perjantai 2. huhtikuuta 2010

Alimman kerroksen yllätys

tunnetila: ärsytys (ja toisaalta ihana lomafiilis)

Pikainen pääsiäistervehdys onnelliselta vapaapäivien viettäjältä!

Aloitin eilen viiden päivän pääsiäisvapaan ja käytin hyvin aurinkoisen päivän kaupungilla asioiden hoitamiseen ja siinä sivussa tein vähän ostoksiakin. Pääni taisi pehmetä ihanassa lämmössä ja aurinkoisessa säässä, sillä ostokseni olivat hempeän värisiä ja muutenkin kesäisiä. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää. Yhdestä asiasta on pakko kuitenkin avautua vaikken siitä kuvia teille tähän hätään saakaan.

Kävin pitkästä aikaa Gina Tricotissa ja bongasin "tästä viimeiset kappaleet" -rekistä aivan upean mustan juhlahameen. Olen lähdössä kuun lopussa seminaariristeilylle Tukholmaan ja olen jo miettinyt ettei minulla taida olla iltatilaisuuksiin mitään päällepantavaa (ellen saa vietyä pikkumustaa sitä ennen pesulaan..). Ilokseni tuon ainokaisen hameen koko oli tismalleen sopiva ja hinta juhlavaatteeksi naurettavan edullinen. Siinä ratkesi juhlavaateongelma, jihuu!

Onnesta ymmyrkäisenä kiikutin ostokseni kassalle ja ehdin jo myyjällekin kehua hameen maasta taivaaseen. Myyjä pakkasi hametta ja yhtäkkiä hänen ilmeensä synkkeni ja hän totesi: "Sä et varman sittenkään halua tätä.." Mitä ihmettä, miksi myyjä sanoo upeushameesta noin? Myyjän otettua hälyyttimen hameesta irti sen alta paljastui reikä, iso reikä! Joku saatanan pässi oli yrittänyt varastaa hameen ja oli repinyt väkivalloin hälyytintä irti. Voi helvetin helvetti! (Anteeksi kielenkäyttöni mutta en vaan voi ymmärtää tuollaista käytöstä.)

Pohdiskelin hetken asiaa ja lopulta päädyin kuitenkin ostamaan tuon rikkinäisen hameen. Reikä oli hameen alimmassa kerroksessa joten se ei näy päälle päin. Ajattelin paikata repeämän silitettävillä paikoilla (laittaa suuremman paikan isommalle alueelle kankaan nurjalle puolelle ja pienemmän paikan oikealle puolelle). Täytyy vain toivoa että kangas ei esim. istuessa ala kiristää liikaa jolloin kangas saattaa revetä lisää.

Sain kuin sainkin siis upean vaatteen, mutta voi jumaliste, mitä ihmisten päässä oikein liikkuu??

Iloista pääsiäistä kaikille lukijoilleni, kaikesta idiotismista huolimatta!

6 kommenttia:

  1. Voi kuule... Entisenä vaatekaupan myyjänä voin sanoa, että keinot on monet! Eikä ihmisillä jotka tuota harrastavat (tai tekevät ammatikseen) tunnu olevan minkäänlaista moraalia tai kiinnijäämisen pelkoa. Tuo on varmaan jokun teinin tekosia, ammattimaisempi varas leikkaa hälyttimen siististi pois tai kuljettaa vaatteen ulos liikkeestä hälyttimen kanssa erityisesti vuoratussa kassissa.

    Joka tapauksessa...kivaa pääsiäisen aikaa:)

    VastaaPoista
  2. Voi surku! Ei voi kuin ihmetellä noin idioottimaista käytöstä. Kummastuttaa tuollaiset ihmiset, joilla ei ole mitään moraalia.

    Mutta onneksi voit korjata hameen. Ihan hyvä siitä varmasti tulee...

    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi hyvää päivää! Tosi iloinen juttu meni jonkun idiootin takia pilalle. Onneksi olet neuvokas ja saat paikattua mekon. Toivottavasti onnistuu :)

    Värikästä pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen. Duunipaikka vetää puoleensa tietyntyyppistä porukkaa, jolla on tapana irrottaa hälyt juurikin noin repimällä (tai vaihtoehtoisesti vaatteet jemmataan ja heilutaan huutavan portin luona vaan idioottina kuin ei mitään mistään ymmärrettäis...). Reikä paikataan sitten jälkeenpäin ilmeisesti itse... ja joskus ne hälyt irtoavat reikää jättämättäkin.

    Mä veikkaan, että mekosta tulee pienellä fiksaamisella ihan kelpo kumminkin :). Parempaa lomanjatkoa :D!

    VastaaPoista
  5. no onneksi myyjä sentään huomasi, kiva ylläri sitten itselle kotona huomattavaksi! voi että ärsyttää tuollainen, jos on pakko varastaa, eikö voisi vaan ottaa kunnon kilpajuoksun tai jotain? tai ainakin viedä rikoksensa loppuun asti, eikä jättää rikkinäistä tuotetta toisten ostettavaksi. aaargh! ihmiset!

    VastaaPoista
  6. Lovely: Huh huh! Luulen kans että tuon tekijä oli joku teini. (Ei kai GT:llä edes juuri muut asioi.. ;)) Olen iloinen ettei varkaus onnistunut, mutta harmissani vaatteen kohtalosta. Onneksi se pääsi hyvään kotiin jossa se paikataan ja siitä välitetään. :D :D

    suvi m: Mä en kans ymmärrä ihmisiä jotka varastavat. Mä varastin kerran vahingossa Stockalta mattopiiskan (!!!). Piiska oli niin iso ja koko ajan muussa shoppailussa tiellä että laitoin sen kassiin törröttämään, pois käsistä, ja vasta kotona huomasin sen törröttävän kassissa edelleen, maksamattomana. Olin ihan järkyttynyt! :) Kävin maksamassa sen jälkeen päin.

    Heidi: Täytyy heti huomenna käydä ostamassa paikkaustarvikkeita ja kokeilla onnistunko saamaan reijän pysyvästi umpeen. Mutta voit uskoa että kaupassa ärsytti!!

    Midinetti: Mä uskon kans että hameesta tulee paikkaamisen jälkeen ihan hyvä. Onneksi reikä oli alimmassa kangaskerroksessa.

    tiiti: Arvaa vaan kiittelinkö minä myyjää joka rehellisesti kertoi reijästä minulle ja antoi vielä hameen lähes ilmaiseksi kun sen vielä suostuin ostamaan.

    VastaaPoista