sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Reissun paras ostos

tunnetila: tyytyväisyys

Blogiani pidempään seuranneet ovat varmasti huomanneet, että minulla on ikävä tapa hankkia silloin tällöin itselleni pakkomielteitä joistain jutuista. Tällä kertaa pakkomielteeksi muodostui laukku. Olin haaveillut jo hetken vaaleasta mokkalaukusta jonne saisin mahtumaan kaiken tarpeellisen ja vähän ylikin, mutta sopivaa laukkua ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Kesäkuun lopussa onni kääntyi ja löysin Zarasta kaikki kriteerini rennosta ja tilavasta laukusta täyttävän beigen mokkalaukun. Tiesin kuitenkin, että Zaran ale alkaisi seuraavana päivänä, joten hetken laukkua kädessä pyöriteltyäni jätin sen hyllylle ja päätin hakea sen heti seuraavana päivänä. (Hah hah, niin varmaan!)

Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä kun menin ostamaan laukkua se oli myyty. Tyypillistä! Ja vielä tyypillisempää on se, että laukkuja oli liikkeessä vain se yksi ja se, että tuosta laukusta alkoi tietysti kehkeytyä minulle pikku hiljaa pakkomielle. En enää edes kunnolla muistanut millainen laukku oli, silti minun oli pakko saada se.


Image and video hosting by TinyPic

Lupasin miehelleni reissuun lähdettäessä että tällä kertaa keskitymme ihan kaikkeen muuhun kuin jatkuvaan shoppailuun, mutta annas olla kun kaupunkien katuja kierrellessämme silmiini osui Zaran nimikyltti. Joka kerta ilmoille pääsi kiljaisu "Zaraaaaaa!!!" ja sekunnissa etsin miehelleni sopivan paikan istua liikkeen ulkopuolella ja "lepuuttaa jalkoja rankasta kävelystä" ja kirmaisin liikkeeseen. Arvaatte varmaan että näistä joka kaupungissa jatkuvista Zara-kiljahduksista oli tulla reissumme kompastuskivi ja kytevä riidanpoikanen.

Lopulta Wienissä (joka siis oli viimeinen matkakohteemme) Zara-harhailu palkittiin ja liikkeestä löytyi yksi etsimäni laukku. Muistin heti sen nähdessäni miksi siihen ihastuin ja ryntäsin laukun kimppuun. Pidin laukusta tiukasti kiinni kunnes huomasin että se oli rikki. Pyörittelin laukkua enkä tiennyt mitä tehdä. Takaraivossa jyskytti ajatus +40 asteen helteessä liikkeen ulkopuolella hikoilevasta ja odottavasta miehestäni, mutta nyt olin löytänyt laukkuni, valitettavasti rikkinäisenä, joten oli pakko miettiä tarkkaan. Ulkona odottava mies harmitti minua kuitenkin liikaa ja tein nopean päätöksen olla ostamatta laukkua. Jätin laukun hyllylle ja heti kun käänsin selkäni niin huomasin kun kaksi naista hyökkäsi laukun kimppuun.

Image and video hosting by TinyPic

En nukkunut seuraavana yönä. Mietin koko ajan olisiko laukun sittenkin voinut korjata, ostiko jompi kumpi paikalle rynnänneistä naisista laukun, menetinkö nyt haaveilemani laukun lopullisesti jne. Vielä aamulla en puhunut miehelleni asiasta mitään, mutta iltapäivällä suustani vain purskahti tuskaisella äänellä "Mun on pakko päästä sinne eiliseen Zaraan!" Miehen ilme oli näkemisen arvoinen.

Ehkä tuskani (tai idioottimainen pakkomielteeni) oli miehelle liikaa, en tiedä, mutta kävelimme sanaakaan sanomatta lähimpään metrotunneliin, hyppäsimme metroon ja ajoimme "Zaran pysäkille". Mies meni istumaan samaan paikkaan kuin edellisenä päivänä ja minä menin sydän pamppaillen liikkeeseen. Siellä se odotti minua, oma rikkinäinen laukkuni jonka hinta oli yön aikana vielä alentunut loppualeen sopivaksi. Voi sitä onnea!!

Nyt olen onnellisesti kotona uuden laukkuni kanssa. Korjasin laukun äsken ruuvimeisselin kanssa äheltäen ja hyvä tuli. Toivottavasti laukku kestää kasassa edes jonkun aikaa ennen tulevaisuudessa häämöttävää suutarikäyntiä. Vaikka laukun metsästyksessä oli parisuhdekin koetuksella niin loppu hyvin kaikki hyvin. Kyllä kannatti, laukku on tarpeisiini juuri täydellinen!

13 kommenttia:

  1. hahah, melkoinen rakkaustarina sulla ja laukullasi. toivottavasti yhteinen taipaleenne kestää pitkään! :)

    VastaaPoista
  2. Voi teitä!<3 Vaikka tie oli aluksi kuoppainen, toivotan teille hyvää loppuelämää.:)

    VastaaPoista
  3. Aiiiivan ihana tarina. Kyllä laukku oli sun kohtalosi, ei siitä pääse mihinkään. Minäkin uskon näihin vaatekohtaloihin. Universumi kommunikoi joskus vain vähän erikoisesti.

    Ja toivottavasti miehesi sai ylimääräisen pusun, kun noinkin kiltisti kuitenkin käyttäytyi. Täältä tuntemattomalta henkilöltä ruudun takaa ropisee pisteitä!

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän sinua täysin! :)
    Sain itse toissa talvena pakkomielteen eräästä täydellisestä takista, mutta eipä sitä liikkeissä enää siinä vaiheessa ollut siinä värissä ja minun koossani. Sain myyjältä listan kaikista kyseistä merkkiä myyvistä liikkeistä Suomessa ja niitä oli hieman alle 30. Työpäivän (uups...) aikana soittelin lähes kaikki läpi, kunnes noin 23:ssa tärppäsi! MUTTA, noin varttia ennen soittoani takkia oli käyty kokeilemassa ja se oli jätetty varaukseen! Ostajaehdokkaalla ei ollut ollut tarpeeksi rahaa mukana; hän oli lähtenyt pankkiautomaatille ja myyjä oli luvannut pitää takkia tunnin verran varauksessa.

    Noin 1,5 tunnin päästä sain soiton, että takkia ei oltu haettu ja se olisi minun! Voi sitä onnen päivää :D

    Olenkin jo sitä ennen ja nykyäänkin noudattanut periaatetta parempi ostaa ja katua kuin jättää ostamatta ja katua :D Visa auttaa, jollei rahaa sillä hetkellä ole eikä muistaakseni mikään tällaisista pakko saada -tavaroista ole osoittautunutkaan virheostokseksi.

    Tuo laukku on tosiaan ihanan näköinen ja voisin kuvitella tuon hyvin omaan kaappiinikin. Veikkaanpa, että tykkäät siitä vielä enemmän aina kun muistat millainen piina sen metsästämiseen liittyi :) Toivottavasti se kestää hyvin ja kauan, vaikka vaaleaa mokkaa onkin.

    Miehenikin tosiaan joutuu välillä kärsimään "pakkomielteistäni" ja joutuu myös auttamaan, koska on ilmeisesti tajunnut, että minä (ja sitä myöten hän :D) ei saa rauhaa ennen kuin kyseinen tuote on hallussani. Mutta onneksi näitä pakkomielteitä ei usein ilmene :)

    VastaaPoista
  5. Sazu: Heh, kiitos, toivon itse samaa. Laukku oli niin kovan etsimisen takana. :)

    MouMou: Kiitos! Tää on niin paras; kaksi kommenttia joissa molemmissa toivotetaan pitkää yhteistä taipaletta laukun kanssa, miehen kanssa tulleeseen shoppailukriisiin ei kumpikaan kiinnitä huomiota. :D :D

    missu: Kyllä, kovasti uskon minäkin että laukku odotteli liikkeessä vain minua. :) Sitä paitsi, säästin paljon rahaa kun en reissussa juuri muissa kaupoissa käynyt kun ravasin vain laukun perässä. :)

    Ja kiitos, miehelle kerrottu terveiset. Ei se kuulema edes oikeesti tympääntynyt.. (EIPÄ!!! :D :D)

    Miina: Kiitos ihana!! :) Tuo takki oli todella sinulle tarkoitettu, mahtava tarina tuokin. Se on kyllä parisuhteen kannalta ihan hyvä että noita pakkomielteitä tulee harvoin.. :)

    VastaaPoista
  6. Miehet ei vaan tajuu ;-) Miehille pitäisi olla jokin odotustila lehtineen yms. kaupoissa... Mutta pisteet miehellesi kun jaksoi :-)

    Olen oppinut, että (varsinkin kirppareilla) kannattaa ostopäätös tehdä heti, muuten haluttu tuote ei enää löydy, jos jää odottamaan/ miettimään.

    VastaaPoista
  7. Heidi: Kyllä, joka kauppaan miehille odotustilat ja virvokkeita. Siis vaikka sellainen masiina josta saa raikasta vettä. Onneksi miehellä oli osan matkasta mukana kirja, sitä hän välillä tylsistyneenä lueskeli. :) Mutta pakko myöntää että kaupoissa juoksentelu jäi hyvin hyvin vähäiseksi. Paitsi noissa Zaroissa oli käytävä. ;)

    VastaaPoista
  8. hihii mikä tarina :) tunnistan kyllä erittäin hyvin tuona "pakkosaada"-tunteen, huh, vieläkin viluttaa toissakertaisella nykin reissulla erään tietyn pipon jahtaus erinäisistä Banana Republiceista. Ja löytyihän se, mutta ei alkuperäisessä himotusvärissä.

    ja kassihan on niin maar hurjan nätti :)

    VastaaPoista
  9. ihanaa että sait laukkusi! mulla käy tosi usein samalla tavalla ulkomailla... kiertelen kaupoissa ja löydän jotain kivaa, mutta haluan vielä miettiä ja sitten seuraavana päivänä harmittaa niin paljon ettei sitä tiettyä juttua ostanut ja joutuu sitten kuitenkin palaamaan kauppaan ostoksille (ja kauppa on yleensä toisessa kaupungissa tai jossain minne ei uudelleen suunnitellut menevänsä).

    poikaystävä ei enää suostu vaatekauppoihin mun kanssa tulemaan. viimeksi kun oltiin barcelonassa mun piti mennä ostaamaan pitkähihainen paita illaksi festareille ("mulla menee 5minuuttia) ja aikaa kului sen reilu puoli tuntia yhden hupparin metsästyksessä.. :/

    VastaaPoista
  10. Ratkaisen tämänkaltaiset ongelmat reissuissa aina istuttamalla miehen lähimmälle terassille ja hakemalla sille kylmän tuopin olutta eteen. Shoppailurauha taattu ja mieskin on sitä tyytyväisempi mitä pidemmälle shoppailukierros etenee ;)

    VastaaPoista
  11. Lilou: Hahahahahh, mä en tiedä mitä mieheni olisi sanonut jos olisin metsästänyt samalla innolla pipoa. :) :) Mutta juu, ihana että muutkin tunnistavat saman "pakkomielleoireyhtymän". :)

    i hate early mornings: Ihanaa, voi että me naiset joskus kaivataan juuri tällaista vertaistukea! :) Miksi poikaystävät/aviomiehet ei voi tykätä kauppojen kiertelystä?!

    Enne: Mäkin ratkaisin tällä reissulla (viimeisenä päivänä kun ahdisti etten ollut päässyt kunnolla kauppoihin) ongelman noin. Ratkaisu, joka toimii aina!

    VastaaPoista
  12. Heh, kuulosti ihan meikäläisen kertomalta tarinalta. Hyvä, että muillakinon samanlaisia kokemuksia, nyt ei enää hävetä niin paljon omat laukkujen metsästysreissut :D En taida kuitenkaan kertoa tästä hauskasta tarinasta miehelleni, jostain syystä miehen huumorintajussa on tässä kohtaa toivomisen varaa ;)

    VastaaPoista
  13. Hauska! Ja eikohan meilla kaikilla ole joku vahan samantyyppinen tarina..kaikki ei vaan paaty yhta onnellisesti kuin sinun ;-)

    VastaaPoista