lauantai 17. huhtikuuta 2010

Yövoidekokeilu

tunnetila: harmi

Koin täydellisen ihastumisen tunteen kun sain bloggariristeilyllä testata Nelliinalta RENin kosteusvoidetta (mallia nimihirviö Phytostimuline Instant Replenishment Moisturiser). Oli pakko saada sitä heti purkki omaksi ja onneksi laivalla myytiin ko. tuotetta. Olen edelleen täysin ihastunut voiteeseen jota voi käyttää kasvojen iholle aamuin illoin.

Halusin talvipakkasten kuivattamalle iholleni lisää kosteutusta yöksi, joten ajattelin ostaa voiteen alle sarjan Omega3 Seerumin. Muistanette mikä hässäkkä siitä syntyi. Stockan myyjä kertoi seerumin sisältävän epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle mahdollisesti ärsytystä aiheuttavia aineita (vehnänalkioöljy) ja minä pelästyin, jätin seerumin ostamatta ja kirjoitin kauhistuneen kirjoituksen blogiini.

Meni muutama päivä ja minuun otettiin yhteyttä RENin maahantuojalta. Maahantuoja kertoi Omega3 Seerumista upeita asioita, olin lukenut niistä myös muualla netissä, ja kun hän lopuksi vielä mainitsi että Englannissa (mistä sarja on kotoisin) ihotautilääkärit määräävät ihonhoitoon Omega3 Seerumia, olin myyty. Päätin kokeilla sarjan yövoidetta (Frankincense and Boswellia Serrata Revitalising Night Cream) jossa myös on vehnänalkioöljyä, mutta vähemmän mitä seerumissa.

Image and video hosting by TinyPic


Testasin tuotetta pääsiäisen aikaan viikon, ja voi itku mitä patteja kasvoilleni ilmestyikään! En voi olla varma johtuivatko finnit poikkeuksellisen suuresta herkkujen määärästä joita äitini kotona eteeni kantoi (ja minä tietysti söin), vai tuosta voiteesta, mutta luulen epäpuhtauksien johtuvan jälkimmäisestä. Ehkä todella olen yliherkkä vehnänalkioöljylle.

Uskon, että voide voi olla monille ihon pelastava enkeli, mutta epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle (tai ainakaan minulle) tuo voide ei sovi. Sattuuko blogini lukijoissa olemaan RENin
Frankincense and Boswellia Serrata Revitalising Night Cream'n käyttäjiä, tai kiinnostaisiko kokeilla? Voin myydä halukkaalle purkin hintaan 45€/sis. postikulut (+kaupan päälle kaksi pikkuruista matkatuubia samaa ainetta). Ostin voiteen hintaan 67€ Kicksistä ja viivottimella mitattununa purkista on viikon käytön aikana kulunut voidetta vain 3 milliä. Eli lähes käyttämätön purnukka on tarjolla! (Kulunut määrä näkyy (kohtalaisen heikosti) kuvasta alla.)

Image and video hosting by TinyPic


Periksi en kuitenkaan vielä anna, haluan löytää RENiltä täydellisen ihonhoitosetin itselleni. Jos kerran yksi voide tuoteperheessä on täydellisyyttä hipova, niin hyvin suurella todennäköisyydellä sarjasta löytyvät minulle muutkin tuotteet.

Viime perjantaina sain lisää RENiä testattavakseni, tällä kertaa ruususeerumia kasvoille ja ruusuvoidetta vartalolle. Parin päivän käyttökokemus on oikein hyvä, tarkemman arvion voin antaa kuitenkin vasta kun olen testannut tuotteita kunnolla. Testit jatkukoon!


5 kommenttia:

  1. Voi harmi jos tuo ei sitten sopinutkaan, mutta kosmetiikasta kun puhutaan niin kaikki taitaa olla aika sattuman kauppaa sopiiko joku vai ei. Etenkin jos on herkkä iho. Kasviperäiset raaka-aineet aina ovat riski ja voivat monesti olla jopa voimakkaammin allergisoivia kuin synteettiset raaka-aineet. Luin joskus Ostolakossa-blogista hyvän keinon eliminoida pois muista tekijöistä aiheutuvat ihomuutokset silloin kun ollaan testaamassa uutta tuotetta. Uutta tuotetta levitetään ensin vain toiselle puolelle kasvoja ja toisella puolella käytetään tuttua hyväksi havaittua tuotetta. Silloin voidaan varmistua että näpyt todella tulevat itse tuotteesta eivätkä esim ruuasta, ilman epäpuhtauksista tms.

    VastaaPoista
  2. Mulla on nyt kotona toi kosmetiikkaraaka-aineiden käsikirja ja tarkistin sieltä myristyl myristaten ja vehnänalkioöljyn.

    Myristyl myristate: ihoa hoitava, käytetään laajalti mm. kosteusvoiteissa, meikkipohjissa, kulmakynissä, kylpyöljyissä, talkissa ja vauvojen voiteissa. Todettu turvalliseksi 80-luvulla mutta uuden tutkimustiedon valossa statusta harkitaan uudelleen.

    Käsitykseni mukaan myristyyli myristaatti valmistetaan myristyylialkoholista ja myristyylihaposta. Myristyylihappoa on luonnostaan mm. muskottipähkinävoissa, kookosöljyssä ja useimmissa eläin- ja kasvirasvoissa.

    Vehnänalkioöljy: käytetään mm. hiusten hoitoaineissa ja kosmetiikan pehmittävissä aineosissa sekä kosmetiikan liuottimissa. Tämänhetkisen tiedon mukaan nykyisissä koostumuksissa turvallinen kosmetiikassa.

    Näiden tietojen perusteella voi päätellä korkeintaan sen että suurimmalle osalle ihmisistä näiden ei pitäisi aiheuttaa ongelmia, mutta niinkuin todettu, kun kasvipohjaisista raaka-aineista on kyse niin mikä hyvänsä on mahdollista. Kirja korostaakin kriittisyyttä kaiken kosmetiikan suhteen, olivatpa raaka-aineet mitä hyvänsä.

    Kirjani: A consumer's dictionary of cosmetic ingredients. Kirjoittaja Ruth Winter on kirjoittanut paljon kosmetiikan, lääkkeiden ja ruokalisäaineiden turvallisuudesta. Kirjani on tarkistettu kuudes painos vuodelta 2005. Mistään kosmetiikan aineiden turvallisuusluokituksesta (nuo aiemmassa postauksessa mainitsemasi luokat yhdestä viiteen) kirjassa ei mainita sanallakaan.

    VastaaPoista
  3. Rhia: Kiitos taas perusteellisesta kommentistasi. Olet ihana! :) Mutta juu, sattuman kauppaa tuo taitaa olla aina kun uusiin tuotteisiin lähtee tutustumaan. Tällä kertaa kokeilu oli turhan kallis ja hyvä voide menee hukkaan.

    "Todettu turvalliseksi 80-luvulla mutta uuden tutkimustiedon valossa statusta harkitaan uudelleen." Kas kas, vai noin siellä sanottiin. Ja pelottavaa on, että edellisessä lauseessa sitä sanotaan käytettävän vauvojen voiteissa. :(

    Mutta kuten sanottua, jatkan ruusujuttujen kokeilua. Ne tuntuvat todella toimivan ja kosteuttavan kuivaa ja herkkää ihoa.

    VastaaPoista
  4. Oletko kokeillut Korresin tuotteita? Käytän itse pintakuivalle iholleni sekä Velvety Yoghurt- etä Wild Rose-sarjoja. Olen tykännyt molemmista kovasti enkä ole saanut mitään oireita (joidenkin muiden valmistajien tuotteista on joskus tullut jotain näppyä). Toki, kuten Rhia jo sanoi, niin kaikki tuotteet eivät sovi kaikille.

    Mutta tarvittaessa ainakin Korresin omasta liikkeestä Annankadulta saa näytteitä, joten testailu onnistuu ilman koko purkin ostamista.

    VastaaPoista
  5. h_eidi: En ole kokeillut Korresia, voisin testatakin sitä seuraavaksi jos nämä RENit eivät toimi. Toistaiseksi olen kyllä tämänhetkisiin tuotteisiin tyytyväinen. Mutta tuo Velvety Yoghurt kuulostaa kyllä ihanalta.. :)

    VastaaPoista