sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tiikeriherkut

tunnetila: herkuttelu

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Muistan viime syksynä ihmetelleeni ystäväni innostunutta päivitystä FB:ssä. "Jee, Tiger avasi Tampereelle liikkeen!" Olin hämilläni, ystäväni ei nimittäin ole yhtään sen tyylinen että pukeutuisi Tiger of Swedenin vaatteisiin. Seurasin kummissani kommenttiin liittyvää keskustelua ja kun ihmiset alkiovat hehkuttaa ostaneensa Tigeristä vaikka mitä pientä kivaa kotiin, aloin aavistaa että kyseessä ei ollutkaan Tiger of Swedenin liike vaan jotain ihan muuta.

Suomeen palattuamme törmäsin Kampin kauppakeskuksessa sattumalta Tiger -nimiseen liikkeeseen ja ymmärsin mistä syksyllä FB:ssä kohistiin. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta Tigeristä. Kurkkasin silloin Tigerin ikkunasta sisään mutta vasta eilen päätin piipahtaa liikkeessä sisällä. 

Liike oli täynnä askartelutavaraa, tavaraa kotitoimistoon, leluja, koreja, keittiötarvikkeita sekä paljon kaikkea muuta pientä kotiin. Sain muutossa hetkeksi niin tarpeekseni kaikesta tavarasta että heti kun tajusin millaisesta liikkeestä oli kyse, aloin hakeutua nopeasti ulko-ovea kohden. Juuri kun ajattelin etten löytäisi mitään ostettavaa ko. liikkeestä tulin herkkuosastolle. Uuuh, valtavasti erilaisia maustepusseja, suklaata, pähkinöitä, karkkeja, sipsejä, muroja jne. Ja mihin hintaan!!! 

Mieheni ei oikein pidä mistään makeasta, joten hänelle ostin maistiaisiksi pussillisen sipsejä. Pussillinen maalaistyyppisiä sipsejä maksoi euron! Yhteiseen naposteluun nappasin seesaminsiemenin ja merisuolalla maustettuja ruistankoja (2€) ja itselleni ostin herkutteluun belgialaisia tryffeleitä (3€). Ihan uskomattomat hinnat, ja tuotteiden laatu on ainakin oman maisteluni mukaan erinomainen. 

Ajattelin, että piipahdan Tigerissä tämän yhden kerran ja sen jälkeen unohdan liikkeen jolla ei ole minulle mitään annettavaa. Kuinkas kävikään. Tulen takuuvarmasti vierailemaan Tigerin herkkuosastolla jatkossakin. Ja nyt taidan ottaa vielä yhden tryffelin...

11 kommenttia:

  1. Japanissa on kuulemma yksi ainoa Tigerin liike, ja ihmiset jonottaa sinne ihan järjettömän pitkiä aikoja! Luin just postauksen aiheesta: http://tokyokawaiietc.com/archives/11965

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou mai!! Eipä tulisi itselle mieleen jonotella moisia aikoja Tigerin takia... :)

      Poista
  2. Kiitos herkkutestauksesta! Olen ostellut Tigeristä kaikkea muuta, mutten noita herkkuja... Ensi kerralla sitten ;) Onneksi täällä Lahdessakin nimittäin on Tiger :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät tryffeleistä niin noi on ihania ja ennen kaikkea ihanan hintaisia. Tryffelit maksavat helposti 8€-10€ joten jos saa paketillisen kolmella eurolla niin se on jo HALPAA: :)

      Ai Tiger on Lahdessakin? Hyvä! Ja se löytyy kuulema lisäksi ainakin Kuopiosta. Levittäytyivät kerralla koko Suomeen. :)

      Poista
  3. Mikä ihana pakkaussuunnittelun huipentuma tuossa sipsipussissa. Taitaa olla pakko käydä ostamassa omaankin keittiöön. Ihan vain pussin vuoksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylikkäiden pakkausten vuoksi tein itsekin ostopäätökseni. Onneksi sisältökin oli ihan ok. Sipseistä mies tosin sanoi, että niissä oli hänen makuunsa liikaa rasvaa ja liian vähän suolaa. Itse maistoin pari ja ihan hyviä olevat. :)

      Poista
  4. No on kyllä kaunis sipsipussi kerrassaan!
    Ja kuvia uusista paidoista VAADITAAN ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis sipsipussi, mikä ihana kuvailu. :)

      Sain eilisen kuvapyynnön jälkeen ylipuhuttua miehen ottamaan pari asukuvaa. Mies napsaisi kuvat reippaasti mutta malli ei esiintynyt kuvissa edukseen. Otin kuvat kyllä talteen ja ajattelin julkaista ne "vanhaan hyvään tapaan", eli ilman päätä. :)

      Poista
    2. Ai juu Saara, saitko sä paketin?

      Poista
  5. Heh, se on kyllä hankala tuo pää ;).
    Sain paketin, ihan mahtava yllätyspaketti olikin, puolet tuotteista jo kokeilussa! Muutama kohde ei ollut oikein omaa värikarttaa, mutta meni tarvitseville ettenpäin :D. Suurkiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kiva että tuotteet miellytti. Mä vähän ajattelinkin että saatat hylätä ne siniset jutut mutta ajattelin silti sohaista kepillä jäätä. ;)

      Poista