torstai 29. lokakuuta 2009

Matkalle mukaan

tunnetila: malttamattomuus

Pohdin kirjoituksessani "Rinkallinen vaatteita" pärjääkö nainen noin pienellä määrällä tavaraa. Kirjoituksen kommenttiboksissa Herttainen kertoi pakanneensa matkalle lähtiessään mukaan vain hyvin vähän vaatteita, paljon vähemmän kuin rinkallisen, mutta ne kaikki vaatteet olivat hänen lemppareitaan. Pukeutuminen matkalla on helppoa kun tykkää kaikista vaatteistaan ja silloin todella pärjää hyvin vähällä. Minä taas reissaan päinvastaisella mentaliteetilla. Otan toki vain vähän vaatteita mukaan, mutta kaivan kaapeista laukkuuni vanhimmat ja kuluneimmat vaatteet joilla kuitenkin kehtaa olla yleisillä paikoilla. Jos näille vaatteille satttuu matkalla jotain niin ei harmita heittää niitä siellä roskiin. Pois heitettyjen tilalle mahtuu sitten tuliaisia ja/tai uusia vaatteita.

Koneeni kätköistä paljastui pari esimerkkiä reissuvaatteistani. Ensimmäisessä kuvassa olen Newportissa, Yhdysvalloissa vuonna 2005. Päällä jo tuolloin useamman vuoden palvelleet suosikkini, Globalin muhkea musta-valkoinen hame ja mustat nahkasandaalit.

Image and video hosting by TinyPic

Seuraava kuva on vuodelta 2008, paikkana Pariisi. Päällä sama hame kuin 4 vuotta sitten Jenkeissä. Tuo hame on reissannut mukana matkoilla noiden vuosien välissäkin ja se on edelleen ehjä ja tykkään siitä vieläkin. Rento mutta sievä, sopii oikeastaan mihin tilaisuuteen tahansa.

Image and video hosting by TinyPic


Alimmassa kuvassa ollaan Thaimaassa, Patong Beachin suuressa kauppakeskuksessa pelaamassa videopelejä vuonna 2009. Tarkkaavaiset lukijani huomaavat jalassa olevan samat sandaalit jotka näitte kuvasarjan ensimmäisessä kuvassa, Newportissa vuonna 2005. Nuo sandaalit olivat ehdottomat suosikkini mutta tuo Thaimaan matka jäi niiden viimeiseksi reissuksi. Jouduin heittämään sandaalit roskiin kesken matkan kun niistä irtosi pohjat, lopullisesti.

Image and video hosting by TinyPic

Reissussa saattaa sattua mitä tahansa. Matkalaukku voi kadota, joku voi varastaa laukkusi, vaate tai kengät voi mennä rikki. Siksi en koskaan ota mukaani suosikkivaatteitani vaan kaivan vaatekaapista vanhoja, mutta toisiinsa sopivia vaatteita. Niitä piristämään pakkaan lisäksi muutamia asusteita ja koruja, joilla vanhoista vaatteista saa helposti loihdittua uuden näköisiä kokonaisuuksia.

Vajaan kuukauden päästä olemme menossa Barcelonaan. Marraskuun loppu matkan ajankohtana rajaa pois lentolaukusta musta-valkoisen kukkahameen, jotain syksyisempää olisi löydettävä tilalle. Kesällä pakkaaminen on niin paljon helpompaa kun mukaan ei tarvitse mahduttaa lämpimiä neuleita. Taidanpa heti mennä kaivelemaan kaappiani ja miettimään matkapuvustoani.

Miten te reissaatte? Otatteko mukaan lemppareita vai pakkaatteko samalla logiikalla kuin minä? Ja ennen kaikkea, onko kivoja reissuja tulossa syksyn piristykseksi?

16 kommenttia:

  1. Samalla menttaliteetilla mennään. Otan kivoja vaatteita mutta en ihan niitä kaikkein rakkaimpia jos sattuu että laukku häviää jonnekin. Ja ainahan on olemassa se riski että tullessa on ylipainoa laukussa niin varaudun siihen että voin heittää jotain pois ylipainon välttämiseksi. Viimeksi Englannin-matkalla heitin lentokentällä pois vanhat city-lenkkarit jotka osoittautuivat sekä erittäin huonoiksi jaloissa geokätköilyä silmällä pitäen (syy miksi edes otin ne mukaan) ja menivät myös matkalla sen verran rikki (pohja alkoi irrota) että en katsonut tarpeelliseksi roudata niitä takaisin kotiin. Ja tekivät tietysti lisätilaa laukkuun muille kamoille, vaikka ylipainosta ei vaaraa ollutkaan.

    VastaaPoista
  2. Jos otan matkalle mukaan jonkun tärkeän korun tai vaikka upouudet korkokengät, sullon ne mukaan käsimatkatavaroihini siltä varalta että matkalaukkuni katoaa. Muuten kuljen vuodesta toiseen samoissa matkavaatteissa, joten ne samat ovat aina mullakin matkakuvissa päällä :)

    Ja aina pitää olla mukana myös joku vähän siistimpi vaatekokonaisuus, nuoruusvuosista viisastuneena. Minusta ei ole kiva käydä hienossa museossa, illallisella tai jossain luksusbrändi-ostoskeskuksessa jossain rantasarongissa ja varvastossuissa :D

    VastaaPoista
  3. Ennen tungin lähes koko vaatekaappini matkalaukkuun sillä mentaliteetilla, että "jos tätä kuitenkin haluaa pitää matkalla päällä". Lopputulos oli aina se, että ostelin kuitenkin niin paljon uusia vaatteita, että en edes ehtinyt käyttää niitä valmiiksi mukana olleita. Enää en onneksi kanna mukanani koko varastoa, mutta otan kyllä niitä lempparijuttujanikin mukaan. Tungen aina kaikki minulle tärkeät jutut käsimatkatavaroihin ja ne vähemmän arvokkaat ruumaan menevään laukkuun. Punnitsen aina laukkuni ja jätän tilaa aina sen verran, että voin ostaa matkalta sen mitä haluan.

    Tämä postaus oli minullekin ajankohtainen, olemme lähdössä Berliiniin ensi viikolla. :)

    Niin ja oi ihana Barcelona, sinne halajan takaisin!

    VastaaPoista
  4. Juu ihan samalla periaatteella on menty tähän saakka, ei todellakaan mitään lempivaatteita tai kalliita vaatteita mukaan. Viimeksi maaliskuussa Thaikuissa kun olin 3 viikkoa niin ihan pari jotain toppia ja shortsit ja jotku pitkät housut tais lähtee mukaan. Ei tollasella reissulla paljo tarvi ja paikanpäältä voi ostaa jos tarvii. No, täytyy sanoa että jos lomani suuntautusi johonkin New Yorkin muotiviikoille niin suhtautumiseni ehkä asteen verran muuttuisi, mutta sellaisia retkiä ei ole tullut tehtyä :).

    VastaaPoista
  5. Jos mukana on villasukat, aurinkolasit, kännykkälaturi, edes yhdet kunnolliset kengät ja kynsisakset, lopun voi improvisoida :D

    Mulla on vuosikaudet ollut kasa sellaisia vaatteita, joita pakkailin mukaan sillä mentaliteetillä, että "tämä ois just kiva lomavaate". Ne on lomailleet juu, paljonkin, muttei ikinä olleet tositoimissa. Loppujen lopuksi mulle käy aina niin, että kuljen samoissa hynttyissä koko reissun, mutten ikinä voi tietää etukäteen, että mikä yhdistelmä se sillä kertaa on se rakkain.

    Mutta sen helposti-lisätilaa-matkalaukkuun -ongelman olen ratkaissut kuljettamalla mukana vanhaa, melkein puhki kulunutta joogamattoa (okei, kyllä mä sitä olen myös käyttänyt jos sen on mahtunut ja tarjennut levittää hotellihuoneen lattialle -aina näin ei ole!). Sen voi sitten heittää pois, jos sitä ei esim. tarvitse kenkäboxin toppaamiseen... (tuolla se on kaapissa odottamassa seuraavaa matkaa, jota ei kyllä ole juuri nyt näköpiirissä -ikävä kyllä).

    VastaaPoista
  6. Ai niin, johtuukohan se siitä, että (loma)reissut on yleisesti rentouttavia ajanjaksoja, mutta mulle on aivan järkyttävän paljon vähemmän ulkonäkökomplekseja aina kun reissaan ulkomailla. Siksipä yleensä myös ne mukavimmat vaatteet on niitä, joita en ikinä pue päälleni kotimaassa.
    "Kohtalotovereita"?

    VastaaPoista
  7. Olen lähdössä pian lentomatkalle, ja jostain syystä olen kehittänyt paniikin matkalaukun katoamisesta. :D Täytynee siis miettiä, mitä laukkuunsa pistää... Nykyään ei voi lyhyeen reissuun lähteä pelkillä käsimatkatavaroillakaan; lentomatkustussääntöjen vuoksi sitä pakkaa mieluummin kaikki ruumaan, ettei jumi turvatarkastukseen.

    Sanoit muuten Bisquitsin blogissa, että blogiasi ei varmaan lue kukaan kommentoineista - minä silloin tällöin käyn lukaisemassa täällä useamman kirjoituksen kerralla, mutta joka kerta muistan että ai niin, tämä on tämä blogi, jossa näkyy vain pari kirjoitusta kerralla... Joskus sellainenkin pistää ärsyttämään ja sitä lähtee blogeihin, joissa voi helposti skrollata alas useamman kirjoituksen kerralla. Laiskuus ja kiire siis saa haluamaan mahdollisimman helppoa luettavaa... :D

    VastaaPoista
  8. Heips!

    Mäkin luen sun blogin lisäksi Bisquitsia,mutta hänen blogissaan en oo varmaan ikinä kommentoinut mitään, toisin kuin täällä. Tykkään molemmista kovasti, vaikka teidän tyylit on ihan erilaiset.
    Bisquitsiltä tulee useammin uusia tekstejä, sekin saattaa houkutella useammin lukemaan. Tykkään tosi paljon sun kosmetiikkatestailuista!

    Olen lähdössä joulukun puolella Lontooseen ja aion pakata kassiini erityisesti helppoja, yhdisteltäviä asukokonaisuuksia. Muutamasta vaatekappaleesta saa monta erinäköistä asua kun niitä yhdistelee keskenään hiukan eri tavalla. Säästää tilaa laukussa...

    -Kaisa

    VastaaPoista
  9. Rhia: Kamala sanoa näin, mutta itse olisin varmaan ilahtunut jos noinkin ison tilan laukusta vievä tavara sai jäädä roskiin. :) Mielelläni toki tuon kaiken omaisuuteni takaisin kotiin, mutta jos joku reissuvaate hajoaa niin harvoin se harmittaa. :)

    Ilona: Hei apua!! Sinä haastoit minut joskus siihen "minne haluaisit matkustaa" -kyselyyn enkä mä ole vieläkään tehnyt sitä!! Anteeksi, siitä on varmaan kohta vuosi aikaa.. :D Nyt muistin.

    Mutta siis kyllä, käsimatkatavaroihin kannattaa laittaa kaikki itselle tärkeä tai vähän arvokkaampi asia. Minulla suurin osa vaatteista on matkalla kohtuu siistejä, juuri museoita yms. paikkoja varten. Minä tosin matkustankin yleensä kaupungeissa, Thaimaa on poikkeuksellisen paljon rantalomailua omaan makuuni.

    Anna-Maria: Juuri näin, käsimatkatavaroihin kannattaa laittaa kaikki itselle tärkeä.

    Ihailin juuri matkaeleganssiasi kun hain vinkkejä omaan reissuuni Barca-postauksistasi. Näytit kyllä reissussa todella hyvältä. Ihana päästä Barcelonaan vaikkei siellä enää noin kesäistä olekaan mitä kuvissasi. :)

    Ja voih, ihanaa Berliiniä teille!!

    Mii: Tuo on totta, kaupunkilomille tarvitsee yleensä enemmän vaatteita mukaan ollakseen edes jossain määrin fiksusti pukeutunut. Thaimaahan ei kyllä paljon tarvitse ottaa mukaan. Jos huomaa että jotain puuttuu niin muutamalla eurolla sekin asia korjaantuu. Oi vitsi, Thaimaa on kyllä IHANA paikka!!! *jää haaveilemaan*

    Prefecta: Hyvä setti tuo: villasukat, aurinkolasit, kännykkälaturi, edes yhdet kunnolliset kengät ja kynsisakset. Mä menen aika lailla samalla, paitsi just viime lennolla unohdin pienen Sveitsin linkkarini käsimatkatavaroihin ja nappasivat peijakkaat sen kentällä parempaan talteen. Nyyh! Nyt mennään vanhemmalla ja hieman rikkinäisellä versiolla. :)

    Ulkonäkökomplekseista.. Iholleni ja hiuksilleni sopii paljon paremmin hieman kosteampi ilma (kuten varmaan lähes kaikille), joten niiltä osin kompleksit katoaa kun iho ja hiukset voivat hyvin. Rantalomilla bikinikompleksi on valtava, onneksi on olemassa sharonkeja joilla voi peittää takamuksen ja muut kaameat kohdat. :)

    Sophia: Hei kiitos kun kommentoit! Muutin blogin asetuksia niin, että nyt näkyy kerralla 4 kirjoitusta. Toivottavasti on parempi! Olen jotenkin ajatellut että ihmisiä rasittaa juuri se monen postin kelailu, mutta hyvä kun kerroit että näin ei ole. Nyt ja jatkossa siis näkyvissä 4 viimeisintä postausta. Kiitos tosi paljon parannusehdotuksestasi!

    VastaaPoista
  10. Kaisa: Kiitos että kommentoit, on kiva kun alkaa jo tietää ihmisiä nimimerkkien takaa. Esim. sinut ja kommenttejasi muistan. Kiitos siitä!

    Kannattaisi varmaan päivittää blogia useammin, aika vaan ei tunnu siihen millään riittävän vaikka juttua olisikin. Tällä tahdilla mennään toistaiseksi, toivottavasti viihdyt jatkossakin mukana. :)

    Lontoo on ihana! Onnistunutta matkaa sinulle! Ja hei, Lontoo on juuri sellainen paikka, että sinne kannattaa pakata järkevästi kuten ajattelitkin tehdä. Sieltä ei nimittäin pääse kotiin ilman shoppailua.. ;)

    VastaaPoista
  11. Isot kuvat ovat todella hyvät!

    Olen kade, en ole ikinä käynyt Barcelonassa, vaikka olen kuullut pelkää hyvää jokaiselta siellä käyneeltä :/. Täytyy korjata tuo vääryys asap!!

    Hyvä pontti tuo matkalaukkujen katoaminen, sehän olisi kauhea kohtalo, jos veska olisi täynnä suosikkivaatteita!! Päätinkin että ensi kerralla kun pakkaan, koitan tehdä sen ajoissa ja järkevästi (palailen sitten näihin teksteihin :))

    VastaaPoista
  12. Yritän aina pakata mukavia ja monikäyttöisiä vaatteita mukaan, mutta yleensä istun sitten hotellihuoneessa pähkäämässä, että mitähän hemmettiä kuvittelin tekeväni tällä tai tuolla sifonkihirvityksellä. Ja lopulta oon sit koko viikon samoissa vaatteissa, yleensä niissä, jotka oli päällä myös matkustaessa.:D

    VastaaPoista
  13. Joy: Hyvä että tykkäät isommista kuvista. Mäkin alan ehkä jo tottua..

    Barca on ihana, täytyy tehdä siitä postaus tuon reissun jälkeen niin sun tekee sinne mieli kohta entistä enemmän.. :)

    AnneVee: Hahahaa! Voin kuvitella kun kaivat laukusta pallollisia minimekkoja ja tylliunelmia kun jotain hyvin casualia täytyisi löytää. Heh! Mutta hyvin pärjää yksilläkin vaatteilla. Jos ei ole matkalla useampaa viikkoa... :D

    VastaaPoista
  14. Hah, se riskihän siinä aina on että ne hukkuu, mutta toisaalta jos vaikka ajattelee että jättää laukkuun tilaa matkalla ostettaville vaatteille niin yhtä hyvin nekin voi kadota tai mennä rikki :)

    Tällä reissulla olen hukannut äidin 70-luvulla tekemän huivin. Tosi mälsää. Häämatkalla katosi se yksi paita. Muuten olen kyllä tainnut olla onnekas, en muista muita menetyksiä. Paitsi muovinen Leonardo DiCaprio -kaulakoru jonnekin Baijerin vuoristoon... Vuonna 1997 ;)

    Mutta ideaalitilannehan on se, että omistaa vain todellisia lempivaatteita eikä voi siis matkallekaan ottaa muita mukaan. Mulla kyllä löytyy niitäkin jotka ei ole... Mutta silti haluan reissussakin olla "kotonani", tottakai nyt jonnekin Etelä-Afrikkaan vaellukselle pukeutuu johonkin erityisiin vaatteisiin, mutta muuten ihan sellaisiin kuin muutenkin, enkä jotenkaan osaa erottaa niistä vaatteista tärkeitä ja vähemmän tärkeitä.

    Pisteet sulle kuitenkin omista matkavaatteistasi, joita ei välttämättä tietäisi erilliseksi matkavaatteiksi, jos et mainitsisi, monilla kun ne yleensä käsittää jotain kamalia katkolahjeshortseja ja sukkia sandaaleissa ;D

    Kotona meen valkkaamaan langan ja äiti virkkaa mulle uuden huivin. Eihän se sama ole, mutta äiti itse yrittää takoa tolkkua mun päähän että se on vain materiaa. Mut se oli myös mun something blue meidän hääpäivänä! Sniiiiif.

    VastaaPoista
  15. Herttainen: Voi äh, something blue on kadonnut! Ymmärrän todella että sinua harmittaa eikä uusi voi korvata noin tärkeää vanhaa. Mutta ihana äiti, tästä uudesta voi tulla muulla tavalla sinulle hyvin rakas huivi. Äläkä ota sitä ensi kerralla mukaan.. ;)

    Omat reissuvaatteeni ovat olleet aluksi ihan jokapäivän käyttövaatteita, mutta jostain syystä ne ovat ajautuneet aina matkalle mukaan. Toki voisin käyttää niitä muutenkin, mutta useammin käytän niitä reissussa. Ovat rypistymättömiä ja rentoja.

    VastaaPoista
  16. Ihan hyvin kirjoitettu aiheesta. Mulla matkalaukku pullistelee aina jo menomatkalla.

    VastaaPoista