin laukkuuni Turun reissulta, hotellin kylppäristä. :) Testasin tuotteita jo hotellilla saunassa ja fiilis on aika hyvä. Ja kun tuotteet on kerran avannut niin roskiin ne olisivat kuitenkin avattuina joutaneet eli kassiin vaan ja käyttöön tulevilla reissuilla! Purkit ovat laatukosmetiikan maineessa olevaa Anne Semonin -sarjaa ja näitä tuotteita saa käsittääkseni Suomessa vain Radisson Blue (ent Radisson SAS) hotelleista. Muuten sarja on suosittu maailmalla kylpylöissä ja kauneushoitoloissa.

Tiedossa on juhannuksena siis tuplaluksusta: rantasauna ja viileä järvivesi, sekä kylpylöihin tarkoitettu laadukas ihonhoitosarja. Plus ne karkit ja herkut joita vihdoin saan maistella sydämeni kyllyydestä! Palaan juhannusreissusta koneen ääreen tiistaina, kivaa juhannusta kaikille!!!

10 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta ihanaiselle Ninalle :)

    Mä olen niin herkkä tuoksuille tietyille tuoksuille, että en oikeasti voi käyttää tuotetta, vaikka sen vaikutuksesta pitäisinkin. Esim. yksi puolukantuoksuinen, tosi hyvin mun iholle sopiva kosteusvoide jotui pois käytöstä, koska se puolukantuoksu aiheutti mulle pahoinvointia.

    VastaaPoista
  2. Mä olen kyllä aivan koukuttunut noihin dermalogican tuotteisiin, en muuten varmaan ikinä olisi tullut kokeelleeksi, ellen olisi lukenut sun myönteisiä kokemuksia ko. sarjasta sekä kommenttiboksin vinkkejä edullisista ostopaikoista :D

    Ja oikein hyvää ja rentouttavaa juhannusta :)

    VastaaPoista
  3. Shandi: Voi, puolukan tuoksuinen rasva kuulostaa ihanalta. Nämä Dermalogicat haisevat.. jollekin mullalle tms. Harmi ettet voi käyttää muuten sinulle sopivaa tuotetta.

    Kiitos samoin, hyvää juhannusta ihanainen Shandi! :)

    Salka: Jee, kerrankin koukutan jonkun johonkin oikeasti hyvään enkä vain salmiakki Pätkikseen tai -jätskiin. (Paitsi noi on oikeesti herkkuja! :) )

    Sinullekin, Salka, oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Aurinkoista juhannusta (ainakin ajatuksissa)!

    Noi SAS:n tuoteet on aika pirteän tuoksuisia; olen muistaakseni testannut niitä pariinkin otteeseen jossain hotelleissa.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa mittumaaria ystäväiseni!

    toivottaa sen yhden isosisko :)

    VastaaPoista
  6. I May Say: Minä en ole aiemmin noihin tuotteisiin tutustunut, mutta tuoksu on kyllä valloittava.

    Ihanaa juhannusta sinullekin, I May Say! :)

    Anonyymi: Kiitos, sitä samaa, sinä ihana ystäväiseni! (Laitoin pikkusiskollesi eilen viestiä mutten ole saanut vastausta. Toivottavasti kaikki on hyvin.)

    VastaaPoista
  7. Kivaa ja toivottavasti aurinkoista juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Lovely: Kiitos kiitos, juhannus oli ihana ja aurinkokin näyttäytyi aina välillä. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana blogi, tätä on mukava lukea :--)

    VastaaPoista
  10. E: Kiitti! Kävin myös tutustumassa sinun blogiisi. :)

    VastaaPoista