tiistai 13. lokakuuta 2009

Juhlasta arkeen

tunnetila: tyytyväisyys

Ostorajoite ja pikku paisuminen eivät ole yhdessä hyvä juttu. Tai toisaalta, ehkä ovatkin. Kroonista sopivien housujen vajetta paikatakseni olen kaivellut vaatekaappiani ja ottanut arkikäyttöön mustat satiinihousut joita olen aiemmin käyttänyt vain juhlavammissa tilaisuuksissa. Viimeksi housut nähtiin päälläni viime vuoden joulukuussa työpaikan illallisilla, ja sitä ennen varmaan edellisvuonna samassa tilaisuudessa.


Kerran vuodessa jalkaan laitettavat housut ovat kaappitilan ja itse vaatteen tuhlausta ja väärinkäyttöä! Niinpä pistin housut jalkaani tavallisena työpäivänä. Satiinihousujen kaveriksi valikoitui harmaa neule joka karsi asusta viimeisetkin juhlavuuden rippeet vaikka housujen materiaali oli kiiltävää ja mielestäni vähän juhlavampaa.

neule Gant, trikoopusero Ivo Nikkolo,
satiinihousut Gina Tricot, kengät 100% Donna

Housut tuntuivat työkäytössä hyvin mukaville. Ne ovat kaiken lisäksi sopivan löysätkin koko päivän istumiseen. Housut kun oli taannoin pakko saada johonkin tilaisuuteen eikä pienempää kokoa löytynyt, ostin siis hieman reilut pöksyt ja nyt olen pari vuotta sitten tehtyyn päätökseen tyytyväinen. Bonuksena housujen liukas pinta toimii loistavasti kashmirneuleen kanssa joka tuppaa jättämään nukkaisen jälkensä peruspuuvillaan.

Olen oikein tyytyväinen. Löysin "uudet" käyttöhousut omasta kaapistani, lähes unohdettujen housujen käyttöaste nousee ja kaiken lisäksi loppuvuoden ostosaldo pysyi ennallaan. Onko teillä erikseen juhlavaatteet ja arkivaatteet vai käytättekö juhlavampia materiaaleja myös arjessa? Paljettihameet ja jakut arjessa tuntuvat ainakin olevan tällä hetkellä kova juttu.

9 kommenttia:

  1. Jos muita juhlavampia vaatteita ainakin yrittäisin käyttää arkenakin, voin luvata, että ne 4 iltapukua saavat roikkua henkarissa aivan rauhassa. Niitä kun en mitenkään osaisi (olisiko edes mahdollista muutenkaan) yhdistellä arkipäivään sopiviksi. :)

    VastaaPoista
  2. Kaapistani löytyy tällä hetkellä yksi musta satiininen kotelomekko, se on ehkä ainoa todella juhlavaatetta muistuttava vaatekappale.. mutta jos kyseessä ei ole esim. häät tai muut isot juhlat, asustan jonkun arkisemman mekkoni juhlavaksi koruilla, kampauksella ja kauniilla kengillä. Iltapukuakin olisin muutaman kerran tarvinnut, joten ehkä sellainen oikea iltapuku täytyy hankkia:)

    VastaaPoista
  3. Mulla on usein vaatteita, jotka ostan alunperin juhlakäyttöön ja säästän niitä sitä ekaa juhlaa varten. Sen jälkeen en meinaa ikinä malttaa pitää niitä kaapissa, vaan käytän ihan arkena. Satiinihoususikin näyttävät viihtyvän arjessa oikein kivasti. Olen huomannut kiiltäväpintaisten leggingsienkin kanssa sen kätevän jutun, että neulemekot/tunikat ei nouse ikävästi jalkoja pitkin kävellessä.

    VastaaPoista
  4. Mulla ei oikeastaan ole erityisiä juhlavaatteita, joskus ostan tietty vaatteita jotain tiettyä tilaisuutta varten mutta yleensä pyrin ostamaan sellaisia vaatteita että niitä voi muutenkin käyttää.

    (Mutta se että voin pistää jotain upouutta päälleni tiettyä tilaisuutta varten on minusta aika kiva ja juhlava tunne itsessään)

    Kaapissa roikkuu kylläkin mm. yksi paljettijakku jota harvoin käytän mutta se johtuu enemmänkin siitä etten pidä kovinkaan paljon siitä jakusta, joten en pistä sitä päälleni jos ei oikein "pakko" ole.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni satiinihousut on kauniit arkipukeutumisessakin. sitä pitäisikin useammin tehdä vaatekaapin inventario ja käyttää siellä turhaan seisovia vaatteita. Itselläni niitä on enemmän kun uskallan edes itselleni myöntää.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, ehdottomasti arkeen sopii juhlavammatkin materiaalit sopivasti annosteltuina. Minulla juhlavammatkin vaatteet taitavat olla kyllä aika pliisuja materiaaleja... ;)

    VastaaPoista
  7. Molly Moll: No juhlapuvut saa kyllä jäädä rauhaan (ne kyllä näyttäisivät hyvältä ison ja muhkean neuletakin ja maihareiden kanssa.. :)), eihän se muuten juhlalta tuntuisi jos niitä käyttäisi arkenakin!

    Hilja: Yksi iltapuku on hyvä olla olemassa. Minulla tataa olla kolme, kaikki tosin vintillä.. Eipä ole hetkeen ollut tarvetta iltapukuilla.

    Auri: Tuo onkin järkevää, ostaa juhlavaatteita jotka voi juhlien jälkeen ottaa arkikäyttöön. Mullakin on yksi asu jossa on erikseen hame ja korsetti. Yhdessä hyvin juhlava asu, korsetti näyttää kivalle vaikka farkkujen ja saappaiden kanssa.

    J.: Samaa mieltä, uusi ja juhlava vaate tekee usein juhlasta vielä ihanamman ja spesiaalimman. Paljettijakut on nyt niin muodikkaita että toivottavasti omasi pääsee käyttöön useammin. Mutta jos malli ei miellytä niin kyllä, kaappiin ne jäävät minullakin. (Tai joutavat kirppikselle.)

    Norppis: Nyt siis inventaariota tekemään! Mä just katselin talvivaatteitani kun niitä esiin kaivelin ja joukossa oli myös kivoja yllätyksiä. Jee jee! :)

    Joy: Eipä se materiaali juhlavaatetta tee. Tosin valitettavan usein naisten juhlavaateliikkeet myyvät pelkkää satiinia ja satiinia. Eikä edes kivaa puuvillasatiinia vaan ihan hiostavia polyesterijuttuja. Hrr...

    VastaaPoista
  8. Moikka Nina,

    Eksyin Googlesta lukemaan kommenttejasi. Hauska blogi, tulen uudelleenkin! Ihanaa, kun jaksat laittaa niin paljon kuvia tänne. Mahtava tyyli!

    t. Marina

    VastaaPoista
  9. Marina: Voi kiitos kivoista sanoistasi! Tulipa flunssaiselle parempi mieli. :) Tervetuloa toistekin!

    VastaaPoista