lauantai 16. maaliskuuta 2013

Vapaa perjantai

tunnetila: tyytyväisyys

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Nelipäiväinen työviikko on parhaita keksintöjä maailmassa. Saan neljän päivän aikana töissä aikaan ihan valtavasti ja työtehoni on erinomainen. Työnteko tuntuu kivalta ja työtehtäviin tarttuu erilaisella tarmolla kun tietää että aherrusta kestää sen neljä päivää ja sen jälkeen pääsee nauttimaan kolmen päivän viikonloppuvapaasta. Jos ikinä tunnet olosi kyllästyneeksi ja työ tuntuu puulta suosittelen, tietysti mahdollisuuksien mukaan, tiedustelemaan esimieheltäsi mahdollisuutta lyhennettyyn työviikkoon. Ainakin omalla kohdallani lyhennetty työviikko on tuonut iloa ja onnea elämään ihan valtavasti!

Eilisen vapaapäivän aloitin heräämällä reippaasti työpäivien tapaan seitsemältä ja klo 8.00 istuin jo kampaajan tuolissa. Kävin kampaajalla viimeksi syksyllä ennen New Yorkiin lähtöä, joten oli jo aika päästä eroon kuivista latvoista. Kampaajakäynnin jälkeen menin aamiaiselle Forumin Fazerille. Raikas appelsiinimehu, hyvin haudutettu kaurapuuro voi- ja hillosilmällä sekä maukas tee käynnistivät päivän mukavasti ja päätinkin kierrellä pitkästä aikaa Forumissa.

Forumissa sattui olemaan käynnissä Hintasirkus (jatkuu sunnuntaihin asti) ja innostuinkin kiertelemään liikkeissä useamman tunnin. Lindexille oli juuri tullut uusi Holly&Whyte -mallisto ja siinä oli taas vaikka mitä kivaa. Mallistosta mukaan lähti rento sini-valkoraidallinen puuvillapusero ja mieltä kaivelemaan jäi 100% pellavaa oleva neule. 

Vero Modasta löysin kivan, hyvin vaaleansinisen farkkupaidan, ja vaikka farkku ei ole minulle se ominaisin juttu (ei edes housuissa), niin tykästyin paitaan niin paljon että ostin myös sen. Vaaleansininen on minulle ehkä se epäedullisin väri ikinä, mutta testailin eilen puseroa statement -korun kanssa ja paita näytti tosi kivalta päällä. Jihuu, ostin pitkästä aikaa itselleni jotain uutta ja molemmat ostoksista tuntuivat kovin keväisille.

Ostoskierroksen jälkeen söin kaupungilla vielä lounaan ja sen jälkeen tulin kaaoksessa olevaan kotiini. Muutimme kaksi viikkoa sitten, mutta olen tässä välillä ollut mm. työmatkalla Tampereella monta päivää ja tälläkin viikolla minulla on ollut joka ilta jotain menoa, joten asunto on näyttänyt aika kaoottiselta. Eilen kuitenkin päätin raivata muut huoneet kuntoon ja tunkea kaikki varastoon menevät tavarat olohuoneeseen. Luovuimme muutossa vanhasta sohvastamme ja samalla kertaa lähtöpassin saivat kaikki muutkin olohuoneen kalusteet. Olohuone saakin nyt toimia siihen asti varastona kunnes hommaamme sinne huonekaluja.

Touhusin kotona koko päivän ja sain vihdoin vaatteet pois jätesäkeistä ja matot lattialle. Nyt koti alkaa tuntua jo kodilta. Kun vaan muistaa pitää olohuoneen ovet kiinni eikä kurkkaa sinne niin illuusio valmiista kodista on helposti luotavissa. Ja palatakseni postauksen varsinaiseen aiheeseen, on ihan parasta että kaikki tuo järkkäily on jo tehty ja nyt on vasta lauantaiaamu. Ilman vapaata perjantaita tarttuisin vasta nyt jätesäkkeihin ja kaikki tuo puuhastelu olisi vielä edessä. 80% työaika jättää viikonloput rentoutumiselle ja rauhoittumiselle kun siivota ja pyykätä ehtii jo perjantaina. Parasta!

4 kommenttia:

  1. Oi hitsi, olen itsekin lyhyemmän työviikon kannalla tai vähintäänkin etätyöskentelymahdollisuuden kannalla. On ihan täysin erilainen fiilis silloin. Ja luonnollisesti omien mahdollisuuksien mukaan. Toistaiseksi kaikki tätä "harjoittavat" ovat kovin kehuneet, eivät siis voi olla väärässä :) Oikein mukavaa ja aurinkoista viikendiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä huomio tuo etätyön lisääminen noihin työtaakkaa keventäviin asioihin. Teen hyvin harvoin töitä etänä, mutta myös etäpäivinä olen saanut hirvittävästi aikaan. Kun työskentelen työhuoneessani niin siinä ovella ravaa koko ajan joku keskeyttämässä työni. Kotona saa tehdä hommia keskeytyksettä.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin Domi!

      Poista
  2. Mä haluaisin tehdä nelipäiväistä työviikkoa, mutta se ei omalla kohdallani ole mahdollista:( Viime vuonna oli kyllä mahdollisuus tehdä muutaman kuukauden ajan nelipäiväistä työviikkoa niin, että pidin rästiin jääneitä lomapäiviä aina viikossa yhden. Se oli just niin kuin sanoit. Sinä yhtenä vapaapäivänä sai tehtyä kaikki ikävät kotihommat ja ruokaostokset ja viikonloppu jäi vapaaksi kaikkeen muuhun sekä rentoutumiseen. Tuntui, että silloin oli muutakin elämää kuin vaan työ ja kotihommat.

    Olis muuten kiva nähdä asukuvia sun uusista löydöistä:) Mut ehkä ne näkyy sun päällä sitten, kun ilmat alkaa olla suotuisia ulkokuvauksille:)

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin haaveillut pitäväni rästivapaita juuri noin, yksi päivä kerran viikossa, mutta sitten hyppäsinkin suoraan tähän nelipäiväiseen työviikkoon. Erinomaista että tuollainenkin tapa on mahdollinen ja kiva että sait siitä maistiaisen. Tämä tosiaan on ihanaa! :)

      Mun piti ottaa kuvia tuohon "kuvakollaasiin" myös ostoksista mutta unohdin. :) Julkaisin postauksen ja sitten vasta muistin, "ai niin, ne puserot!" :) Mutta lupaan että näette ne vielä, joko asukuvissa tai henkarilla esittelyssä.

      Poista