sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Remonttimyynti

tunnetila: ällistys

Hakaniemen Lindexillä on remonttimyynti.

Hyvää uutisessa on se, että sieltä myydään kaikki pois antamalla jo alennetuista hinnoista extra-alea -50%. Huonoa taas se, että Lindex avataan Hakiksessa uudestaan vasta 2010. Mitäh? Missä minä sitten luuraan kaiket illat ja viikonlopun aukioloajat?! Hakaniemen Lindex on ollut paras Lindex ikinä. En tiedä miksi, mutta sieltä olen tehnyt aina parhaat löytöni ja ostanut käytetyimmät Lindex-vaatteeni.

Keskustelin aiheesta ällistyneenä ja järkyttyneenä myyjättären kanssa joka oli yhtä murheissaan. Totesimme, että myyjien hyvä yhteishenki ja lahjakas ja innovatiivinen somistaja ovat saaneet aikaan poikkeuksellisen hyvän kombinaation: liikkeen jossa viihtyy ja jossa perusvaatteetkin näyttävät hyvältä. Ja hauskaa oli kun myyjä kertoi etten ole ainut joka on ottanut asian puheeksi. Kuulema useat ovat samaa mieltä Hakiksen Lindexin erinomaisuudesta. Toivottavasti remontti saa aikaan entistä kivemman tunnelman eikä tuo fiilikseen turhaa jäykistelyä. Ja vanhojen myyjien on uudistuksen jälkeen palattava takaisin. Vaadin!

Remonttimyyntiä on kestänyt jo parisen viikkoa ja eilen viimeksi kävin liikkeessä pyörimässä. Tuovat myyntiin näemmä myymättä jääneitä tuotteita viime keväältä ja kesältä, sillä eilen bongasin useita tuotteita joita liikkeessä ei vielä alkuviikosta ollut. Ja löysin myös super yllärin: liikkeeseen oli ilmestynyt yksi pari suosikkihousujani (joita ostin keväällä kolmet) ja juuri minun kokoani. Nappasin ne heti parempaan talteen, eli nyt minulla on samoja mustia kapeita puuvillahousuja neljät. :D Tosin käytän housuja jatkuvasti, eli aiemmin ostetut näyttävät jo aika kuluneille. Nyt niistä luopuminen on helpompaa kun kaapista löytyy iskemätön pari tilalle.

Asuna mekko FilippaK, liivi Lindex, koru Antti Asplund, housut Lindex, kengät UGG.

Ostin eilen Lindexiltä myös yllä olevan kuvan liivin. Koko syksyn etsiskelin kivaa liiviä kirppiksiltä ja käytettyjen vaatteiden liikkeistä. Tykkäsin eniten miesten malleista, mutta harmikseni kaikki miehille tarkoitetut liivit olivat minulle järjettömän suuria. Naisten malleissa oli aina jotain ärsyttävän naisellista joten niitä en halunnut. Ja eilen, Lindexin alesta, lasten osastolta löytyi kivan harmaa poikien liivi. Liivi on pikkasen reilu, mutta näytti kivalle myös paksun neulepoolon kanssa joten nappasin sen mukaani. Liivissä on rouhean poikamaiset metalliset pääkallonapit. Wohoo! :D


Housut ja liivi olivat molemat ensin alennettuun hintaan josta kassalla laskettiin pois vielä puolet. Housuille jäi hintaa 9.90€ ja liiville 3.90€. Ei paha ei paha!

Illalla olisi tiedossa Idolsin finaali. Ei huvittaisi mennä.. Suosikkini Pete kun otti ja putosi viime viikolla. Ja niille jotka sanovat ettei saa jälkeen päin marmattaa vaan pitää äänestää, niin helkkari, mä ÄÄNESTIN Peteä ja sinne meni rahat, Kankkulan kaivoon. Tyhmää... Onko kukaan lukijoistani tulossa illalla jäähalliin seuraamaan finaalia? Olen menossa konserttiin yksin ja kaipaisin mukaan kaveria. Tilaisuus kun kestää koko illan, yöhön asti. Äh, ehkä jätän hauskuuden tällä kertaa väliin..

12 kommenttia:

  1. mun suosikki lindex on sellossa; se on avara ja siisti. hakaniemen & aleksin lindexit on jotenkin ahtaita selloon verrattuna. mut mä yleensä ostan pelkästään alusvaatteita ja mustia puuvillahousuja. sellon gantin myyjä vinkkasi käymään lindexilla tekemässä puuvillahousuostokset. hyvää palvelua.

    en pidä idolsista; alkukarsinnat katson ja hirnun, mut sen jälkeen ei kiinnosta. mutta hauskaa iltaa sulle jäähalliin!

    VastaaPoista
  2. mun kommentti oli täynnä mielipiteitä. kukaan ei kysynyt, joten sorry kun laitoin :o

    VastaaPoista
  3. Mä en ole oikeen ikinä välittänyt Lindexeistä, mut tosin se saattaa johtua että ole päässyt käymään tuossa mainitsemassasi unelmaLindexissä ikinä ;)

    VastaaPoista
  4. mielipiteet on hyvä asia! :)

    Harmillista kun remontin takia harrastukset vähenevät .. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi eli I May Say: Noi molemmat kommentithan oli sulta, vai? :D Mielipiteet on aina tervetulleita, kysyttiin tai ei! Ja kiitos vinkistä, Sellossa tulee käytyä liian harvoin. En edes tiennyt että siellä on Gantin liike ja olen hakenut kaikkialta yhtä Gantin mekkoa mutta se on loppu joka paikasta. Oliskohan Sellossa??

    (No niin, kato nyt, heti oli kommenteista hyötyä vaikkei mitään kysyttykään. :D)

    Roosa: Heh! Sit (vuonna 2010!!) kun tuo Hakis on uusittu niin sit sun on käytävä siellä. Toivottavasti se on entistä ehompi eikä muuttunut huonommaksi. Mutta Lindex on musta siitä kiva paikka että se yllättää positiivisesti, usein.

    VastaaPoista
  6. Mikkan: Totta, mielipiteet on hyvä asia! Nyt täytyy keksiä uusi harrastus Lindex-lorvailun tilalle. :)

    VastaaPoista
  7. Suloinen asu! Liivi näyttää oikein kivalta:) Harmi kun Pete putosi...oli myös minun suosikkini!

    VastaaPoista
  8. kato hitto, toi eka kommentti lähti anonyyminä - en edes huomannut! mä ryhdistäydyn kommentoimaan tänään oikein urakalla...

    gantista vielä, mä olen jostain lukenut että niiden kanta-asiakasedut on ihan huippuja. en tosin itse ole gantin kantis. (hitsi, että rimmaa...)

    VastaaPoista
  9. itse olen vasta "löytänyt" täältä lindexin ja yllättynyt positiivisesti miten paljon löydänkin kaikkee kivaa sieltä. Ennen mielikuva Lindexin asiakkaista oli ala-aste ikäiset lapset lasten osastolla ja mummot, mut ehkä se ei mee ihan niin :D

    VastaaPoista
  10. Lovely: Kiitos! Ja juu, Peten takia olisin saattanut raahautua Jäähallille eilen mutta nyt jäin kotiin.

    I May Say: Hmm... Gantin kantisasiakkuus olisi kyllä kiva... Hmm...

    Emmi: Nou nou! Lindex oli ennen ihan järkyttävä paikka, mutta viimeiset ehkä 3-4 vuotta on ketju mennyt huimasti parempaan suuntaan. Tai sit siellä on vaan mummut ja minä.. ;)

    VastaaPoista
  11. Nyt olisi ilouutisia! Hakaniemen Lindex avaa jälleen ovensa (25.3.2010 ja klo:10-20), mutta myyämälän ilme on muuttunu aikalailla ja se on todella upeen näkönen! Käy tsekkaamassa hyvät avajais tarjoukset, suosittelen lämpimästi! Toivottavasti tykkäät uusitusta konseptista ja enää kesälläkään ei tarvitse paahtua kuumudesta kun ilmastoinnit on uusittu! ;)

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Jee, kiitos tiedosta. Pakko tulla heti tänään tutustumaan uuteen liikkeeseen. Kivaa!!

    VastaaPoista