maanantai 5. huhtikuuta 2010

Aprillipäivän löytöjä

tunnetila: tyytyväisyys

Sain Nelliinalta ennen pääsiäistä vinkin että ihailemamme, netissä hetkessä loppuunmyyty, supervärikäs H&M:n The Garden Collectionin mekko/tunika/liehuke tuli liikkeisiin myyntiin 1.4. Vapaapäivän kunniaksi kävin katsomassa heti mekkoa livenä ja hui, se ei kyllä ollut yhtään minun juttuni! Kaunis, värikäs ja laskeutuva juu, sopivuus omaan vaatekaappiini negatiivinen. Hyvin negatiivinen. Päätin kuitenkin hipelöidä hieman H&M:n "ekomallistoa" ja testailla materiaalien tuntua.

Materiaalien kierrätyksestä isot plussat Henkkikselle! Hipellyksen perusteella uskon, että kyseessä on kohtalaisen laadukas lanseeraus. Malliston luomupuuvilla-jutut olivat mukavan napakoita ja pehmeitä. Pellava-puuvilla-sekoite tuntui sormissa yllättävän muoviselta (muovisuuden tuntu saattaa hävitä pesussa) mutta kuitenkin kestävältä ja iholla miellyttävältä. Tencel oli tapansa mukaan pehmeä ja vilpoinen, mutta jostain syystä en silti vielä lämpene tarpeeksi sille materiaalina. Polyesterin ylin ystävä en ole ollut koskaan ja myös näissä tuotteissa polyesteri oli iholla karhein eikä saanut minua syttymään.

Ostokseni tästä mallistosta olikin luomupuuvillaa (toinen, pellava-puuvillainen ostos on edelleen harkinnassa mutta suurella todennäköisyydellä lähtee palautukseen).

Ja mitä sitten ostin? Hennon persikkaisen makkarankuorimekon hörsöhihoilla. Tiedän, ostos ei kuulosta lainkaan minulta enkä aiokaan ulkoilla julkisesti pelkässä makkarankuoressa, mutta ajattelin käyttää mekkoa t-paitana sekä tunikana. Arkinen materiaali mahdollistaa puseron käytön arkena, mutta kun puseron yhdistää juhlavampaan alaosaan sillä kelpaa myös juhlia.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

pusero H&M/The Garden Collection, hame Gina Tricot,
kengät Minna Parikka


Pahoittelen kuvien suttuisuutta ja epämääräistä taustaa, mutta yritin etsiä asunnostamme paikkaa jossa saisin kuviin tarpeeksi auringonvaloa ettei musta hame näyttäisi ainoastaan epämääräiseltä möykyltä. Hame on luonnossa ihan järjettömän upea, veistoksellinen ja kaunis. Pakko myöntää etten olisi koskaan uskonut löytäväni moista aarretta Gina Tricotin valikoimista. Onneksi löysin.

Löysittekö te mitään kivaa ostettavaa The Garden Collectionista, tai mitä tykkäätte persikkahörsellyksestä?

9 kommenttia:

  1. Oi kaunis paita, muuntuu varmasti hyvin arkeen ja juhlaan ja tuo siihen arkeenkin hieman naisellista söpöyttä. Mutta tuo hame, ootko ostanut sen kovinkin vasta? Täydellinen, pakko saada!

    VastaaPoista
  2. ladyam: Kiitti! Ja toi hame on todellakin täydellinen! Ostin sen torstaina, eli ihan just, oli viimeinen kappale Makkaratalon Ginassa. Toivottavasti löydät vielä jostain toisesta liikkeestä, tää on niin hieno! :)

    VastaaPoista
  3. aivan ihania keväisiä kuvia, näytät kauniilta (ainakin siltä osin mitä sua kuvissa näkyy;) ja härreguud kuin upea tuo hame on! Harmi että aikaisemman postauksesi perusteella tuota ei saa enää mistään :P

    Hörselöpaidasta tulee mieleen vuoden takaiset selected femmen vähän samantyyliset pastellisävyiset paidat, jossa oli sellaisia hentoja palasia tms, en osaa selittää :D Mua harmitti sillon hirveesti että ei tullut hankittua sitä kaunista paitaa, tuossa olisi kyllä vaihtoehtoista potentiaalia :)

    Ihana kun on kevät!

    VastaaPoista
  4. wikke: Voi kiitos ihana! Ja tuo kommenttisi "näytät kauniilta (ainakin siltä osin mitä sua kuvissa näkyy;)" osui oikeaan: siihen on syynsä miksi en halua että naamani näkyy kuvissa. :D :D

    Mulle tuli sama Selectedin pusero tuosta mieleen. Siinä (Selectedillä siis) oli mulle, muutenkin aika harteikkaalle, ihan liian isot hörsöt. Tämä maltillisempi hörhellys sopii kropalleni paremmin.

    Ihana kun on kevät!

    VastaaPoista
  5. En oikein lämpene tolle paidalle. On vähän liian kasari tai joku mun makuun. En oikein tiiä, miks se ahistaa minua :D

    Oon muuten tulossa huomenaamulla sun työpaikalle.

    VastaaPoista
  6. Ihana hörhellys :) Hyvä idea käyttää sitä t-paitana, toimii!

    VastaaPoista
  7. Petra: Toi on niin kiree, siksi se ahdistaa sua. :) Mua ahdisti se väripläjäys josta taas sä tykkäsit hirveesti. Onneks kaikki ei tykkää samoista. :)

    Yritetään Petra huomenna nähdä!

    Heidi: Kiitti! Mekosta saa paljon monipuolisemman kun käyttää sitä muutenkin kuin mekkona. Testasin eilen jo muutaman asun ja se näytti aina kivalta. Jee jee! :)

    VastaaPoista
  8. Mä meinasin kirjoittaa jo tuohon aikaisempaan kommenttiin, että harmi kun sinunlaisesi kaunotar ei halua näyttää naamaansa täällä - menetämme paljon! Mä luulen että sa haluat vaan pitää liiat ihailijat loitolla? ;)

    VastaaPoista
  9. wikke: Hahahhahahaah, ehdottomasti bloggaan kasvoitta välttyäkseni ihailijoilta. Hahahahhahahah,hohohoohohohoh! Sä olet niin murunen! <3

    VastaaPoista