sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Sininen samettipussi

tunnetila: testausta

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Terveiset Milanosta! Päätin aloittaa vapaani kunnolla ja buukkasin reissun heti ensimmäiselle vapaapäivälleni. Istahdin siis koneeseen lauantaiaamuna ja matkaseuraksi pyysin siskoni. Reissuraporttia ja matkakuulumisia kerron tarkemmin kun pääsen takaisin Suomeen, ajattelin kuitenkin nyt esitellä teille matkalle mukaan ottamani Diorin meikkipuuterin.

Olen ostanut meikkipuuterin jo kauan aikaa sitten mutten ole jostain syystä koskaan innostunut käyttämään sitä. Kokeilin meikkipuuteria (en muista merkkiä) joskus vuosia sitten, varmaankin silloin kun meikkipuuterit tulivat Suomeen, ja muistan että pintakuiva ihoni ei pitänyt tuotteesta lainkaan. En ole koskaan käyttänyt puuteria, juurikin kuivan ihoni vuoksi, mutta ajattelin että pääsen helpolla jos minulla on tuote jossa on samassa peittävämpi meikkivoide ja meikin kiinnittävä ja mattaiseksi tekevä puuteri. Tuolloin meikkipuuteri tuntui vain kuivattavan ihoani joten päätin jättää kokeilut sikseen.

Diorin meikkipuuterin bongasin joskus kosmetiikkaliikkeen ale-laarista ja päätin ostaa sen kokeiluun. Nyt kun läksin Milanoon pelkillä käsimatkatavaroilla ajattelin helpottaa pakkausprosessia ja jättää nestemäiset meikkivoiteet kotiin. (Toki tämäkin luetaan koneessa nesteeksi (aika käsittämätöntä), mutta tämä meikki ei ainakaan vuoda laukun pohjalle.) Kerron kotiin palattuani miten meikkipuuterin kanssa tällä kertaa kävi. Kertokaa Te kuitenkin oletteko Te meikkipuuterin ystäviä vai laitatteko mielummin kasvoille meikkivoiteen ja puuterin erikseen?

Oikein mukavaa vappua kaikille!!
 

10 kommenttia:

  1. The Body Shopin meikkipuuteri on lempikosmetiikkatuotteeni riparikesästä lähtien (ja siitä on jo aika kauan...:D). Ihoni rasvoittuu aika äkkiä, jolloin tykkään, että meikkipuuteria on helppo lisätä päivän mittaan. Enkä oikein pidä paksumpien meikkivoiteiden aikaansaamasta liian "meikatun" näköisestä pakkelinaamasta, paitsi tietenkin joihinkin juhlavampiin tilanteisiin on kiva meikata pitkän kaavan mukaan. Mutta tällaiselle laiskimukselle kaksi yhdessä -tuote on kyllä arkiaamuihin sopivampi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi yhdessä -tuotteen helppouden vuoksi minäkin tuon hankin. Ja sen voin sanoa että näppärä on!

      Poista
  2. Jos meikkipuuteri on oikesti puuterimainen, eikä voidemainen, niin eihän sitä voi nesteeksi lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö?! Mä yritin selvittää sitä vaikka mistä ja kaikkialla sanottiin että kaikki meikit kannattaa laittaa läpinäkyvään pussukkaan... Ripsivärikin on neste jne. Mutta en tiedä mikä on totta. Tuo mitä sanot kuulostaa kyllä tosi järkevältä mutta en voinut olla ihan varma niin pakkasin senkin säännösten mukaan. :)

      Poista
    2. Anonyymi3/5/12 16:35

      Ei kai puuteri tosiaan voi nestettä olla mitenkään päin jos se on tuolleen puuterimainen niinkuin näyttää. Ripsarihan on nestemäistä joten loogisesti se toki nesteisiin. Niinkuin myös huulirasvat jne, mutta kyllä puuterit, luomivärit yms voi laittaa ihan normi meikkipussiin. Itse matkustan käytännössä katsoen aina pelkillä käsimatkatavaroilla, ja ei missään ainakaan ole ihmetelty tätä tulkintaani :-)

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi, hyvä tietää! Matkustan myös itse lähes aina pelkillä käsimatkatavaroilla ja olen aina tuskastellen survonut kaikki meikit läpinäkyvään pussiin. Ehkäpä ensi kerralla uskallan pakata toisin. Tuo kosmetiikan sortteeraus lentoa varten on niin ärsyttävää. :) :)

      Poista
  3. Anonyymi1/5/12 08:30

    Minulla on käytössä Estee Lauderin mineraalimeikkipuuteri, irtopuuterimuodossa. On ollut jo pari-kolme vuotta ja pidän siitä paljon. Oma ihoni on rasvoittuva, joten meikkipuuteri toimii sen vuoksi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvoittuvalla iholla tuo onkin varmasti erinomainen tuote. Italiassa oli niin lämmintä ja kosteaa että meikkipuuteri sopi siellä hyvin myös omalle iholleni. Jee!

      Poista
  4. Anonyymi1/5/12 08:31

    Hyvää reissua ja mukavaa vappua!

    T. Äskeinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!! Reissu oli hyvä ja vappukin meni mukavasti Lambruscoa maistellessa. Nam! :) Toivottavasti oma vappusi oli myös kiva!

      Poista