lauantai 18. heinäkuuta 2009

Kesäasu

tunnetila: katumus, tai ei sittenkään

Päivän asu kertoo tekemästäni kenkäratkaisusta. Jee, päätin pitää rakkaussandaalit, kaikesta huolimatta. Zaran sandaalien kanssa päivän auringossamakoiluasuun päätyi vuosia vanha (ainakin 10 vuotta, ellei enemänkin) tuubitoppi Lindexin alusvaateosastolta, H&M Trendin palloshortsit sekä viime kesänä Anttilan alesta mukaan tarttunut punoskassi.


Lähikauppareissun verran kenkiä testanneena voin kertoa kenkien olevan jalassa kummalliset. Jalan hölskyminen kannasta ei olekaan kengän varsinainen ongelma. Hölskyminen antaa jalalle tilaa liikkua myös ees taas suunnassa, joten minua normaalisti painavat varvasväliremmit saavat hölskyessä kivasti tilaa eivätkä ne paina liikaa. Kengän ongelma on kuitenkin liian löysyyden johdannainen, eli jalka liikkuu kengässä aika holtittomasti ja varpaat tulevat helposti kengän avoimesta sivusta yli. Kuva kertonee paremmin mitä tarkoitan. (Katso oikea jalka (siis kuvassa vasemmalla) jonka varpaat ovat liukuneet pohjan yli ja viistävät maata.)


Kiintymys sandaaleihin on kuitenkin jo muodostunut niin syväksi että tulen käyttämään näitä liukumisesta huolimatta. Laitoin päkiöiden alle liukuesteet, toivottavasti niistä löytyy apu vaivaan.

Päivän asun tuubitoppi muuttuu auringossa maatessa näppärästi bikinimäiseksi yläosaksi josta kuva alla. Älkää huolestuko, en aio ihmisten ilmoilla kulkea noin paljastavassa asussa vaikka kuinka kuuma olisi. Laitoin vaan kuvan vinkiksi tuubien monikäyttöisyydestä.


H&M Trendin rennot palloshortsit bongasin vasta kun niistä oli jäljellä enää isoja kokoja. Olen omistanut shortsit viimeksi lapsena, joten kun kerrankin löysin itseäni miellyttävät pöksyt niin olihan ne pakko saada. Ostin siis isot shortsit ja otin saumoista reippaasti sisään. Nyt ne on juuri sellaiset kuin halusin! Sitä paitsi, pituus näissä shortseissa on juuri haluamani, eli minulle oikea koko olisi ollut makuuni varmasti liian lyhyt.

Nyt tämä kenkiinsä ja shortseihinsa ihastunut lomalainen painuu ulos nauttimaan auringosta! Nautitaan nyt niin kauan kuin sitä kestää!

6 kommenttia:

  1. Niinpä, koko päivän köllöttelin tutun mökillä, uitiin ja tehtiin safkaa, ihana päivä!

    Tosi nätti kesäasu, tumma, mutta silti kesäinen. Toivottavasti liukuesteet auttavat, jottei tule varvasvammoja. Niin ovat nätit kengät, mulle kanssa...

    VastaaPoista
  2. Joy: Oi, mökki on parhautta aurinkoisina päivinä!!!

    Ja kiitos! En edes tajunnut että asu oli musta, vaikutti silmääni kuitenkin niin kesäiseltä. :) Kenkiä testattu liukuesteen kanssa ja TOIMII. Jee!!!!

    VastaaPoista
  3. Noi shortsit näyttää kyllä tosi mukavilta päällä ja kengät on kyllä kans tosi söpöt!

    VastaaPoista
  4. J.: Kiitti! Molemmat on todelliset löydöt ja tuovat kesään ekstra iloa!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää kengät uusien sortsien kanssa. Voisinpa vaikka ostaa itselleni samanlaiset, kun vanhat on jo niin vanhat, mutta enpä osta vaan säästelen ostokseni syksyyn.

    VastaaPoista
  6. Piksi: Kiitti! Siellä toinen ostosäännöstelijä pohdiskelee hankintojaan.. ;) Voi että meidän kanssa. :)

    VastaaPoista