lauantai 12. marraskuuta 2011

Joutsenmerkki

tunnetila: yllätys ja huoli

Image and video hosting by TinyPic


Istuin menneellä viikolla luennolla jonka aiheena oli Joutsenmerkki. Olin ajatellut Joutsenmerkin myönnettävän tuotteille, jotka ovat ekologisesti järkeviä valintoja ja kuormittavat luontoa mahdollisimman vähän. Tuo kaikki oli totta, mutta yllätys oli, että merkin saadakseen tuotteet käyvät läpi vaativan seulan ja näissä testeissä myös niiden terveysvaikutukset otetaan huomioon. Kuulin luennoitsijoilta valtavan määrän uutta tietoja ja sain tilaisuudesta mukaani ison nipun Joutsenmerkkitietoutta. Olen nyt lueskellut esitteitä läpi ja ajattelin jakaa kanssanne muutaman jutun.

Joutsenmerkittyinä tuotteina löytyy Suomesta tällä hetkellä mm. 61 erilaista saippuaa, shampoita ja hoitoaineita 29kpl, vartalo- ja käsivoiteita 25kpl ja kasvojen puhdistustuotteita 7kpl. Yllättävää oli, ettei tähän mennessä yksikään värikosmetiikka (eli meikkituote) ole saanut Joutsenmerkkiä. Meikeissä on kuulema liikaa esim. metalleja ja säilöntäaineita jotta ne läpäisisivät tiukat valintakriteerit. Ja niitä me laitamme joka päivä kasvoillemme, kaikesta huolimatta.

Luennoitsija kertoi, että tuotteissa sallitaan hyvin pienet määrät tiettyjä pitoisuuksia (esim. rasvoissa täytyy olla edes vähän säilymistä edistäviä aineita), mutta kun ihminen ensin puhdistaa kasvonsa yhdellä tuotteella, sen jälkeen laittaa kasvoille vaikkapa seerumin, sen jälkeen päivävoiteen, tähän päälle vielä meikkivoidetta ja puuteria, niin jos jokaisessa tuotteessa on pieni määrä säilöntäaineita niin nuo meikkikerrokset täyttävät terveelliset ja sallitut määrät nelinkertaisesti.

Mitä nuo kielletyt aineet sitten aiheuttavat? Tässä muutama esimerkki: parabeenien epäillään häiritsevän hormonitoimintaa, boorihappo on lisääntymiselle vaaralista ja myrkyllistä hengitettynä, formaldehydi taas on syöpävaarallinen aine. Ja näitä kaikkia aineita käytämme lähes päivittäin tuotteissa joilla meikkaamme, hoidamme ihoamme ja vaikkapa lakkaamme kynsiämme. Eniten minua yllätti vaarallisten aineiden listalta löytyvä henna, jota käytetään hiusväreissä.

Muistan nuoruudestani kun ekologisia arvoja kunnioittavat hippityttöset värjäsivät hiuksiaan luonnonmukaisella hennalla ja paheksuivat muita hiusvärejä käyttäviä ihmisiä jotka tieten tahtoen laittoivat teollisia myrkkyjä hiuksiinsa ja sitä kautta kehoonsa. En usko että minkään hiusvärin käyttäminen on kovinkaan terveellistä, mutta silti tuo, että henna on listoilla syöpävaarallisena, karsinogeenejä sisältävänä tuotteena, yllätti.

Jos haluatte lukea aiheesta lisää, niin Joutsenmerkki on julkaissut kansantajuisen kemikaalioppaan, josta kuluttajat voivat käydä katsomassa mitä tietyt, vaarallisiksi luokitellut aineet, voivat käyttäjälleen aiheuttaa. Samoilta nettisivuilta löytyy muutenkin paljon tietoa aiheesta, suosittelen tutustumaan!


Ps. Vielä ehtii osallistua arvontaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti