tunnetila: mielenkiinto
Dermalogican ihana (mutta pahan tuoksuinen) Skin Smoothing Cream pääsi loppumaan enkä ehtinyt tilata uutta ajoissa nettikaupasta. Niinpä oli turvauduttava johonkin toiseen päivävoiteeseen. Päätin ottaa tällä kertaa kokeiluun Lumenen Natural Code -sarjan 24h Moisturizer (Skin Purifier) voiteen. Sama voide käy iholle 24h, eli päivä- ja yövoidetta ei tarvita erikseen. Ihoni on flunssan ja suklaan syönnin jäljiltä kiukutellut viime aikoina, joten ajattelin Skin Purifier -ominaisuudella varustetun voiteen sopivan tämän hetkiseen tilanteeseeni hyvin.
Voide lupaa "kosteuttaa ihoa ja kontrolloida kiiltoa koko päivän". Se myös "taistelee epäpuhtauksia vastaan" ja "tekee ihosta mattapintaisen". Kuulostaako hyvältä? Kyllä! Tuoteperhe on voittanut viime vuonna Vuoden Paras 2008 Ihonhoitosarja alle 30€ (Teknokemian Yhdistys) -palkinnonkin, joten mielenkiinto tuotteita kohtaan kasvoi entisestään.
Jo pelkkä voide lupaili mattamaista pintaa iholle koko päiväksi, mutta jos voide ei toteuttaisikaan lupaustaan testaan samalla saman sarjan Skin Perfection Mineral Powder -puuteria. Tämänkin purkin kyljessä kerrotaan samoista taisteluista kiiltoa ja epäpuhtauksia vastaan.
Olen käyttänyt tuotteita vasta pari päivää joten 24h voiteen ominaisuuksista en vielä osaa sanoa lopullista arviota. Iholle levitettäessä voide tuntuu olevan liian ohut kosteutta vaativalle iholleni, mutta päivän aikana iho ei yllätyksekseni kuivukaan luultuun tapaan. Raporttia tuotteesta seuraa pidemmän käyttöjakson jälkeen. Puuteria taas fanitan jo täysillä! Aamulla kasvoille sipaistu puuteri pitää kasvot mattapintaisina koko päivän eikä sitä tarvitse välillä lisäillä. Huippua! Tosin en tiedä johtuuko koko päivän mattapintaisuus pelkästä puuterista vai voiteen ja puuterin yhteisvaikutuksesta, mutta jompi kumpi tai molemmat, toimivat ainakin näin käytön alussa moitteettomasti.
Onko teillä kokemuksia kyseisestä sarjasta?
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle Skin Smoothing Cream. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

perjantai 6. marraskuuta 2009
torstai 19. marraskuuta 2009
Uusi nettikauppa
tunnetila: innostus
Vaikka Muotimessut eivät vastanneet odotuksiani, kannatti tuo messukeikka silti tehdä. Muotimessujen yhteydessä järjestetyt Kauneusmessut olivat nimittäin paisuneet valtavaksi tapahtumaksi ja näytteilleasettajia löytyi tältä osastolta suorastaan pyörryttävän paljon. Kauneuspuolella oli esillä ilahduttavat määrät luonnonkosmetiikkaa ja ihmiset tuntuivat olevan niistä hyvin kiinnostuneita. Jo siitä tuli hyvä mieli. Kiinnostavin uutinen ainakin minulle tulee kuitenkin tässä: yksi sana Fruugo.
Törmäsin eräällä messuosastolla herraan joka alkoi kysellä kummallisia. "Käytätkö Tigin tuotteita? Entäpä Dermalogicaa?" Kyllä ja kyllä. "Mistä ostat tuotteesi?" Nolona vastasin että tilaan niitä netistä sillä saan ne sieltä paljon halvemmalla mitä Suomesta. Ajattelin, että herra oli jomman kumman merkin maahantuoja ja pelkäsin saavani huudon "kotimaisia yrittäjiä on kannatettava, vaikka saat tuotteet halvemmalla älä missään nimessä tilaa sieltä" jne. Herra kuitenkin innostui vastauksestani ja kyseli tilaanko muita tuotemerkkejä netistä ja kuinka monta nettikauppaa käytän. "Mitäpä jos monen nettikaupan sijaan alkaisit käyttää vain yhtä, suomalaista nettikauppaa?" Mutku mutku, ne on postikuluineenkin niin paljon halvempia kun tilaa esim. Briteistä..
Sain kuulla, että tämän vuoden aikana Suomessa on avattu nettikauppa Fruugo, jonka kautta voi tilata tuotteita suosituimista nettikaupoista maailmalta. Asiakaspalvelu on suomeksi, vaihto sekä palautus onnistuu helposti omalla kielellä ja tuotteet ovat lähes samanhintaisia kuin jos tilaisit ne vaikkapa Briteistä. Tuotteet siis tulevat esim. lookfantasticin kautta, mutta ylimääräisen palvelumaksun lookfantastic veloittaa suomalaiselta välikädeltä, ei kuluttajalta.
Olen nyt selaillut Fruugon tarjontaa ja toden totta, vaikuttaa kiinnostavalta. Käyttämäni Dermalogican Skin Smoothing Cream maksaa Fruugossa 30,83€, lookfantasticissa £22,10 (tämän hetkisellä kurssilla noin 25€). Suomen hintaa en enää edes muista, olisiko lähempänä seitsemääkymppiä..? Vaikka olen saanut tuotteet Briteistä luotettavasti ja nopeasti, niin silti ilahduttaa ajatus mahdollisuudesta valittaa suomeksi jos valitettavaa tulee. *marmatimarmati*
Fruugon valikoimassa on kosmetiikan lisäksi mm. vaatteita (esim. Nanso, Halti, Vans, CTRL) ja kenkiä (esim. Converse, Havaianas), sisustukseen liittyviä juttuja sekä elektroniikkaa, kaikki hyvin kilpailukykyiseen hintaan. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Innostuin uudesta nettikaupasta oikeasti ja ajattelin että tämä varmaan kiinnostaisi myös teitä. Onko Fruugo teille uusi juttu vai tulenko tämänkin jutun kanssa taas jälkijunassa?

Tunnisteet:
järkevä kuluttaja,
kosmetiikka,
vinkki
torstai 18. kesäkuuta 2009
Ihonhoitoa
tunnetila: suorat sanat
Helmikuussa otin testattavakseni Cliniquen silmämeikinpoistoaineen sekä ripsivärin samalta valmistajalta. Molemmat tuotteet vetelevät nyt viimeisiään ja on lopullisen arvion aika. Ensikäden arvio meikinpoistoaineesta oli aika negatiivinen, aine ei toiminut toivotulla tavalla Lancômen ripsarin kanssa. Mielipiteeni muuttui välissä hieman, sillä Cliniquen ripsarin kanssa yhteistyö toimi paremmin. Lopullinen arvio on kuitenkin enemmän pakkaksen puolella enkä usko ostavani kumpaakaan tuotetta enää. Silmänympärysiho on niin herkkä että tuotetta jota täytyy hangata jotta väri ripsistä lähtisi, ei kannata toistamiseen hankkia.

Ikuisuus-suosikkini, Elizabeth Ardenin herkälle iholle tarkoitetut puhdistusvaahto, kasvovesi sekä kasvovoide ovat nyt joko loppuneet tai niistä on enää tilkka jäljellä. Tuotteet ovat ennen olleet ehdoton must peilikaapissani, mutta nyt olen päättänyt vierottaa itseni niistä ja siirtyä tuotteisiin jotka ovat Animalian eläinkokeettomalla listalla. Minulla ei kuitenkaan ole muuten mitään negatiivista sanottavaa tästä EA:n tuoteperheestä tai sen toimivuudesta. Tuotteet ovat lähes täydellisiä! Pieni miinus tulee siitä, että kasvovoide ei ole tarpeeksi kosteuttava omalle iholleni, joten olen joutunut käyttämään voiteen kaverina Dermalogican boosteria.

EA:n tilalle hankin Dermalogicalta puhdistusaineen (Ultra Calming Cleanser) ja kasvovoiteen (Skin Smoothing Cream). Saman sarjan riisipohjainen kuorinta (Daily Microfoliant) on ollut käytössäni jo pari kuukautta ja tykkään hellävaraisesta tuotteesta. Ainut mikä tuotteessa minua häiritsee on sen tuoksu. Kuorinta-aine on siis riisipohjainen ja haisee riisille. On vähän epämiellyttävää kun välillä tuntuu että hankaa kasvoilleen kosteita jauhoja. Yök.

Dermalogican puhdistusainetta en ole vielä testannut, mutta kasvovoide toimii kuin unelma. Tämän voiteen kanssa en tarvitse enää edes boosteria, ja sehän sopii sillä boosteri ei ole tuote halvimmasta päästä.. Mutta miinusta tämäkin tuote saa tuoksustaan. Tai siis hajusta. Mutta usein onkin niin, että mitä pahempi tuoksu/haju sitä tehokkaampi tuote. Poikkeus sääntöön on Tigi; odotan edelleen joka aamu innolla hiusten pesua kun saan läträtä toffeentuoksuisilla pesuaineilla.

Uusi tuoteperhe (saippua, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli ja vartalovoide) pääsee tehotestaukseen juhannuksen nelipäiväisellä mökkireissulla. Matkakokoiset tuotteet nappasin laukkuuni Turun reissulta, hotellin kylppäristä. :) Testasin tuotteita jo hotellilla saunassa ja fiilis on aika hyvä. Ja kun tuotteet on kerran avannut niin roskiin ne olisivat kuitenkin avattuina joutaneet eli kassiin vaan ja käyttöön tulevilla reissuilla! Purkit ovat laatukosmetiikan maineessa olevaa Anne Semonin -sarjaa ja näitä tuotteita saa käsittääkseni Suomessa vain Radisson Blue (ent Radisson SAS) hotelleista. Muuten sarja on suosittu maailmalla kylpylöissä ja kauneushoitoloissa.

Tiedossa on juhannuksena siis tuplaluksusta: rantasauna ja viileä järvivesi, sekä kylpylöihin tarkoitettu laadukas ihonhoitosarja. Plus ne karkit ja herkut joita vihdoin saan maistella sydämeni kyllyydestä! Palaan juhannusreissusta koneen ääreen tiistaina, kivaa juhannusta kaikille!!!
Tunnisteet:
kosmetiikka,
testi,
vinkki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)