keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Flunssan parantelua

tunnetila: herkuttelija

Makasin toissa viikon kotona flunssaa potien, en jaksanut tai uskaltautunut edes lähikauppaan. Eipä ole juuri mitään tylsempää kuin sairastaminen ilman herkkuja. Onneksi kauppaa ei tarvittu herkkujen hankkimiseen, löytyihän minulta kaapista kesällä reissusta ostettuja tuliaisia. Muutaman vaatteen lisäksi ostin matkalta (Pécistä) itävaltalaisen Demmers Teehausin Happy Hour -teetä (vihreätee mausteena hieman mansikkaa, vaniljaa ja mansikan palasia) sekä Ljubljanasta slovenialaisen La Chocolaten nougat levyn. Nam! Kyllä näillä herkuilla parani!

(Demmers Teehaus löytyy myös Helsingistä, Annankadulta. Enpä tuota tiennytkään. Ihan sama kuin viimeksi raahasin Thaimaasta Thannin tuotteita ja kotona kuulin, että Stockmann on juuri ottanut samat tuotteet myyntiin eikä hintakaan juuri Thaimaan hinnoista poikennut. Kyllä tämä maailma pienenee.)


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Olen jo aiemmin blogissani harmitellut kauniiden mutta simppeleiden myyntipakkausten puuttumista Suomesta. Jos yhtään kiinnostaa niin katsokaapa vaikka noita La Chocolaten sivuilla esiteltäviä pahvisia suklaarasioita. Niin kauniita ja hyvin yksinkertaisia. Mies luuli minun menevän kosmetiikkaostoksille kun kipaisin ihastelemaan suklaapuodin tunnelmaa ja tarjontaa Ljubljanassa.

Slovenialaisten moderni kauneudentaju yllätti minut muutenkin positiivisesti. Trendikkäät mutta hyvällä maulla suunnitellut ja sisustetut baarit ja ravintolat, päivittäistuotteiden yksinkertaisen tyylikkäät ja kauniit pakkauskääreet, kaikilla toimivat ja viimeisen päälle hiotut, esteettisesti houkuttelevat nettisivut jne. Mieleeni tulee lukuisia esimerkkejä onnistuneesta designista. Toki viimeisen päälle hiottujen suunnitelmien tulokset näyttivät myös kalliilta. Luulin Ljubljanaan saapuessani tulevani hieman rähjäiseen, Volgien ja Moskvitshien hallitsemaan harmaaseen kaupunkiin. Hävettää tunnustaa miten väärässä olinkaan!

6 kommenttia:

  1. Täällä myös parannellaan flunssaa - mies lupasi tuoda suklaata :) Toissapäivänä hän leipoi omppupiirakkaa ja korvapuusteja <3 Kelpaa sairastaa kun saa herkkuja!

    Ihanan näköisiä nuo pakkaukset. Pakkaus on puoli ruokaa ;)

    VastaaPoista
  2. Heidi: Voi ei, pikaista paranemista! Onneksi sinusta pidetään hyvää huolta, miehesi on aarre! :)

    Ja niinpä, pakkaus on puoli ruokaa. Sanonta tiedetään mutta miksi niin harva sitä noudattaa?

    VastaaPoista
  3. Heh,olenkin jo odottanut että koskakohan ihmiset löytävät tuon tee puodin.On meinaan mun isäpuolen siskon liike ja olen yrittänyt sitä vaivihkaa mainostaa kaikille.;D Itse en ikävä kyllä vielä ole päässyt paikan päällä käymään,oliko minkälainen puoti?Tuotteet ainakin ovat ihan loistavia ja vaihtoehtoja on paljon.:D

    VastaaPoista
  4. Cattinen: Tuotteet on tosiaan loistavia eli minäkin puhun mielelläni isäpuolesi siskon liikkeen puolesta! :) En ole vielä ehtinyt puotiin paikan päälle mutta kun googletin ko. merkkiä niin törmäsin tietoon että tuotteita saa Helsingistäkin.

    Oma mansikkateeni alkaa olla jo lopussa, eli vierailu on pian ohjelmassa. Voisin sitten vaikka kirjoitella siitä lisää. :)

    VastaaPoista
  5. Shoegal799/9/10 14:53

    Tuo Annankadun Demmes Teehaus on tosi lähellä mun työpaikkaa, jossa olen ollut vuosikausia töissä, ja löysin kaupan vasta tänä kesänä sattumalta. Ilmeisesti tietty liike ei olekaan kovin pitkään ollut. Mutta aivan ihana paikka ja sieltä saa maailman parhaita jääteemakuja. Olen täysin koukussa :) Ne jääteet todella tuli tarpeeseen täna kesänä, mutta mulle on maistunut edelleenkin. Ja täytyy vielä mainostaa todella osaavaa ja ystävällistä palvelua!

    VastaaPoista
  6. Shoegal79: Ihana kuulla hyvää palautetta paikasta! Pakko mennä itsekin piipahtamaan siellä. Kiitos kun jaoit fiilikset paikasta.

    VastaaPoista