torstai 8. heinäkuuta 2010

Helpotusta hellemeikkiin

tunnetila: testimielessä

En yleensä meikkaa helteellä. Siis oikealla helteellä, Suomen kesässä meikkaan kyllä. Kotimaan kamaralla suojaan kesäisin ihoani pölyltä ja muilta epäpuhtauksilta hyvin ohuella, aurinkosuojakertoimin varustetulla meikkivoidekerroksella ja laitan ripsiväriä tuomaan vähän eloa kasvoihin. Siinä tavallinen kesämeikkini. Ulkomailla, siis oikeassa (kuuma ja äärimmäisen kostea) helteessä ollessani käytän kasvoillani suurin suojakertoimin (yleensä 30) varustettua aurinkorasvaa, meikkivoidetta en käytä. Ripsivärin moitteettomana pysyminen kuumassa ja kosteassa ilmastossa on aina hankalaa, joten jätän rantalomilla usein pois myös ripsivärin.

Tällä kertaa pari viikkoa kestävä (ja sunnuntaina alkava, enää huominen töitä!!!) lomakierroksemme käsittää Euroopan pääkaupunkeja, ja kaupunkioloissa helteestä (sääennusteissa luvattu keskimäärin +31 astetta seuraaville viikoille Itä-Eurooppaan) olisi kiva nauttia hieman laitetumman oloisena, ilman leviävää silmämeikkiä. Kuitenkin niin että silmät erottuvat kuumasta pöhöttyneistä kasvoista. Mikä neuvoksi ihmiselle, joka mm. vihaa sydämensä pohjasta Kanebon/Sensain 38 ripsiväriä joka irrottaa ripset samalla kun ripsivärin poistaa sormin?

Extreme Lashes! Olen pitänyt ripsipidennyksiä totaalisena humpuukina, ja vaikka ne näyttävät ihmisten silmissä jumalaisille, olen silti ajatellut että ne eivät ole minun juttuni. Juhannuksena kuitenkin juttelin anoppini kanssa joka kertoi käyttäneensä ripsipidennyksiä jo yli vuoden ja rakastaa niistä saatavaa vapauden ja huolettomuuden tunnetta. Olen pitänyt ripsipidennyksiä nuorten muotibloggareiden villityksenä mutta hei, yli viisikymppinen anoppini on käyttänyt niitä jo yli vuosi sitten, siis aiemmin kun luin noista yhdestäkään blogista. Valtavaa!

Kun vielä anoppini suositusten jälkeen bongasin Korreshoitolasta kohtuuhintaisen Extreme Lashes demopakkauksen, jolla voi testata ripsien soveltumista omille silmille, olin valmis kokeilemaan. Kävin siis tänään hakemassa silmiini "demopakkaukset" jotka sisältävät vain murto-osan täydellisestä Extreme Lashes ripsimäärästä. Näillä ripsillä kokeilen pärjätä pari viikkoa helteessä ilman ripsiväriä. Ainakin tällä hetkellä, kun extra-ripset ovat olleet kiinni omissani nyt 8 tuntia, olen tyytyväinen. Ripseni näyttävät hyvin luonnollisilta mutta erottuvat silti paremmin kuin ilman ripsiväriä.

En halunnut ripsistä massiivisia, joten pidennykset ovat ainoastaan pari milliä omia ripsiäni pidemmät. Näytin joskus miehelleni kuvaa jostain blogista, jossa naisella oli ripsipidennykset. Mieheni kommentti: "No hyi helkkari! Näyttää ihan sellaselle nukelle kauhuleffasta. Nukelle, jonka silmät menevät auki ja kiinni. Hyi ällötys!" Eli tuollaisia ripsiä en itselleni halunnut, ihan vähän vain että pärjään ilman kuumuudessa leviävää silmämeikkiä. Ehkä tällainen demosetin määrä olisi minulle jatkossakin se sopivin. Liian täydellinen ripsirivistö tuntuu kaltaiselleni tumpelolle liian työläälle ja ehkä myös liian feikille. Raporttia seuraa!

Mitä mieltä te olette ripsipidennyksistä? Liian feikkiä vai melkein meikkiä? Kuulisin mielelläni myös käyttäjäkokemuksianne.

14 kommenttia:

  1. Vaikka mä vihasin ripsipidennyksiä, kun sellaiset omistin, niin oon nyt vakavasti harkinnu uusia! Nimittäin ostin erään blogin mainoksen uhrina Max Factorin False Lash Effect maskaraa ja voin kertoa, etten oo paskempaa maskaraa käyttäny ikinä. Tai no ehkä kerran. En vaan nyt tiedä, että uskallanko mennä vielä siihen käsittelyyn, ku silmät on vielä herkät leikkauksen jäljiltä.

    VastaaPoista
  2. AnneVee: Mikäs sua noissa eniten ahdisti kun sulla ne oli? Ja hei, se maailman paras ripsiväri on Maybellinen The Falsies Volum Express, ei mikään Max Factor! Nih!

    VastaaPoista
  3. Ne näytti hyvältä, mut tuntu siltä, ku olis nuppineuloja silmissä! Enkä sit osannu laittaa meikkiä ollenkaan niiden kanssa, kun pumpulihan olis poistohetkellä takertunu niihin. Joten ripset oli sit ainoa meikki.

    Minusta paras koskaan käyttämäni ripsari on Great Lash. Taitaa olla Maybellinen sekin.:)

    VastaaPoista
  4. AnneVee: Mua pelottaa kans että mua alkaa ahdistaa nämä.. Olen aika kova tyttö hieromaan silmiäni, nimittäin. Ja näiden kanssa ei saa nyt mennä suihkuun pariin päivään ja just kävelin kaatosateessa kotiin. Saattaa siis olla ripset tyynyllä kun aamulla herään. Kiitos, ihana kesäsade!

    VastaaPoista
  5. Kertoilehan kokemuksia! Mä oon nyt vähä oppinu hillitsemään käsiäni, ku kävin siellä leikkauksessa. Ehkä nyt oliskin otollisin aika laittaa ripset!

    VastaaPoista
  6. Mäkin haluaisin ottaa tekoripset nimenomaan kesäloman ajaksi, jolloin meikkipussikin saisi pitää sen 4 viikon lomansa :) Mua vaan jotenkin ahdistaa ajatus, että ne ripset näyttäisivät liian..no, feikeiltä. Ja just se, löydänkö ripset viikon päästä tyynyltä.

    ps. Max Factorin FLE on paras!:D

    VastaaPoista
  7. AnneVee: Nyt sun tosiaan kannattaisi kokeilla kun olet oppinut hillitsemään silmien sorkkimista. :) Sit olis niinku kokonaan uudet silmät!

    Salka: Ripset kesäsateesta (tai siis tulvasta) huolimatta edelleen päässä, myös suihkussa oli pakko käydä ja kaikki toistaiseksi hyvin. On nämä ihan jees..

    Vai sinä sitä Max Factoria suosittelet. Hah hah! :) Mä en voi sitä moittia kun en ole koskaan kokeillut, mutta nähtävästi teillä on Annen kanssa siitä vähän eri fiilikset. :)

    VastaaPoista
  8. Mun kesämeikkiongelma ratkesi ihan perinteisellä kulma- ja ripsikestovärillä. Mutta näin ystävälläni juuri makeat lisäripset, mutta jotenkin ne vain tuntuu niin epäaidolta, etenkin olen vaaleahipiäinen eikä luonollisesti ole kovin tummia - saati pitkiä ripsiä. Mä luotan Diorshow-ripsariin nyt ja aina - ellen törmää parempaan. :)

    VastaaPoista
  9. Hanna: Tuo ripsien- ja kulmien kestoväri on kyllä useiden vaaleiden ihmisten pelastus. Itse olen niin tumma, että kulmakarvani ja ripseni ovat mustat. Väriä niihin en siis tarvitse, mutta näyttävyyden vuoksi laitan ripsiväriä ja nyt halusin kokeilla noita pidennyksiä. Pieni määrä lisäripsiä sopii minullekin paremmin kuin täydellinen ripsirivistö.

    Diorshowta olen minäkin joskus käyttänyt. Lakkasin kuitenkin, sillä en kokenut sen olevan ratkaisevasti parempi mitä halvemmat ripasrit. Mutta siis hyvä tuote kyllä.

    VastaaPoista
  10. Shoegal799/7/10 16:09

    Mä otin ripsienpidennykset just maanantaina ja oon aivan rakastunut ja koukussa niihin jo nyt. Ja olen myös saanut koko viikon ajan töissä koko ajan kohteliaisuuksia ripsieni johdosta :) "voi kun ne on nätit ja niin luonnolliset" Mulla ei ole Extreme lashes, vaan käsittääkseni Lash Be Long tai sitten jotain muuta. Mulle laitettiin "vaan" 9 mm pidennykset, omat ripset ovat siis ihan onnettoman ohuet ja harvat. Nämä tekoripset ei näytä ainakaan toistaiseksi yhtään feikiltä, vaan pelkästään siltä, kun mulla olisi luonnostaan tuuheat ja pitkät ripset, joihin oon laittanut laadukasta ripsiväriä.

    Joten vajaan viikon kokemuksen perusteella todella suosittelen! Just esim. herätessä kun on tottunut näkemään peilissä kummituksen ja nyt kun katsoo peilistä, näyttää kun ois kunnon silmämeikki tehtynä, paitsi pidemmillä ripsillä :) Rusketuksen kanssa ei paljon muuta meikkiä tartte kun nää ripset vaan.

    VastaaPoista
  11. Mä mietin kanssa aluksi, että liian feikkiä. Mutta ystäväni hankittua ne, ripset näyttivät oikein hyviltä ja miltei luonnollisilta. Ja hänen mukaansa ripset ovat vähentäneet muun meikin käyttöä -> luonnollisemman näköinen.

    Olen itsekin harkinnut mutta jättänyt vielä mietintämyssyyn. Mielekiinnolla odotan raporttia :)

    VastaaPoista
  12. Shoegal79: Heh, juuri tuo aamu on kyllä ripsien kanssa paras hetki. Minäkään en ole koskaan aamulla näyttänyt yhtä hyvälle mitä nykyään. :)

    Onnea uusille ripsille!!! Kerrothan minullekin miten niiden kanssa jatkossa pärjäät.

    Little M: Kolmas päivä menossa, tänään sain jo käydä suihkussa kunnolla (=kastellen ripset) ja se tuntui epämiellyttävältä. Kirveli ja pisteli silmiä. Toivottavasti ensi kerralla ei satu, muuten harmittaa..

    VastaaPoista
  13. Minäkin haluaisin nuo ripsipidennykset, olen nyt lueskellut kaikenlaisia kokemuksia ja mieli tekisi kokeilla. Jäänee nyt kuitenkin varmaan ensi kesään, alan jo henkisesti valmistautua homssuisen kotiäidin elämään tässä pikkuhiljaa nimittäin. :D

    Ja Salkan kanssa samaa mieltä, False Lash Effect on loistavaa tavaraa! <3

    VastaaPoista
  14. Mä voin puolestani suositella ripsipermanenttia, ainakin itselläni toimi loistavasti. Tosin ripseni ovat luonnostaankin aika pitkät. Lisäksi niihin laitettiin kestoväri. Muuta silmämeikkiä ei välttämättä tarvitse ja luonnolliset ovat. :)

    Anne

    VastaaPoista