torstai 9. joulukuuta 2010

Iloinen siivooja

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Nyt on kuulkaa siivoaminen mukavaa! Tai ei välttämättä ihan noin mukavaa että lause ansaitsisi peräänsä huutomerkin, mutta ainakin vähän vähemmän tylsää ja epämiellyttävää. Löysin Sohon Dean & Delucasta minulle uuden pesuaine- ja siivousvälinemerkin The Laundress. Huomioni kiinnittyi ensimmäisenä lähes eleettömän hienostuneisiin purkkeihin, ja purkkien tarkempi tutkiskelu osoitti niiden olevan ekologisia puhdistusaineita.

Tuotepakkaukset on valmistettu kierrätysmuovista, aineita ei ole testattu eläimillä ja aineet on tehty luonnon omista raaka-aineista. Purkeissa jopa käytetään lausetta "Food and family safe". Tarkoittaakohan tuo että puhdistusaineet ovat niin luonnonmukaisia että niitä voi jopa syödä?? Ei, en aio testata.

Pesuaineiden lisäksi sarjassa on lukuisia muita ihania (musta-valkoisia, jee jee!) tuotteita jotka haluan, ja tietysti tarvitsen, kaikki itselleni. Netin syövereistä löytyi tieto, että tuotteita on mahdollista tilata nettikaupasta myös EU:n sisällä ja mikä parasta, Suomessa näyttää olevan myös yksi merkin jälleenmyyjä, iD Boutique. Pakko käydä heti tutustumassa liikkeeseen josta en ole tätä ennen kuullutkaan.

Näitä painavia pesuainepurkkeja raahasin kotiin Atlantin toiselta puolelta ja mieheni pudisteli päätään. Oli kuulema onni etten jäänyt tullissa kiinni "epäilyttävien nesteiden" maahantuonnista. Hups, eipä tullut mieleenkään. Onneksi purkeissa lukee: ei syttyvää. Tuohon olisin sitten varmaan vedonnut. "Ei näillä mitään tuhoa saa aikaan. Näitähän voi vaikka juodakin *glug glug...*."

Ai niin. Tuotteet, kauniin ulkonäkönsä lisäksi, tuntuvat myös toimivan. Hinkkasin ensitöikseni kylppärin peilin puhtaaksi ja hyvä tuli. Hip hei!

6 kommenttia:

  1. On kyllä niin heinot että kyllä minäkin olisin purkkien ulkonäön vuoksi nuo aineet raahannut matkalaukussa Suomeen! Tai sitten olisin kaatanut sisällön pois ja tuonut pelkän purnukan (olisi voinut se ekologinen ajatus siitä kyllä kärsiä) :)

    VastaaPoista
  2. Tai ehkä hienot, ei heinot.

    VastaaPoista
  3. Toinen esteetikko, joihin vetoaa kauniit pakkaukset ilmoittautuu ja TODELLAKIN aion hommailla noita myös meidän huusholliin! Noitahan ei ees tarvitse kätkeä kaappien syövereihin, wow!

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköisiä, jopa houkuttelevia purkkeja! Mikä on hintataso?

    Pyykinpesuni on jo ekologista: käytän pesupähkinöitä (menevät käytettyinä biojätteeseen) ja tahranpoistoon sappisaippuaa (pahanhajuista, mutta toimii).

    VastaaPoista
  5. Ilona: Heinot on! ;) Ja kannatti tuoda purkit sisältöineen, on hyvää ainetta. :)

    Salka: Juuri näin! Mä tykkään noista tosi paljon. Ja ovat kaiken lisäksi vielä tiivisteitä, eli hyvin riittoisia. Voidaan tehdä yhteistilauksia tuolta nettikaupasta, säästetään postikuluissa. :)

    Heidi: Purkit maksoivat Jenkeissä muistaakseni $17/kpl eli pesuaineiksi aika hintavia. Mutta estetiikasta ja ekologisuudesta niin paljon pisteitä ettei hinta tunnu missään! :)

    VastaaPoista
  6. Voi että, noi on kyllä todella kauniita! Jäi harmittamaan, etten itekin ostanut, mutta täytyypä siis käydä ID:ssä :)

    VastaaPoista