keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Piilotettu väsymys

tunnetila: tyytyväisyys

Juoksin viime viikolla lähes joka ilta joissain kekkereissä ja loppuviikosta valvominen alkoi jo näkyä naamasta. Ei ole kiva kun peilistä vastaan katsoo mörkö, varsinkin kun tietää että taas on työpäivän jälkeen pitkä ilta edessä.

Eräänä tällaisena aamuna muistin peilikaappiini joskus livahtaneen RENin Instant Lifting Gelin. Geeliä (kuvassa oikealla) käytetään pääasiassa virkistävänä naamiona joka pestään pois lyhyen vaikutusajan jälkeen, mutta muistin jostain lukeneeni että tuotetta voi myös käyttää meikin pohjustuksessa. Tuona aamuna ajattelin väsyneenä ettei minulla ole mitään hävittävää, joten päätin testata geeliä uudessa ominaisuudessa.


Image and video hosting by TinyPic

kuvassa vasemmalla RENin hunajahuulirasva joka
maistuu pahalle mutta tekee huulista ihanan pehmeät


Laitoin ensin kasvoille kosteusvoiteen ja annoin sen imeytyä kunnolla. Sen jälkeen levitin pienen määrän geeliä ja odotin että myös geeli imeytyy. Tämän jälkeen päälle kevyt kerros meikkivoidetta ja menoksi. Vielä tuossa vaiheessa en huomannut suurtakaan muutosta ihossa mutta jo työhuoneeni peilistä minua katseli huomattavasti freesimmän oloinen tyyppi. Iho näytti kuulaalta ja kirkkaammalta. Käytin "uutta kikkaa" koko loppuviikon ja tykkäsin lopputuloksesta.

Tulen jatkossa käyttämään geeliä ehdottomasti molempiin tarkoituksiin, sekä naamiona että ilmeen freesaajaana meikin alla. En tiedä kuinka "väärin" tuo käyttötapa on tai tekeekö se iholle hallaa, mutta luulen että RENin luonnonmukaisen geelin jättäminen kasvoille saa aikaan jopa vähemmän haittavaikutuksia kuin useissa pohjustajissa käytettävä, ihon sileäksi tekevä silikoni.

Mitä kikkoja te käytätte väsähtäneen ilmeen freesaamiseen?

8 kommenttia:

  1. Punaista huulipunaa. Tai pinkkiä. Mä luotan siihen, että se hämää riittävästi.

    VastaaPoista
  2. Prefecta: Tuo on varmaan käytetyin ja paras freesausvinkki. Kunpa minäkin joskus oppisin käyttämään huulipunaa! Harjoitukset olen jo aloittanut mutta aina tuntuu tyhmältä. :(

    VastaaPoista
  3. Yleensä vain entistä enemmän silmämeikkiä, välillä se toimii ja välillä ei :)
    Niin ja yritän siirtää huomiota muualle, vaikka kampaukseen tai isoihin korvakoruihin.

    VastaaPoista
  4. Ilona: Sinulla silmämeikin lisääminen toimii varmasti sillä sinulla on niin kauniit suuret silmät. Minä jos laitan lisää meikkiä väsyneisiin tihrusilmiini niin voit uskoa ettei vaikutus ole toivottu. :)

    VastaaPoista
  5. Joo, Prefectan tapaan punaista huulipunaa ja/tai kylmänviileää pinkkiä poskipunaa. Varsinkin se poskipuna raikastaa ja liftaa koko naaman.

    Tai sitten joku pirteä (lue: räikeä) vaate, kengät tai sukkahousut, jotka todellakin varastavat huomion nassusta.

    Mitäs tuollainen naamio maksaa? Alkoi nimittäin heti poltella. Ja ootko ollut RENeihin tyytyväinen?

    VastaaPoista
  6. Vimps: Sulle kans sopii niin hyvin huulipunat. Arsyttää kun näytän itse aina huulipunassa niin dorkalle.. :)

    Tuo naamio maksaa noin 40€ ja on tosi riittoisa. Olen tykännyt RENeistä tosi paljon. Muutamasta RENin tuotteesta on tullut ihan luottojuttuja.

    VastaaPoista
  7. Hmm, toi voisi olla juuri sitä millä omankin nassun saisi herätettyä henkiin. Ei nimittäin näytä siltä että lapseni alkaisi ikinä nukkumaan kunnolla, joten hyvät neuvot ovat tarpeen :D Tuo REN kuulostaa kaikin puolin testauksen arvoiselta.

    VastaaPoista
  8. bea: Voi ei... Jos mä saisin lapsen niin hänellä olisi varmasti mm. koliikki eikä hän nukkuisi koskaan. Apua, en pärjäisi millään! Jaksamista sinulle ja RENiä naamaan. Tuote sopii ainakin minulle hyvin.

    VastaaPoista