sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Marmati marmati

tunnetila: tyytymättömyys

Voi vitsi, pakko marmattaa täälläkin surkeeta kohtaloaan.. Muutama postaus sitten mainostin innoissani ihania H&M:n juuttipohjakenkiä. Osoittautuivat lopulta liian isoiksi. Laitoin pohjalliset, päkiätyynyt ja vielä kantaan geelityynyt mutta kengät olivat silti numeron liian isot. Soittelin kaikkiin Helsinginseudun Henkkoihin mutta kenkiä ei ollut enää missään, paitsi.. Itäkeskuksessa kertoivat että juuri koko 37 löytyi ja pistivät varaukseen. Läksin oikein töistä normaalia aikaismmin hakemaan ihanaa löytöäni ja kassalla huomasin että puhuttiin ihan eri kengistä. Myyjä puhelimessa vielä kysyi onko kengät kiiltävää materiaalia. Vastasin kyllä, sillä kenkien kangaspinta on kiiltävää satiinia. Olivat varanneet siellä lakerikengät. No juu, onhan lakeri materiaalina kiiltävä, mutta lakeri on kyllä lakeri, kiiltävä tarkoittaa minulle ihan jotain muuta. Mutta siis, ilo sikseen, en saanut ihania kesäkenkiäni.

Toiset ihanat kengät ilahduttavat minua kuitenkin kovasti, vielä useita vuosia eteen päin. ;)


Ostos "Minna Parikka" (ja ennen tätä ostosta vietetty viikon loma jonka aikana mm. matkustelin ympäri Suomea, kävin kasvohoidossa, ostelin uusia vaatteita ja kivaa kotiin) verotti budjettiani sen verran, että päätin olla nyt ostamatta mitään vähään aikaan. Olemme kesällä menossa taas kahdeksi viikoksi Pariisiin (nämäkin lennot tuli juuri ostettua, joten mistähän johtuu että pankkitili näyttää valitettavan pieniä lukemia..), niin jos olen oikein reipas niin teen seuraavat hankintani vasta Pariisin putiikeista. Pakko oli kuitenkin sen verran antaa periksi, että kirppiksiltä saa edelleen tehdä löytöjä. Ihan totaalinen ostolakko ei voi tehdä kenellekään hyvää, ja jos on totaalisessa lakossa niin silloin sitä vasta kaikkea kivaa löytyykin ja kaikkea tekee mieli. (Vrt. kun päätät olla syömättä karkkia niin...)


(Kuva viime kesän Pariisin matkalta. Tänä kesänä emme vuokraa samaa asuntoa missä viimeksi asuimme, saamme tällä kertaa edellistä huomattavasti suuremman kodin. En malta odottaa! Ja kyllä, minulla on kuvassa hellemekko päällä, sitä vain ei näy.. :) )



Ai niin, vielä oli kengistä asiaa.. Hain tänään kengät suutarilta: 3*korkkareihin kantalaput, 1*kantalaput ja puolipohjat talvisaappaisiin ensi talvea varten, yht. 77.50€. Apua!! Onko suutari ollut aina näin kallis?? Normaalisti kun vie kerralla yhdet tai kahdet kengät hinta ei tunnu niin pahalta, nyt jotenkin järkytyin. Mieheni totesi ettei suutari noillakaan hinnoilla koville tuntipalkoille pääse, juu ei, mutta silti!! Oikeesti, markka-aika on ollutta ja mennyttä eikä siihen saisi enää verrata, mutta on ihan pakko. Oliko suutarilaskusi markka-aikaan koskaan 460mk?? Minulla ei ainakaan ollut. Tuohon hintaan saa jo hyvät uudet kengät, DinSkosta tai Henkalta useammat, ainakin kolmet! Mutta se siitä, olin vain kovin yllättynyt summasta minkä suutari minulta laskutti.

Nyt alan penkomaan kaappejani ja etsimään tavaraa kirppikselle. Kalliin ostoksen jälkeen mikään ei tee niin hyvää, kuin kaappien läpi käyminen ja edes muutaman vaatteen poistaminen kirppislaatikkoon. Jos sitä vaikka tuon
Tyylitaivas -poppoon kanssa pääsisi Hietsuun myymään parin viikon päästä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti