maanantai 22. helmikuuta 2010

Aurinkoa kasvoille

tunnetila: fanitus

Aurinkopuuterilleni, onneksi hyvin vanhalle sellaiselle, kävi köpelösti. Kaksikin kertaa. Ensin se putosi kylppärin lattialle ja hajosi pieniksi paloiksi. Keräsin suurimmat palat takaisin samassa rytäkässä hajonneeseen rasiaan ja käytin puuteria vielä muutaman viikon. Viime viikolla aurinkopuuteri, tai sen rippeet, putosi kylpyammeen ja pesukoneen väliin (älkää kysykö miten tai miksi..). Se oli sen puuterin loppu.

Vanhan aurinkopuuterin pääsi korvaamaan MSCHICin Kide -sarjan mineraaliaurinkopuuteri. Puuterissa on mm. vihreää teetä ja timanttihippuja! Voiko kuulostaa enää ihanammalta?! Kaiken lisäksi tuote on kotimainen ja sen pakkaus on valmistettu ekologisesta kotimaisesta puuusta.



kuvat


Aurinkopuuterin sävy on tällä hetkellä kalpealle iholleni sen verran tumma etten levitä sitä koko kasvoille kuten aurinkopuuteria yleensä käytetään. Nyt käytän sitä poskipunamaisesti poskipäille ja korostuksiin. Kesällä puuteri tulee olemaan ihana päivettyneelle iholle korostamaan rusketusta ja tuomaan kasvoille hehkua.

Kide tuoteperheessä on muitakin upeita tuotteita. Vaikken juurikaan meikkaile niin näissä alkaa olla nyt hamstraamisen vaara. Sarjaan kuuluu mm. kummallisen näköinen värikäs puuteri jonka vihreät osat peittävät iholta punaisuutta, purppura heijastaa valoa ja valkoinen kirkastaa ihoa. Puuteria voi siis käyttää tavallisen puuterin korvikkeena ja tuloksena pitäisi olla virheetön iho. Huh mitä lupauksia!

Oletteko te jo tutustuneet MSCHICin tuotteisiin? Itse tutustuin sarjaan ensimäisen kerran vuonna 2007 kun merkki lanseerattiin. Sain silloin esittelytilaisuudessa iltameikin kasvoilleni ja tykkäsin (aika rajusta) lopputuloksesta. En kuitenkaan ole aiemmin ostanut merkin tuotteita sillä olen meikkien ostamisessa auttamattoman huono. Nyt kuitenkin kun Veera mainosti firman avanneen uudet kotisivut eksyin selailemaan valikoimia, ja heti seuraavana päivänä painuin liikkeelle testaamaan aurinkopuutereita ja ihastuin. Äääääää, mä haluan nuo kaikki!!

14 kommenttia:

  1. Minäkin olen ihastellut noita KIDE-sarjan meikkejä ja nimenomaan tuo aurinkopuuteri himottaisi. Taidan kuitenkin näin superkalpeana odotella ihan reilusti tuonne kesään ennenkuin ostan. :D

    VastaaPoista
  2. En oo tutustunut (vielä :D), mutta voi luoja, miten ihanalta tuo näyttää! Täytyy siis ehkä kokeilla..

    VastaaPoista
  3. visuaalisesti vaativa kottarainen: Mä ajattelin (myös superkalpeana) etten voi ostaa tota tähän aikaan vuodesta, mutta kun myyjätär liikkeessä sipaisi sitä poskilleni niin olin myyty. Poskipuna ja aurinkopuuteri samassa!

    ravenwaves: Samaa mieltä, tuo näyttää ihanimmalta kosmetiikkatuotteelta pitkään aikaan. :) Toivottavasti laatu on myös hintansa arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Mä olen nimenomaan ihastellut noita puupurkeissa olevia meikkejä, siinä silmä oikeasti lepää! Pakkaukset ovat niin kauniit! Mutta sitten se hinta, se on mun mielestä aika kallis. Mietinkin, saisinko erään nikkarin sorvaamaan mulle samanlaiset puurasiat tuon mallisille purnukoille :D

    Toinen asia, mikä sen hinnan ohella vähän arveluttaa, on se koostumus. Vertasin KIDE-sarjan mineraalimeikkivoiteen inci-listaa nyt käytössäni olevan mineraalimeikkivoiteen inchiin ja sanottakoon, en oikein tykännyt näkemästäni. Äh, täytyisi kai ihan sinne liikkeeseen asti vääntäytyä ja kysellä, mitä ihmeen ainesosia niihin on laitettu..kun mun mielestä oikeissa mineraalimeikeissä ei tarvita miljoonaa eri ainesosaa?

    VastaaPoista
  5. Pakkaus on mitä ihanin, mutta kuten Salka tuossa jo mainitsikin, niin kilometrin pituinen inci pistin munkin silmään. Aidoissa mineraalimeikeissä ei todellakaan kuuluisi olla noin paljon eri ainesosia.

    Mutta pakkauksen ideasta voisi muutkin meikkivalmistajat ottaa mallia! :)

    VastaaPoista
  6. Salka: Hitsi kun mä en tiedä noista inci-listoista oikein mitään.. Tietty sen että mitä lyhyempi niin sitä parempi ja kun en ole ennen mineraalimeikkejä käyttänyt niin tavallisiin meikkeihin verrattuna tuo lista näytti musta lyhyemmältä. Täytyisi tosiaan ottaa asioista paremmin selvää.

    Kotikisu: Pakkauksen takia minäkin tuohon ihastuin. Ja kuten juuri Salkalle totesin, en tiedä mitään mineraalimeikkien koostumuksista. Tosin en oikein tiedä mistään meikeistä yhtään mitään.. :) Iso aukko sivistyksessä. Mutta kun en ole paljon meikannut niin ei ole edes tullut mieleen selvitellä asioita. Jospa nyt olisi aika!

    VastaaPoista
  7. Tuota vesiväri-multimineraalipuuteria pitäisi päästä testaamaan, kuulostaa mielenkiintoselta. Ja puupakkaus, ihanaa.

    VastaaPoista
  8. wikke: Joo, se kuulostaa tosi hyvältä, en tiedä sitten miten toimii. Mutta jos toimii niin taitaa olla must-hankinta. (Sitä paitsi se on niin nätti, niin nätti... ;) )

    VastaaPoista
  9. Nykyinen aurinkopuuterini vetelee viimeisiään joten pitääkin käydä Manskun MSCHIC-liikkeessä testaamassa tuo.
    Surullisenkuuluisa alennuskoodi polttelee sähköpostissa, mutta en viitsi ilman testausta lähteä tilaamaan :)

    VastaaPoista
  10. Enne: Voi että mua harmitti se koko farssi mikä tosta ale-jutusta tuli. :( Hyvä idea mutta eivät ehkä olleet varautuneet niin suureen ryntäykseen. En tiedä tuliko nettikauppaan oikeasti paljon "koodin väärinkäyttöä" vai loppuiko tavara kysynnän vuoksi kesken, mutta harmi silti jos noin kivaa asiaa (iso alennus) muuttuu pettymykseksi ja firman uskottavuus menee saman tien ja jäljelle jää monille harmistus.

    VastaaPoista
  11. En tiedä oliko kyseessä markkinointitoimenpiteistä vastaavan ajattelemattomuus vai kokemattomuus vai mikä, mutta jotenkin särähti silmään heti se EUROmääräinen alennus, ja vieläpä ilman mitään erikseen mainittua ostorajaa tms. velvoitetta.

    Lähtökohtaisesti kun kannattavaa liiketoimintaa tavoittelevan yrityksen/verkkokaupan tulisi tällaisissa tilanteissa aina käyttää syöttinä %-määräistä alennusta jotta päästään tavoiteltuun win-win-tilanteeseen: Asiakas kokee saavansa rahallista säästöä, mistä syystä ostaa helpommin ja enemmän, mikä taas tulee yritykselle edullisemmaksi ja tuo taloon sitä mikä liiketoimintaa pyörittää: lisää kassavirtaa.

    Päätän tiivistetyn kyökkimarkkinoinnin luentoni tällä kertaa tähän =P

    VastaaPoista
  12. Enne: Niinpä... Ja kun vielä törmäsi netissä teksteihin: "ilmaisia meikkejä" yms. niin en ihmettele että ihmiset innostuivat! :) Noh, toisaalta harva kotimainen nettikaupan avaava yrittäjä saa moista tunnettuutta blogosfärissä aikaiseksi ilman mainoksia. (Tosin hävikki on varmaan pienen mainoksen kulujen verran, mutta silti..) :)

    VastaaPoista
  13. Aika ihana puinen laatikko :) mä arvostan kovasti. Luin joskus pari vuotta sitten MSCHIC-meikeistä Gloriassa, mutta en oo koskaan vielä päässyt testaamaan, millaisia ne ovat. Oon aika nirso meikkibrändien suhteen ja pakko myöntää, että yhteistyö Seppälän kanssa sai mut vähän takajaloilleen :/

    VastaaPoista
  14. Noora: Mua kans ihmetytti Seppälä-yhteistyö mutta toisaalta mikä ettei. "Uusi" kotimainen brändi sai varmasti nimensä tuhansien uusien asiakkaiden tietoisuuteen tuomalla tuotteensa helpommin saataville. Seppälän meikkien kautta saattaa asiakkaita tulla päälinjallekin.

    VastaaPoista