tiistai 31. maaliskuuta 2009

Savenharmaa

tunnetila: hämmästys

Harmaa nahka on ollut aina väri-materiaaliyhdistelmä jota olen inhonnut. Puhuttaessa harmaasta nahasta näen silmissäni 80-luvun miesten pusakkamallisen, paloista ommellun vaaleanharmaan nahkatakin ja siihen sopivat saman sävyiset, hyvin vaaleanharmaat nahkakengät joissa ei ole nauhoja. Uh, jo tätä kirjoittaessani saan kylmänväreitä ja minua suorastaan yököttää. Olenkin aina kutsunut harmaata nahkaa oksu-nahaksi, arvannette mitä oksu tässä tarkoittaa.

Viime kesänä reissussa ihastuin kuitenkin harmaisiin nahkasandaaleihin. Ostin kengät ja perustelin ostokseni sillä, että kenkien väri oli hopeanharmaa, ei pelkkä harmaa jota syvästi kammoksun. Seuraavan kerran jouduin antamaan harmaalle nahalle periksi Fidan alepäivillä kun vastaani käveli pari priimakuntoisia, super laadukkaita avokkaita, jossa oli kolmea erisävyistä harmaata. Hintaa kengille jäi muutama euro, joten tämän ihastuksen perustelin hinnalla.


Viimeisin kenkähankintani (tai siis kenkälahja äidiltä, kuva yllä) oli taas harmaata nahkaa. Tämän ostoksen jälkeen aloin miettiä uudestaan suhdettani harmaaseen nahkaan. Tulos on seuraava: vaaleanharmaa nahka = oksunahka, vaaleat ja tummemmat harmaat nahat isoina pintoina = oksunahka, tummemmanharmaa nahka jossa ripaus vihreää = okei nahka, savenharmaa nahka = paras harmaa nahka. Mitään näistä sävyistä en kyllä suosi edelleenkään isoina pintoina (harmaa nahkatakki = edelleen oksunahkatakki vaikka olisi kuinka muotia), mutta pienissä erissä harmaa nahka voi olla jopa kivannäköinen. Kuten tässä uudessa laukussani.


Löysin täysin iskemättömän 2or+by YATin nahkalaukun Ruutu-Rouvasta Fredalta. Ruutu-Rouva on käytettyjen vaatteiden liikkeiden aateliaa! Ihmettelin miten laukku oli vielä liikkeessä eikä kukaan ollut tajunnut napata sitä mukaansa, mutta laukku oli kuulema juuri tullut myyntiin eli tuuri oli tällä kertaa puolellani. Käväisin liikkeessä nopeasti ja kaivelemaan jäi monta juttua joihin en ehtinyt paneutua tarpeeksi. Ehkäpä tällä viikolla joku ilta syvennyn liikkeen tarjontaan ihan kunnolla. Vaikka samalla kun käyn Stockalla Hulluttelemassa ja menettämässä tungoksessa hermoni.



Nyt luulen että kiintiöni harmaaseen nahkaan on täynnä. Mitäs sanotte, onko harmaa nahka kiva nahka vai saako se myös teissä aikaan pahoinvointia?


Ps.
Synttäriarvonta jatkuu sunnuntai-iltaan asti, jokainen kommentti on arpalippu.

40 kommenttia:

  1. nahka mielellään mustana ja harmaa jonain muuna kuin nahkana. : D tosin en näe harmaassa nahassa mitään - sinänsä - ongelmaa.

    (mikäköhän tämän merkinnän pointti oli?)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, jopas sait aarteen napattua! Mä kävin Ruutu-Rouvasta etsimässä huntua ja sinä päivänä oli vähän hösis ja kaasokin seurassa niin ei ollut aikaa enemmän penkoa, pitäis kyllä mennä sinne joskus ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Munkin ensimmäinen assosiaatio harmaasta nahasta oli prikulleen sama kun minkä itse alussa kuvasit! Just se takki ja ne kengät uh!

    Sun uusista nilkkureista tykkään, mutta omaan vaatekaappiini en varmaan kuitenkaan harmaata nahkaa ottaisi, ellei sitten jossain helmen harmaan sävyssä ja pienenä yksityiskohtana.

    VastaaPoista
  4. Toi laukku on kyllä loistolöytö! Onneksi olkoon :)

    VastaaPoista
  5. Enpäs ole koskaan ajattelut harmaasta nahasta noin, mutta jonkunlaista kaukaa kiertämistä olen huomannut itsekin..

    Mutta laukku on napakymppi !!

    VastaaPoista
  6. Marsi(paani)31/3/09 12:42

    Mää oon vissiin liian nuori kun mun mielestä harmaan nahka on ihan kivaa oikeestaan. Muistan kyllä isäni harmaan puskakkanahkatakin ja juuri ne nauhattomat nahkakengät, sanottiinko niitä pehmiksiksi..? Mutta siitä on melkein kakskymmentä vuotta, herranjestas! :D Eli itse olen ainakin tuossa ajassa päässyt yli tästä mielukuvasta ja haaveilen niukasta vetskarilla varustetusta nahkatakista. Mutta tuo laukku, voi vitsit, ihan parasta! Oon ehkä hoikan kateellinen tuosta.

    VastaaPoista
  7. Oooooh, ihana pikkulaukku!! Mä olen tiiraillut jo pitkään jotain pikkulaukkua kesäksi, wannabe Filippa Koo-henkinen kävisi mainiosti. Tai tuo sinun laukkusi... :)
    Mulla taitaa olla harmaaseen nahkaan jokseenkin samanlainen suhde, omistan harmaat vintage sandaalikorkkarit (inhoan sanaa sandaletti, mutta sellaiset kai ovat) ja tykkään kovasti, mutta nahkatakki harmaana? NoNO.

    VastaaPoista
  8. Olen nähnyt yhdellä jenkkiblogitytöllä kauniin vaaleanharmaan nahkarotsin, ja se on kaunis. Luulen että siinä malli ja istuvuus on kyllä tärkeämpi tekijä kuin väri... Mutta tuotteesta riippuen, kyllähän harmaa nahka voi olla ihan toimiva :)

    VastaaPoista
  9. Mä taas pidän harmaasta nahasta kovinkin paljon, vaikka täytyy myöntää, että nuo sun oksu esimerkit on aika oksuja.

    Itse olen jo pidemmän aikaa etsinyt harmaita nahkasaappaita maltillisella korolla, sekä suurta harmaata nahkalaukkua. "Yllättäen" tällaisia ei ole löytynyt. Lisäks lukiessani tätä postausta tajusin, että tarvitsen ehdottomasti harmaat nahkaiset korkkarit. Minulla on yhdet, mutta ne eivät ole nahkaa.

    Itse varmaan pidän harmaasta nahasta senkin takia, koska harmaa on aina ollut lempivärini. Nahan väri noin ylipäätään on aika jännä juttu, musta menee aina ja kaikessa, ruskean kelpuutan kenkiin ja laukkuihin, mutta kaikki muu pitää arvbioida tilanteen mukaan.

    VastaaPoista
  10. mä raksutan pieninä annoksina tarjoiltua harmaata nahkaa. laukku on ihana.

    VastaaPoista
  11. Ehdottomasti kiva! :) <3 Paljon raikkaampi ja "uudempi" kuin se ainainen - mutta kuitenkin tyylikäs, en sitä sano - musta nahka!

    VastaaPoista
  12. Minulla harmaa nahka menee kyllä laukuissa ja kengissä. Poikaystäväni tosin inhoaa harmaita avokkaitani;) Ja ihanan laukkulöydön olet tehnyt.

    VastaaPoista
  13. G: Heh, merkinnän pointti oli varmaan se, että tykkäät enemmän mustasta mutta et ahdistu myöskään harmaasta. Eli ihan hyvä lopputulos. :)

    Rva Herttainen: Älä muuta sano! Olin ihan tohkeissani löydöstäni, tai siis olen edelleen.. :)

    Niina Än.: Heh, just NE takki ja kengät! Ihana että joku muukin saa samat mielikuvat.

    Missu: Kiitos! Oon tosi tosi iloinen löydöstäni!

    Mikkan: Jos jonkun jutun kiertää kaukaa niin sit se ei ole ehkä ihan sun juttu. Mutta toisaalta hyvä ettei sulle tule tollasia oksu-reaktioita kuin mulle tulee. :)

    Marsi(paani): Joo, ne oli pehmikset!!!! *hekottelee* Ja kiitti laukkuihailusta, laukku ilahtuu kun siitä tykätään. :)

    Joy: Jes, muitakin samanmielisiä talossa! En tiedä milloin noita laukkuja on ollut myynnissä, mutta samanhenkisiä löytyy kyllä varmasti.

    Ilona: Harmaa nahka toimii musta nykyään yllättävän hyvin pieninä pintoina. Ja kantaja tekee usein asusta hätkähdyttävän. Sama vaate näyttää henkarissa tylsälle mutta päällä upealle.

    Shandi: Totta, musta nahka menee aina ja kaikessa. Paitsi että kerran ostin ruskeat nahkakengät vaikka samaa kenkää oli tarjolla mustanakin. Tosin silloin mustissa kengissä tikkaukset oli sinisellä ja se oli vielä isompi nou nou.. :)

    I May Say: Mäkin taidan raksuttaa tota laukkua. Ja pikkasen noita kenkiänikin. Ehkä eniten noista niitä kirppiskorkkareita.

    Heini: Juu, just tosta saattaa tykästymiseni nyt johtuakin. Siis siitä, kun harmaata nahkaa ei ole vuosiin ollut missään ja se tuntuu nyt jotenkin uudelta.

    Lovely: Heh, täytyypä kysyä mieheltäni mitä mieltä hän on kengistäni. Tosin hänellä on itsellään harmaat mokkanahkaiset kengät eli saattaa vaikka tykätäkin..

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoisen monimutkainen sepustus nahasta 8) Kivannäköisiä ostoksia, vaikkei nahka materiaalina oikein iskekään minuun :))

    VastaaPoista
  15. Hmm. Hyvin pienissä määrin oikean sävyinen harmaa nahka on kyllä ihan silmää miellyttävää. Mutta oih, nuo kengät. Ihanat. Ja laukku on loisto löytö. Kauheat tärinät, kohta mun on pakko pakko pakko saada jotain uutta.

    VastaaPoista
  16. Mahtava laukku. Aivan samat tuntemukset harmaasta täälläkin, savenharmaa kuulostaa (ja näyttää, jos tuo laukku on juuri sitä) hyvältä. Muuten harmaa on mielestäni ihanimmillaan pehmeän grafiittisena villana tai ihan parhautta kashmirina. Edelleen etsiskelen grafiitinharmaita flanellisia ukkohousuja...

    VastaaPoista
  17. Millainen hintataso tuolla ruutu-rouvassa on? Kiinnostaisi käydä tsekkaamassa Helsingin reissulla, varsinkin jos tuollaisia löytöjä siellä tekee!

    VastaaPoista
  18. oikeastaan halusin vaan tulla sanomaan: oksunahka. se on kyllä sanana niin hieno, että on ansainnut jokaisen toistokerran.

    VastaaPoista
  19. Johanna: Heh, vai oli tuo kirjoitus monimutkainen.. Noh, sitä taidan kyllä olla aina kun innostun jotain oikein selittämään. :)

    KA.: No hitsi, on sun pakko saada jotain uutta jos alkaa ihan tärisyttää. "Lääkärin" määräys: osta joku uusi juttu, vaikka edes kiva (ja edullinen, jos olet tuhlailulakossa) huivi piristykseksi!

    Ami: Juu, myyjätär sanoi laukun olevan savenharmaa ja siltähän tuo näyttää. Ja kyllä, olen tismalleen samaa mieltä kanssasi: harmaa kashmir.. ihanaihanaihana!

    Eltsi: Ruutu-Rouvassa ei ole kirppishinnat sillä sieltä löytyy paljon upeita vintagejuttuja, mutta vintageksi ja laadukkaiksi tuotteiksi hinnat on edullisia, tai ainakin kohtuullisia. Harmaa laukkuni maksoi 47€ ja kunto on täydellinen.

    Tiiti: Ihan sinun kunniaksesi, vielä kerran: oksunahka!

    VastaaPoista
  20. Mun mielestä harmaa nahka on kivaa, vaikka äsken kylläkin mieleen tuli isän hurjat harmaat nahkaiset kengät, ei niin hyvällä tavalla siis :T mutta riippuu ihan siitä, miten se yhdistetään, näin se on vähän joka asian kanssa :)

    VastaaPoista
  21. Pikkulaukkusi on oikein soma, mutta noin muuten harmaa nahka aiheuttaa lähinnä vilunväreitä, ehkäpä juurikin noiden mainitsemiesi mielikuvien takia. Onnittelut hyvästä löydöstä vielä! :)

    VastaaPoista
  22. Harmaa nahka tuntuu kiinnostavalta, eikä se herätä suurempia ällömielikuvia, itseasiassa olen viimeaikoin atiiraillut vaaleanharmaata nahkalaukkua alennuksessa. Tiedä sitten, ehkä olen vain liian nuori, enkä muista näitä kuvailemiasi oksuja ! :D

    VastaaPoista
  23. Ihana laukkulöytö!

    Mullakin harmaa nahka tuo ekana mielikuvia 80-luvun lopusta luokkakaveripoikien harmaista pehmiksistä (siis niistä nauhattomista kammotuksista) ja niistä nahkatakeista.

    Kummallisesti harmaa on alkanut näyttämään hyvältä kengissä ja laukuissa. Harmaa nahka alkoi tunkeutua vaatekaappiini viime kesänä inwearin nahkalaukun muodossa ja nyt mielessä kaivelevat eilen näkemäni harmaat sandaalit.

    Ja kauhistus, ajatus vaaleanharmaasta lyhyestä nahkatakista ei vielä edes puistata.

    VastaaPoista
  24. minnimii1/4/09 21:15

    Voi miten söpö tuo laukku! Jep, harmaan pitää olla todella tumma harmaa, jotta se toimisi nahkassa. Tosin mulla on yksi keskiharmaa leveä nahkavyö, jota rakastan. Ja oikeastaan nyt kun oikein mietin, voisin kuvitella montakin nahkaista asiaa kivoina ihan tosi tosi vaaleanharmaana... Eli ei näissä jutuissa taida sittenkään olla vedenpitäviä sääntöjä. Mutta yhtäkään kivaa harmaata nahkatakkia en minäkään ole eläissäni nähnyt!

    VastaaPoista
  25. Salka: Totta, oikein yhdistämällä moni "ei niin makee" asia saa ihan uuden ilmeen.

    Evita: Heh, vilunväreitä siis havaittavissa muuallakin kuin täällä. :)

    Un: Juu, iällä voi olla hyvinkin tekemistä tämän asian kanssa. Isälläni ei mainitsemiani asusteita koskaan ollut, mutta sukulaismiehillä oli monellakin. Uh! :)

    Piksi: Iik, nyt sä ostat ensin laukulle kaveriksi kengät ja kohta sen nahkatakinkin.. ;)

    Minnimii: Toi on niin hauskaa kun ensin on ihan jotain mieltä mutta sitten kun ajattelee tarkemmin niin mieli muuttuu samaa tahtia. Noin käy mullekin joskus, ja vaikka missä asioissa. :)

    VastaaPoista
  26. Nellinoora1/4/09 21:50

    Harmaa nahka on kyllä rajatapaus, kamalimmillaan tulee mieleen ne miesten vaaleanharmaat Pomarfinit, kusiluikkarit, ne nauhattomat. Parhaimmillaan pieninä pintoina, niiteillä, kuluneena, antiikkipintaisena
    (= allekirjoittaneen vyö)

    N

    VastaaPoista
  27. Mä teen juuri harmaasta nahasta Projektia... Ymmärrän kyl kammosi sellaista kasari-harmaata nahkaa kohtaan, se ikäänkuin kulminoituu silloisissa miesten pomarfinn-kengissä... Vaaleakin harmaa nahka voi olla tosi kaunista. Ja ihan mielettömän upee toi sun laukku!

    VastaaPoista
  28. Nellinoora: Hahaaa, kusiluikkarit! :) Vyösi kuulostaa kyllä hyvältä... :)

    Sugar Kane: Kiitos! Ja uuu.. projekti harmaasta nahasta.. Jään kiinnostuneena odottelemaan lopputulosta. :)

    VastaaPoista
  29. Mäkin tykkään eniten mustasta nahkasta mutten vieroksu pieninä määrinä harmaatakaan. Just noissa kengissä ja laukussa näyttää kivalta. Jotenkin valkoinen nahka isoina määrinä aiheuttaa mulle nounou-reaktion. Yhdistän sen aina teini-ikään (valkoinen nahkatakki ja kengät) mutta ehkä pieni laukku tai jotkut tyylikkään malliset kengät voisivat valkoisena mennäkin.

    VastaaPoista
  30. no pieninä annoksina ihan ok, mutta silloinkin pitää olla tarkka, että mihin yhdistää. tosin esim. harmaa kasarityylinen isohko nahkapala-laukku on itsessään jotain niin järkyttävää, että sen asukokonaisuuden tyyliin tekemää lovea ei voi paikata oikein millään :)

    VastaaPoista
  31. Heatn: Uuh, valkoinen nahka isoina pintoina... Ei kuulu minunkaan suosikkeihini. Pilasin muuten kerran yhden valkoisen nahkasohvan kun istuin siihen tummilla farkuilla jotka olivat kostuneet vähän ulkoilmassa.. Kiva..

    Juxor: Hehheh! Hyvin sanottu. :)

    VastaaPoista
  32. Wau, hieno löytö :)

    Harmaa nahka taitaa olla niitä värejä ja materiaalin laatuja, jotka menevät vain pieninä annoksina.
    Ja harmaat pappa-kengät ovat ehkä kamalinta ja kauheinta mitä harmaasta nahasta on ikinä tehty..

    Olet kyllä tehnyt mielettömiä löytöjä, kaikki nuo harmaat kenkäsi ovat todella hyvännäköisiä ja väri niissä kaikissa on osunut ihan nappiin :)

    VastaaPoista
  33. Emilia: Kiitos hani! Tosi kiva kun kommentoit! :)

    VastaaPoista
  34. Mulle nahka menee minkä värisenä vaan, kunhan kokonaisuus on tyylikäs. Kammoksun erityisesti niitä muinaisia löpsyköitä miesten pusakoita, oli sitten missä materiaalissa ja värissä tahansa. :) Eli pointtina taisi siis olla, että ei se materiaali tai väri, vaan mihin muotoon ne on väkerretty...
    Nuo saappaat ja laukku ovat muuten aika namit!

    VastaaPoista
  35. Ihana harmaa nahka, kunhan on aitoa eikä keinonahkaa!! Ja SUPERIHANA laukku!!!! Tahtoo. Hyvä tuuri sulla!

    VastaaPoista
  36. ööh, aika vaikeeta, mun mielestä toi laukku on superkiva ja kengät ei niinkään. Riippuu siis tuotteesta mitä sietää harmaana ja mitä ei..

    VastaaPoista
  37. nnnansku5/4/09 11:14

    suhtautuminen harmaaseen nahkaan vaihtelee aika paljon : D välillä inhottaa, välillä taas ihailen, kuten nyt tuota ihanaa laukkua ! <:

    VastaaPoista
  38. Molly Moll: Tuo voi olla totta. Eli jos ne "löpsykkä"takit olisivat olleet muun värisiä minullakin voisi olla harmaaseen nahkaan erilainen suhtautuminen. Ehkä..

    Zana: Kiitos, mäkin olen ihan tohkeissani tuosta laukusta. :)

    Pöllö: Totta! Itsekin pyörittelin noita kenkiä pitkään ja mietin tykkäänkö väristä vai en. Äitini kyllästyi jahkailuuni ja osti kengät minulle. Itse en ehkä olisi ostanut niitä kuitenkaan.. Mutta nyt kyllä tykkään niistä, ovat aika mukavat jalassa.

    nnnansku: Kiitos! Tämä aihe on kyllä aiheuttant monille ristiriitaisia ajatuksia. Kuten myös minulle.. :)

    VastaaPoista
  39. Cherryberry5/4/09 18:40

    Tosi kivan näköinen löytö toi laukku! Joskus käy tuuri ja on just jossain oikeaan aikaan :)

    VastaaPoista
  40. Cherryberry: Totta! Ja silloin jos tsägä osuu omalle kohdalle niin saa olla täysillä iloinen!

    VastaaPoista