keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Tuoksuja

tunnetila: nuuskuttelu

Käytättekö te kodissanne huonetuoksuja vai ovatko moiset mielestänne turhaa hömpötystä?

Minusta huonetuoksut ovat aikamoista hömppää, mutta silti minulla on käytössäni kaksi eri tuoksua. Molemmat tuoksut ovat L'Occitanen: talvinen ja havun tuoksuinen Winter Forest (ensimmäinen kuva) sekä kesätuoksuksi sopivampi ruusutuoksu (pinkki versio). Pulloissa on ihanaa vanhanajan fiilistä ja jokainen tuoksun ilmoille tupsautus ilahduttaa.



Jos sinulla tai perheenjäsenelläsi on taipumusta migreeniin en suosittele ainakaan näiden huonetuoksujen käyttöä. Varsinkin Winter Forest on sen verran tuhtia tavaraa että päänsärky saattaa tulla helposti liiasta tuoksuttelusta. Ruusutuoksu on miedompi ja leviää huoneeseen huomaamattomammin, eli jos ei ole huonetuoksuihin tottunut mutta haluaisi kokeilla, niin vaikka tällä on hyvä aloittaa.



Huonetuoksut on tarkoitettu käytettäväksi koko asunnossa/huoneistossa, mutta totuuden nimessä mainittakoon, että käytän huonetuoksujani pääasiassa wc-raikastimena. Halvemmaksi kylppärin raikastukseen tulee tietysti juuri tähän tarkoitukseen tehdyt tuotteet joita saa kaikista marketeista ja sekatavarakaupoista mutta käyttäväthän jotkut wc-tilojen raikastukseen vanhoja hajuvesiään ja se se vasta kallista onkin! Sitä paitsi nämä lasiset pullot ovat hurjan elegantteja verrattuna alumiinisiin suihkepulloihin.

Tuoksuista vielä puheen ollen, tämän kesän ehdoton tuoksu minulle on Marc Jacobsin Daisy. Tämä on siis parfyymi, ei yksi huonetuoksuista. :) Ostin soman ja tyttömäisen pullon kevyttä tuoksua joskus hyvin edullisesti ja vasta nyt, pitkän ajan jälkeen, olen ottanut tuoksun käyttöön. Aluksi en pitänyt tuoksua kovinkaan kummoisena, mutta yhtäkkiä huomaan käyttäneeni sitä koko tämän kesän. Niin sitä mieli muuttuu, tuoksujenkin suhteen.


Mitkä ovat teidän suosikkituoksujanne?

14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Onpa söpöjä tuoksupulloja! Minun hajusuosikkini taitaa kyllä olla tällä hetkellä Viktor&Rolfin Flower Bomb, olen niin kovin ihastunut sekä pulloon että ällömakeaan tuoksuun :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on vessassa Stockmannilta ostettu ruusutuoksu. On se vaan kivempaa, että käymälä tuoksuu kukkasille eikä kakalle. :) Hajuvesistä ultimate lempparini on John Gallianon nimikkotuoksu, jonka löysin helmikuussa enkä ole sittemmin juuri muita käyttänyt (vaikka käytän hajuvettä päivittäin ja minulla on niitä useita). TJEU www.johgalliano.com Kesäisen luonnon tuoksut (sitä kakkaa lukuun ottamatta) ovat myös aina olleet suosikkejani.

    VastaaPoista
  4. Käyttäisin huonetuoksuja jos muistaisin taas sellaisen ostaa :) lempparini oli suihkia makuuhuoneeseen joku kukkaketojotainjotain tuoksua, yhdistin sen aina hyvään uneen. Ruusuntuoksu vois olla kivaa vaihtelua, se on muutenkin yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
  5. Musta huonetuoksut on periaatteessa kivoja, mutta kun tulee sitä päänsärkyä niin helposti tuoksuista. Olen suosiolla jättänyt niiden käytön muille :D

    Hajuvesien suhteen olen yhtä "ronkeli", minulla on kaksi tuoksua joita voin käyttää ilman migreeniä, eikä ollenkaan haluja etsiä uutta suosikkia. Tuota Daisya kovasti kyllä himottaisi tuoksutella, mutta en ikinä muista (tai oikeasti jo kempparien hajuvesiosaston ohikulkeminen kivistää ohimoita).

    Omat tuoksusuosikkini ovat kevyempi Diorin J'adore ja hieman mausteisempi Calvin Kleinin Secret Obsession (josta sinä et tainnut muistaakseni pitää).

    VastaaPoista
  6. Ilona: Nuo tuoksupullot on kyllä kauniita. Ensimmäisen tuoksun ostin oikeastaan tuon pullon vuoksi, myönnetään.. :)

    Nekku: Hih, kakka kyllä kuuluu kesäisen luonnon tuoksuihin mutta myös minä tuoksuttelen mielummin ruusua. :)

    Täytyypä testata tuota Gallianoa. Olen menossa lauantaina Tallinnaan, olisikohan laivalla sitä..?

    Nelliina: Tuo ruusuntuoksu on kivan raikas mutta syvä ja oikeasti ruusuinen. Winter Forest on niin örmäkkä että on jäänyt vähemmälle käytölle.

    Shandi: Tuo Winter Forrest on niin tiukkaa settiä että vein sen jo töihin ettei mies-rukan tarvitse saada migreeniä..

    Minulla on reissutuoksuna tuo J'adore ja tykkään siitä kovasti. (Siis pieni pullo joka kulkee mukavasti myös lentokoneen ruumassa minigrip-pussissa.) Secret Obsessionin annoin anopille. :)

    VastaaPoista
  7. En ole käyttänyt huonetuoksuja, mutta tuoksuttelin just Marc Jacobsin niitä Rain-, Lemon- ja mitähän muita niit teemoja oli -tuoksuja, joita myydään aika isoissa pulloissa, ja joita voi käyttää iholla, huoneessa, hiuksissa, vaatteilla...

    Joka tapauksessa, kyseinen Rain tuoksui tismalleen samalta, kuin 1995 Amerikan tuliaisina saamani tuntemattoman merkin Head over heels -tuoksu (jonka pullon korkkina oli silinterihattu, josta pilkotti tytön jalat). Tuoksu liittyy väkevästi tuon ajan väkeviin tunnelmiin, hyviin ja huonoihin, joten haluaisin tuoksua MJ:n sateelle ihan pelkästään nostalgiankin nimissä. Tosin puolen litran pönikkä kys. ainetta voisi olla jo liikaa/liian kallis vitsiksi...

    Niin ja noin muuten tuoksun kesällä lähinnä hiusaineelta ja Nivean vartalovoiteelta mallia Perus.

    VastaaPoista
  8. Sugar Kane: Hauskaa kun jotkut tuoksut tuovat muistoja useidenkin vuosien takaa. Söpö ex-poikaystäväni (teini-iässä) käytti tiettyä partavettä ja vielä joskus nykyäänkin kun tunnen kaupungilla sen tuoksun palaan ajassa vuoteen 92! :)

    Musta on ihana kun joskus kaupungilla ohi kävelee nainen joka tuoksuu saippualta tai juuri noilta perusvoiteilta. Jotenkin niin puhdas ja raikas tuoksu. Itse en koskaan onnistu tuoksumaan samalta vaikka läträisin niitä kuinka. Epistä!

    VastaaPoista
  9. NinaV, joo "pojat joiden tuoksusta syntyy muistoja"!

    Sen verran täytyy puuttua tähän vessanhajustusasiaan, että ollaan niiden kans varovaisia, jos on herkkiä ihmisiä tulossa kylään. Monessa kerrostalon pikkuvessassa ei ilmastointi vedä, jolloin ah niin ihana "ruusu" tai muu kukkaistuoksu jämähtää niihin aika oksettavasti. Rehdit kakkaistuoksutkin haalenee nopeammin...

    VastaaPoista
  10. Ai sullakin on blogi :) Ihania juttuja :)

    VastaaPoista
  11. Ei tulisi pieneen mieleenkään käyttää mitään huonetuoksuja. Olisi se varmasti ihanaa mutta migreeni estää tehokkaasti kaikki voimakkaat tuoksut. WC-raikastintakin käytämme todella maltilla ja vain jos on ehdoton pakko. Eli silloin kun viemäri päästää löyhkät yös (tuo viemäröinti ei ole ihan ammattitaitoisen remppamiehen tekemä, se haisee viikottain). Pidän kyllä kovasti miedosta ruusuntuoksusta. Se tuo mieleeni menneet vuosikymmenet kun hienot leidit käyttivät ruusuvettä tuoksuttamaan liinavaatteet ja omatkin vaatteet. Ja sitä tietysti pirskotettiin myös nenäliinaan.

    VastaaPoista
  12. Sugar Kane: Heh, onneksi meillä käy tosi harvoin vieraita eikä meillä ole pieni vessa. :)

    Adalia: Jep, blogi löytyy mutta en ole kertonut tästä kenellekään kavereistani. Edes Sebbie ei tiedä. ;)

    Rhia: Tuo ruusuvesi nenäliinassa on jotain mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos pyyhkii nenänsä hajustettuun liinaan päänsärky on varma. :)

    VastaaPoista
  13. Olipas hauska postauksen aihe. Olen seuraillut kommentteja siinä toivossa, että löytäisin omaan kotiinin sopivan tuoksun, olen nimittäin aika hajuherkkä. Kämppä taas on niin vanha kerrostaloluukku, että sillä on jo hiukan epämiellyttävä perustuoksu, vaikka kuinka kuuraisi ja maalaisi. Ehkäpä uskaltaudun jotakin tuoksua kokeilemaan...

    VastaaPoista
  14. Joy: Monet huonetuoksut ovat makuuni liian voimakkaita (kuten tuo L'Occitanen talvituoksu ainakin näin kesällä), mutta ehkä hennoista merellisistä tuoksuista voisi löytyä hyvä tuoksu ensimmäisiä kertoja testaavalle.

    VastaaPoista