lauantai 15. syyskuuta 2012

Oranssi laukku

tunnetila: kokeilunhalu

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

silkkipöksyt Marni at H&M, laukku Michale Kors (saatu),
kengät Tamaris

Kerroinkin jo että sain Marshallsin kampanjaan osallistumisesta kiitokseksi Michael Korsin nahkalaukun. Vierastin ensin aika paljon laukun väriä, en olisi luultavasti koskaan hankkinut oranssia laukkua itse. Pari päivää laukkua pöydällä katseltuani se alkoi näyttää koko ajan kivemmalta, ja sunnuntaina pakkasin laukun mukaan lähtiessäni yhteen Fashion Weekin näytöksistä. 

Laukkuun mahtui kaiken muun perustavaran lisäksi mm. vähän massiivisempi kamera ja vaihtokengät (muotiviikoilla juostessa olen jo oppinut läksyni). Laukku osoittautui käytössä erinomaiseksi. On hyvä että voin täällä totutella laukun väriin, Suomessa laukku olisi suurella todennäköisyydellä jäänyt käyttämättä. Saapa nähdä jääkö laukku vain New York ajan ihastukseksi vai osaanko käyttää sitä myös kotona. Tähän värikylläiseen kaupunkiin ja omiin iloisiin fiiliksiini oranssi laukku sopii nyt kuin nakutettu!


Ps. Oranssi taitaa olla muuten ainut "oikea" väri jota minun on helppo sietää. Ensin pari kesää sitten minut valloitti kynsilakka, tänä kesänä huulipuna ja -kynä, nyt oranssi laukku. Huh huh!

16 kommenttia:

  1. waaau!! Eihän tätä meinaa tunnistaa sun blogiksi, noin värikkäitä asioita yhtäaikaa samassa asussa? Mutta siis näyttää NIIIN hyvältä. Ihana tuo laukku! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha Wikke, on kyllä aika villi olo. :) Jotenkin pelkkään mustaan yhdistettynä laukku on liian "väripilkku" ja hyökkää liikaa esiin. Kun sen yhdistää muuhun värikkääseen niin se jotenkin rauhoittuu. :)

      Poista
  2. Ja sulla on kirjavat housut :-o Ihana, oranssi väriläiskä. Syksyllä vallankin Suomessa kaipaan väriä elämään vaikka sitten asusteilla. (Jos Nykin jälkeen laukku jää, voin ehkä antaa sille uuden kodin ;-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on kirjavat housut, Heidi säkin olet ihan ihmeissäsi. :D :D Jos laukku tuntuu Suomessa liian rohkealle omaan makuun niin se on nyt varattu sinulle. :)

      Poista
  3. wautsi, näyttää kivan pirteälle värikokonaisuudelle. Hieno MK! :) Siellä on vielä ihan kesä? Nauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Juu, on täällä vielä aika kesä. Ekalla viikolla oli yli +30 mutta nyt mennään jo maltillisemmissa +25 lukemissa. Ihana on silti saada se annos aurinkoa ja lämpöä mitä Suomessa jäin tänä kesänä kaipaamaan. Ihanaa on. :)

      Poista
  4. Älä vaan jätä laukkua käyttämättä Suomessakaan! Se on just kiva väriläiskä tummien vaatteiden kanssa! Mun mielestä laukku saa näkyä ja piristää:)

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että osaan käyttää laukkua myös kotona. Täällä värikkyys on jotenkin ihan sallittua mutta Suomeen sopii musta ja hillityt värit. Outoa. :)

      Poista
  5. Ompas rohkean värikäs asu kyllä housuinnen ja laukkuineen, hyvältä näyttää! Jos et tykkää laukusta enää suomessa niin voin lunastaa sen itselleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, rohkean värikästä oli kyllä. :) Kiitos ostotarjouksesta Ulrika, niitä näyttää tulevan. :) Pidetään mielessä!

      Poista
  6. Ohoh, en ollutkan eka :D No höh. Pitää sitten varmaan kurkkia kauppojen laukkutarjontaa sillä silmällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, heti kun itse esittää epäilyksen niin uuden kodin antajia tuntuu löytyvän. :)

      Poista
  7. Iiiiks, aivan ihana!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Laukku on kyllä ihana oranssiksi laukuksi. :)

      Poista
  8. Siis tää on aivan mahtava asu!! Ja ihana että laukku pääsi samantien käyttöön!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja! Laukku jotenkin tuntui kaipaavan seurakseen jotain muutakin räväkkää. :)

      Poista