lauantai 21. marraskuuta 2009

Reissuterveiset

tunnetila: jeeeeeeeeee

Arvatkaa missä olin torstai-iltana? Ai surullisen kuuluisissa NRJ Fashion Awardseissa? Noup, en mennyt nyt lähellekään noita pirskeitä. Pesin torstai-illan pyykkiä ja pakkasin lentolaukkua. Tällä hetkellä sitä ollaan nimittäin jo Barcelonassa lomailemassa! Voi jestas että onkin ihana päästä viikoksi tekemään ihan mitä huvittaa. Aion syödä hyvin, kävellä ja ulkoilla paljon (lämmintä +20), käydä museoissa, shoppailla, ihailla pysähdyttävää ja hauskaa Gaudin arkkitehtuuria, puhua haparoiden ja takellellen espanjaa ja, sanoinko jo, syödä hyvin?

Viikon matkapuvusto koostuu pääasiassa seitsemästä vaatteesta plus nahkatakista. Enempää ei tarvita jos jokainen vaate sopii toisiinsa (tai jos itseä ei haittaa että näyttää joka päivä lähes samalta) ja jos kassista löytyy asusteita joilla vaatteisiin saa edes pikkasen eri fiilistä. T-paidat on valittu mukaan hengittävyytensä ja nopean kuivumisensa perusteella, eli jos siltä tuntuu niin t-paidan voi pesaista päivän käytön jälkeen samalla kun huuhtaisee sukkahousut. (Alusvaatteita on joka päivälle omansa.) Alla kuusi eri asukokonaisuutta joissa on käytetty matkalle mukaan pakattuja kuutta vaatetta + nahkatakkia.


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

nahkatakki second hand, neuletakki Philosophy Blues Original, pitkähihainen pusero Ivo Nikkolo,
mekko Tiger of Sweden, pitkä t-paita Koola Anna, neuletunika Object, housut Lindex,
vyö Jimmy Choo for H&M, laukku Ordning&Reda, balleriinat Bronx

Tuossa siis kuusi asukokonaisuutta, lisää saa koottua samoista vaatteista vaikka kuinka monta! Seitsemäs mukana oleva vaate on Selectedin silkki-villaneule jota ilman olisin jäätynyt pelkässä nahkatakissa Suomesta lähtiessä. Suomessa balleriinoissa paleli, joten jalassa siellä ja mahdollisia sateisia päiviä varten mukana on toiset kengät, Vagabondin Thelmat.

Lämpötilaa perillä oli lähtöiltana hyvin vaikea arvioida, eli mukana on hyvinkin vilpoisia vaatteita esim. Tiger of Swedenin mekko, josta saa kuitenkin kerrostamalla lämpimämmän asun. Myös Objectin hihaton tunika on hihattomuudessaan kevyt, mutta kun materiaali on villan ja pellavan sekoitusta se myös lämmittää iholla vaikkapa nahkatakin alla. Näillä ollaan liikenteessä. Kuinkahan monta kertaa kiroilen etten ottanut mukaan enemmän vaatteita? No, aina voi tehdä harkittuja hankintoja jos jotain tuntuu puuttuvan!

Kaikille kivoille lukijoilleni hirmuisesti terveisiä! Tämän taidattekin jo tietää, mutta sanonpa sen taas: loma on ihmisen parasta aikaa!

18 kommenttia:

  1. En malta odottaa matkakertomusta. Kuvilla!

    VastaaPoista
  2. enolekateellinenenolekateellinenenolekateellinen... pidähän kivaa, Barcelona on aivan paras!

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa lomaa!:)

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa ja rentouttavaa reissua! Nimimerkillä toinen lomalainen, tosin sairas sellainen :D

    VastaaPoista
  5. Loma Barcelonassa kuulostaa hyvältä. Rentouttavaa lomaa. Matkakertomuksia odotellessa =).

    VastaaPoista
  6. mahtavaa matkaa! nauti valosta ja bcn:n letkeästä menosta!

    I May Say

    VastaaPoista
  7. yäääh kade!!! Pidä mielettömän hauskaa beibe!!!!

    VastaaPoista
  8. Ihan epäreilua! Tulet muuten erottumaan edukseksi siellä kaduilla noilla upeilla asukokonaisuuksilla, barcelonalaiset kun ovat itse sellaisia hipahtavia. ;) Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa lomaa! Ja saanko adoptoida sun vaatekaapin? :D

    VastaaPoista
  10. Ihanaaaaaaaaaa, pitäkää hauskaa, ja hei, syökää hyvin! Imekää d-vitamiinia!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa lomaa ja mieletön matkavaatteisto! Ihan mun makuun ;)

    VastaaPoista
  12. Ihanaa lomaa! Mäkin haluisin ihailemaan Gaudin kädenjälkiä ja metsästämään kenkiä...

    -Kaisa

    VastaaPoista
  13. Tuo Objectin hihaton asia on aivan ihana, minkähän vuoden/kauden mallistosta se mahtaa olla ja jos tuore niin mistä moista voisi metsästää?

    VastaaPoista
  14. Nauti lomastasi ja lämmöstä! Ja otanpa mallia matkapuvustostasi seuraavaalle matkalle (Suuntana Ranska ja Champgne ynnä Pariisi, ei vielä varattu, mutta haaveissa...)

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka loistavan hyödyllinen postaus kuten luonnollisestikin samalla myös äärimmäisen tyylikäs! Ihanaista lomaa, me odotamme Sinua jo kovasti takaisin :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa matkaa! Aikas vaikuttava matkagarderoobi.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaikille loman toivotuksista! Meillä oli iiiiihanaaaa!!! <3<3<3

    AnneVee: Kuvia tuli otettua yllättävän vähän, en jaksanut kantaa kameraa joka päivä mukana. Muistutus itselle: hanki uusi ja pienempi kamera.

    Prefecta: Barcelona on kyllä yksi parhaista lomakohteista ikinä!

    Hilja: Kiitos, ihanaa meillä olikin. :)

    Petra: <3<3<3

    Salka: Kiitos, toivottavasti olet jo parantunut. Mä saan varmasti flunssan kun tuolta lämpimästä tulee tähän.. tähän.. no, tähän!

    Piksi: Kiitos, matkakertomusta tulossa. Joskin ajattelin keskittyä siinä (niissä) vähän erilaisiin Barcelona-juttuihin.. ;)

    I May Say: Barcelona on todella letkeä, sanan jokaisessa merkityksessä. I-h-a-n-a!

    Nelliina: Kiitti kiitti, hauskaa oli koko rahan edestä ja ylikin. :)

    Anna-Maria: Vaikka sää oli lämmin ja aurinkoinen, barcelonalaiset olivat kaivaneet jo vähän syksyisempää päälle. Ihan tyylikästä, hippailu kuulunee kesään. :)

    Ravenwaves: Kiitos! Keskustelen ensin vaatekaappini kanssa mutta uskon että ainakin osittainen adoptaatio onnistuu. :)

    Joy: Kiitos, tehtävä suoritettu: palattu kotiin pari kiloa painavampana notkuvien ruokapäytien ääreltä. ;)

    MaijuS: Kiitos Maiju! Vaikka vaatteita oli vähän, niin silti ne eivät loppuneet kesken. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! :)

    Kaisa: Kiitos toivottavasti pääset itsekin pian Barcelonaan. Se on upea paikka! Ja myönnetään, yhdet kengät lähti reissusta mukaan... ;)

    Anonyymi: Ostin Objectin tunikan (joka onkin muuten 100% pellavaa, aivan ihana päällä!!) viime kesänä alennusmyynneistä. Hyvällä tuurilla saattaa vielä löytyä jostain..

    Heidi: Oi oi oi, matkasuunnitelmanne kuulostaa ihanalta! Alkakaahan äkkiä varata reissua, matkan suunnitteleminen on ihan parasta!

    Tuikku: Voi kiitos ihana Tuikku!!! Aurigosta kaatosateeseen on kamala tulla joten ihana kommenttisi lämmitti tosi paljon.

    Nooruska: Kiitos. Matkapuvustoon olin valinnut tapani mukaan pääasiassa "ei niin tärkeitä" vaatteita (paitsi MPM). Eli hyvä jos näytti kivalta. :)

    VastaaPoista