lauantai 14. marraskuuta 2009

Yks juttu

tunnetila: uuden jutun lanseeraus

Olen tottunut kirjoittamaan blogiini muutaman pidemmän merkinnän viikossa. Usein kuitenkin mieleeni juolahtaa asioita, jotka ovat niin pieniä ettei niistä saa kokonaista, pidempää postausta aikaan, mutta haluaisin silti jakaa ne kanssanne. Esim. juuri tällä viikolla oman "yks juttu" postauksensa olisi ansainnut Lindexin uudesta mallistosta aiheutunut kohu ja linkki ko. keskusteluun. Nyt jouduin laittamaan sen postaukseen ps. -merkinnällä enkä tiedä kuinka moni sen huomasi.

Nyt päätinkin luoda blogiini kategorian "yks juttu" -jonka alle voin möläytellä pieniä juttuja vaikka useamman kerran päivässä, hehkuttaa kivoja asioita tai marmattaa epäoikeudenmukaisuuksista tai vaikka kertoa teille pikaista reagointia vaativia vinkkejä, esim. "menkää äkkiä Seppälään, siellä on vain tänään kaikki vaatteet -70%". (Älkää nyt menkö Seppälään, tuo oli vain esimerkki. Tai siis saatte mennä mutta ei siellä ole nyt noin hurja ale. :))

Pohjustuksen jälkeen, tässä tämän päivän "yks juttu".

Selailin eilen Jimmy Choo for H&M -mallistoa netistä ja seepraballeriinojen lisäksi muistin iskeneeni silmäni myös yhteen vyöhön. Ajattelin herätä aamulla ajoissa ja mennä Kämpin Henkalle viimeistään kymmenen maissa katsomaan onko siellä enää mitään jäljellä. Heräsin kuitenkin vasta vähän ennen yhdeksää ja päätin jättää malliston hamuamisen väliin. Menin kuitenkin kurkkaamaan H&M:n verkkokauppaa ja jo ennen yhdeksää verkkokauppa oli aivan jumissa! Myynti verkossa alkoi vasta klo 10.00 ECT eli klo 11.00 paikallista aikaa. Mitä ihmettä porukka siellä klikkaili ruuhkaksi asti jo reippaat kaksi tuntia ennen h-hetkeä?!


Odottelin kun kello tuli 11.00 ja palasin uudestaan paikalle. Koko Henkkiksen verkko oli täydellisessä jumissa. Pääsin kuitenkin jonkun ajan jälkeen selailemaan mallistoa, nettikauppaan en päässyt edelleenkään, ja naureskellen klikkailin seeprakenkien "osta tästä" namikkaa. Hups, yhtäkkiä huomasin olevani kenkien kanssa kassalla. En yhtään tiedä mitä tapahtui, mutta ahneus iski ja palasin hakemaan myös vyön. Nips naps, kassalle ja kamat kotiin. Vahvistuksen saatuani (tuotteet toimitetaan viikolla 48) palasin sivuille jotka olivat edelleen jumissa.

En yhtään tiedä miten tuossa onnistuin, mutta sen sanon että kävi kyllä hirvittävä tuuri! Sain kunnolliset yöunet sekä mallistosta haluamani tuotteet. Miten teille kävi? Siis teille jotka olitte kiinnostuneita edes joistain malliston tuotteista?

13 kommenttia:

  1. Minäkin onnistuin saamaan haluamani tuotteet aika helposti. Saavuin Tampereen H&M:lle puoli yhdeksältä ja sain rannekkeen 2.ostosryhmään, shoppailuaika oli 09.30-09.40. Jonottajia oli lopulta yllättävän vähän, ehkä nelisenkymmentä. Ostin seeprakuvioiset korkokengät ja tähtikoristeisen clutchin. Olisin myös halunnut ostaa seeprakuvioisen clutchin, mutta laukku oli aivan liian suuri luonnossa, mikä oli hienoinen pettymys.

    VastaaPoista
  2. Ihan loistava tuuri sulla kyllä kävi!

    Minä marssin suosiolla Kämpin liikkeeseen vasta iltapäivällä, mutta sain kengät, joiden en odottanut olevan noin upeat. Kukaan muu ei tuntunut matalia käärmekenkiä edes haluavan, sillä yksi hyllyllinen oli niitä täynnä.

    Mikään ei jäänyt harmittamaan :)

    VastaaPoista
  3. Mä (valitettavasti) huomasin sun PS. -linkin ja kävin lukemassa keskustelua aiheesta Lindexin vaatekoot Taloussanomien nettisivuilla. Ei olisi pitänyt, sillä tarjolla oli niin agressiivista ja kapeakatseista kirjoittelua, josta ei voi muuta kuin tulla pahalle tuulelle. Yksi kommentoija kirjoittikin siellä hyvin siitä, kuinka naiset todellakin osaavat selkäänpuukottamisen jalon taidon.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Oho, olin ihan varma että Tampereellakin jonotetaan satapäisenä joukkona! Mutta hyvä sulle että sait haluamasi. Ja hienoa että et ostanut seepralaukkua jos se ei ollutkaan niin kiva mitä ajattelit. Usein noissa tilanteissa ostaa ihan kaiken mitä käsiinsä saa. :)

    Jalouse: Jep, olen tosi ihmeissäni tuon tuurin suhteen! Ja mahtava että sinäkin sait haluamasi kengät! Mua jännittää kun kenkien sanotaan olevan normaalia suurempaa kokoa. Mun kengät on varmasti liian isot kun ne sovittamatta tilasin..

    mj: Anteeksi linkistä! Kun kävin itse jutun lukemassa niin siellä oli vasta muutamia kommentteja enkä aavistanut että homma riistäytyy käsistä. Miten ihmiset voivat olla tuollaisia? Kuinkahan moni kertoisi tuollaisen mielipiteensä kasvoillaan eikä nimimerkin takaa..?

    VastaaPoista
  5. Kiitos Ps-jutusta :) En myöskään jäänyt seuraamaan linkin nettikeskustelua, luin vain uutisen.

    Pitäisköhän mun katsoa HM-nettikauppaa, ei tänne kehäkolmosen taakse kauppoihin mitään tuommoisia tule ;)

    VastaaPoista
  6. Itse klikkailin H&M:n verkkokauppaan vasta klo 12 jälkeen ja lähes kaikkea oli vielä saatavilla. Joistakin tuotteista oli muutamat koot loppuneet, mutta sold outia tarjottiin kai ihan parissa tuotteessa.

    Ehti tsekkailla vielä hyvin ja itsellä ostoskoriin päätyi lopulta vain pantterihuivi. Harkitsin vielä viikolla että olisin lähtenyt la-aamulla jonottamaan Henkalle, mutta onneksi en (hulluimmat kun olivat olleet siellä jo klo 2 yöllä) kun netistä sai noin helposti.

    VastaaPoista
  7. Heidi: Äläkä mene katsomaan keskustelua, siellä menee vaan hermot!

    Ja suosittelen katsastamaan nettikaupan, siellä saattaa olla vielä jotain tarjolla.

    Anonyymi: Mitääääh?! Jonossa KAHDELTA aamuyöllä??? Ei-voi-olla-totta! Hyvä että sait sinäkin netin kautta haluamasi.

    VastaaPoista
  8. Itse juttu oli oikein hyvä ja lukija itse vastaa itsestään, kun lähtee nettipalstoja lueskelemaan. :) Eli ei tarvitse pyytää anteeksi. :)
    Piti tulla kommentoimaan, että tänään nettikaupasta sai melkein kaikkia Choon tuotteita, vaikka eilen iltapäivällä olivatkin loppuneet.

    VastaaPoista
  9. Kyllä, kahdelta. Suomalaiset ovat hulluja.

    Tämä http://whoshotthebambi.blogspot.com/2009/11/taklauksia-ja-raivohulluja-muijia-jimmy.html blogikirjoitus kuvaa vallinnutta tilannetta.

    VastaaPoista
  10. Hyvä idea tuo "yks juttu"-kategoria. Munkin pitäis jossain vaiheessa vähän selkeyttää niitä kategoriatunnuksia ja niiden käyttöä. Alkuun oli vaan niin vaikea tietää millaisia kategorioita olisi tarpeen olla jne.

    Ne ballerinat on taatusti hyvä ostos, jos vain ovat hyvät jalassa! Mieletön tuuri sulla. Itsekin olisin kengistä ollut just niistä kiinnostunut, mutta pahaksi onneksi H&M:n kengät on liian pieniä mulle. Hyvä etten ole ainoa joka hetkellisesti vinksahti noiden Jimmy Choo-juttujen kanssa :D (Vaikka oman vinksahdukseni onneksi korjasin jo tarkemmin asiaa harkittuani.)

    VastaaPoista
  11. mj: On tuo kyllä varsinaista huijausta koko juttu! Toiset jonottaa aamuyöllä kahdelta liikkeen edessä ja toiset huomaavat tavaraa saatavan vielä sunnuntaina verkkokaupasta. :) Ja sit jos nuo muovisilta vaikuttavat kengät onkin oikeasti muovia ja myydään nahkana niin... ;)

    Anonyymi: Uskomatonta, ihan uskomatonta!! Kiitos linkistä, oli mielenkiintoista luettavaa.. ;) Onneksi kirjoittaja sai kuitenkin haluamansa!

    Auri: Ahaa, onko vinksahduksesi siis korjaantunut... Täytyypä vilkaista blogiasi.. ;)

    VastaaPoista
  12. Mullakaan ei yllättäen ollut mitään ongelmia saada kaikkia haluamiani tuotteita nettikaupasta, vaikka se oli niin tukossa, ettei päässyt kirjautumaan sisään etukäteen, vaan vasta kassalla. Onneksi en lähtenyt jonottamaan.

    VastaaPoista
  13. Mia: Samaa olen kiitellyt minäkin. Niin kovasti en mitään halunnut että olisin jaksanut jonottaa, mutta nyt kun nuo jutut sain niin olen iloinen. Paitsi voi olla että koot ei ole sopivat ja joudun ne palauttamaan, mutta sainpa edes sovittaa niitä!

    VastaaPoista