tiistai 29. marraskuuta 2011

Kaveri kesän lempparille

tunnetila: ihastus

Image and video hosting by TinyPic

Viime kesän yksi ehdottomasti käytetyimmistä vaatteistani oli Samujin harsoneule. Käytin sitä aina ja lähes kaiken kanssa. Minun oli vaikea irrottautua neuleesta edes hellepäivinä ja silloin harmittelin neuleen pitkiä hihoja. Vaikka hihat ovat harsomaisen väljästi kudottua pellavaa niin silti ne olivat kuumat lämpimällä säällä.

Samujin muutettua keskustaan, Kiseleffin taloon, olen käynyt liikkeessä säännöllisin väliajoin tutustumassa uusiin mallistoihin. Voi että mitä kaikkea ihanaa liike onkaan ollut koko syksyn pullollaan! Harmi vain että tuotteet ehditään usein myydä loppuun ennen kuin saan ostopäätöksen tehtyä. (Sitä kun jää pihiyttään pohdiskelemaan raaskiiko vai eikö raaski niin kaikki herkut viedään nenän edestä.)

Ilokseni löysin yhdellä Samuji-reissulla syysuutuuksien seasta kesän lempineuleeni kaverin. Muuten samanlaisen harsoneuleen mitä jo omistan, mutta ilman hihoja ja poolokauluksella varustettuna. Ja kas, myös tuo vaate on upea! Olen yrittänyt säästellä neuletta ensi kesäksi mutta olen epäonnistunut yrityksissäni. Vaate on ihan liian täydellinen roikkuakseen kaapissa.


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

neule Samuji, alusmekko Indiska,
sormus Versace for H&M, kengät Dumond


Neule pääsi päälleni viimeksi lauantain bileiltaan (viittatakin kaveriksi) ja täytyy sanoa että viihdyin asussa hyvin. Kotona mietin onko asu liian rohkea, liian paljastava, liian läpinäkyvä jne. mutta sitten päätin, että ihan sama, kunhan oma olo tuntuu kotoisalta. Ja sehän tuntui! Asu ei edes turhia hiostanut vaikka tanssilattialla tuli keimailtua välillä pidempäänkin. Onneksi ei ollut niitä hihoja!

Hihaton versio lempineuleestani on täydellinen kesään (ja kemuihin), pitkähihainen versio taas pääsee aktiivikäyttöön talvella ja muuten vähän viileämmällä säällä. Onko teillä samoista vaatteista erilaisia versioita? Jos törmäätte vastaaviin, miltei samanlaisiin juttuihin joista ette osaa päättää kumman ottaisitte, niin vinkkini on, ottakaa molemmat! Jos vaatteissa on suosikin edellytykset niin tulette käyttämään niistä molemmat puhki.


3 kommenttia:

  1. Voi että nätti asu! Minusta tyylikäs, ei mitenkään paljasteleva tms. Onpa hyvä, etten itse pääse Samujin liikkeeseen, sillä se kävisi kyllä kalliiksi! Vaatteet ovat kerrassaan ihania.

    VastaaPoista
  2. <3 en voinut sovittaa tuota pitkähihaista / hiatonta neuletta samujilla, sillä olisin varmasti heti sortunut ostamaan jommankumman / kummatkin. Ostin nimittäin jotain muuta, ja joku raja täytyy olla shoppailussa ;) Mutta, molemmat neuleet näyttää sulla kauniilta!

    Ja tuo viittatakki, ihan mahtava! Näyttää todella ihanalta.

    VastaaPoista
  3. Tarja: Kiitos Tarja, kiva kuulla että sinäkin tykkäät. :) Ja konkurssin riski Samujin-liikkeessä on todella, todella suuri!

    Ai niin, vinkki, Samujille on muuten tulossa nettikauppa.. :D :D

    wikke: Olen varma että olisit ostanut nämä molemmat. Ovat niin täydellisiä! Mä olen shoppaillut nyt Samujissa aika monta kertaa, köh... Mutta oikeasti, jokainen vaatteista on tullut ostettua tarpeeseen.

    En malta odottaa että saan kuulla/nähdä mitä sinä olet sieltä hankkinut. :)

    VastaaPoista