sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ruusukuurilla

tunnetila: testailu

Image and video hosting by TinyPic

Syksyllä, juuri parahiksi New Yorkin matkalle naamani "räjähti". Kärsin koko reissun kammottavista iho-ongelmista mutta yritin työntää ajatukset pois kukkivasta ihostani ja pitää hauskaa. Reissussa hauskanpito onnistui, mutta kun palasin kotiin olin hetken neuvoton. En uskaltanut käyttää enää "räjähdyksen aiheuttajia" mutten tiennyt mihin muuhun ihonhoitosarjaan voisin turvautua.

Kylpyhuoneen kaappia tutkaillessani huomasin siellä olevan useamman tuotteen jotka sisälsivät ruusua. Vaikka tuotteet olivat eri sarjoista päätin silti yhdistää ne ja ryhtyä ruusukuurille. Ihon talvikuivuutta ehkäisin
RENin ruususeerumilla ja ruusuinen kosteusvoide löytyi Bottega Verdeltä. Vartalolla käytin niin ikään RENin ruusuvoidetta. Iho pysyi hyvänä ja kimmoisana ruusukuurin avulla myös pahimpien pakkasten aikana ja myös rauhoittui selkeästi. Kokonaisvaltainen ruusuntuoksu oli tosin vähän liikaa ja alkoi jossain vaiheessa tökkiä.

Kun olin käyttänyt tuotteet loppuun päätin viimeistellä kuurin
Korresin Wild Rose -kasvohoidolla. Hoitolassa yllätyin todella kun hoitaja kehui ihoni olevan loistavassa kunnossa ja sanoi ettei löytänyt lainkaan ihosta pakkasen kuivattamia kohtia. Kuuri toimi siis todella hyvin.

Hoitajan kehujen jälkeen otin riskin ja palasin takaisin
Pranarômin tuotteisiin (jotka siis viimeksi aiheuttivat iho-ongelmia) ja kas, nyt ihoni silminnähden piti sarjasta enkä saanut tuotteista näpyn näppyä. Käytin purkit loppuun eikä epämieluisia ihomuutoksia tullut. Luulen siis, että ihon ongelmat johtuivat enimmäkseen työn aiheuttamasta stressistä, reissujännityksestä ja ehkä myös ihon tottumattomuudesta uusiin tuotteisiin, ei itse tuotteista.

Ota näistäkin sitten selvää. Mutta jestas että kasvojen ihon kunnolla on järjettömän suuri vaikutus itsetuntoon. Katastrofiaikojen jälkeen näppylätöntä ihoa osaa arvostaa ihan eri tavalla ja tuntuu että ryhtikin paranee. Kaikenlaista.

3 kommenttia:

  1. Hienoa, että sait stressi-ihon taltutettua! Itselläni on ensimmäinen talvi, jolloin ihoni on pysynyt ok kunnossa. Olen vihdoin tajunnut, että vaikka näppylöitä tulee niin silti iho vaatii kosteutta. Aiemmin olen ilm. käyttänyt aivan liian kuivattavia tuotteita! Kun aina on saanut naamansa kanssa taistella, niin kyllä osaa arvostaa jos se joskus pysyy hetken hyvänä! Vielä kun saisi jotain ihmetroppia ettei naama olisi niin kirjava... Mutta kohta on onneks kesä (onhan) ja kaikki helpompaa :D !

    Kaisa

    VastaaPoista
  2. Stressi tuntuu vaikuttavan kyllä ihan kaikkeen, itse olen kärsinyt stressin aiheuttamista näpyistä, vatsakivuista ja jopa päänsäryistä. Onneksi parhaillaan ei niin kovaa stressiä tunnu olevan!

    VastaaPoista
  3. Kaisa: Oi, ensimmäinen talvi ilman iho-ongelmia kuulostaa hyvältä! Ja kyllä, ihan kohta on kesä, siis ihan tuossa kulman takana on jo tulossa... Hmmm...

    Joy: Kiva kuulla ettei sinulla ole tällä hetkellä stressiä. Mulla oli tossa parisen viikkoa sitten niin kamalat työkiireet että luulin joutuvani uupumuksen takia sairauslomalle. Onneksi nyt on vähän helpottanut. Loma ei silti olisi pahitteeksi.. ;)

    VastaaPoista