sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mukavuutta lennoille

tunnetila: onni

 photo ganttravel1_zps415e0a87.jpg

Jos olette seuranneet blogiani pidempään tiedätte että matkustelen aika paljon. Tiedätte myös että olen vilukissa. Eikä yllätyksenä tule myöskään se, että tykkään silloin tällöin hankkia vähän luksusta arkeen.

Näin viime joulun tienoilla Stockmannilla ihan täydellisen Gant Homen Travel Kitin. Settiin kuului ohut mutta lämmin viltti, villasukat ja neulotut silmälaput. Raahaan aina pidemmillä lennoilla mukanani ohutta fleece-huopaa ja villasukkia sillä palelen koneessa helposti ja haluan kääriytyä vällyjen alle jotta nukkuminen onnistuisi paremmin. Ajattelin ostaa Gantin matkasetin itselleni viime jouluna joululahjaksi, mutta setin hinta ylitti kipukynnyksen. En kuitenkaan saanut settiä mielestäni joten lisäsin sen "tämän haluaisin" -listalleni ja päätin odotella josko setti jonain vuonna löytyisi pukinkontista.

Enää ei tarvitse odotella joulua eikä pukin tulemista. Löysin nimittäin tuon lento-setin Stockan juhannusalennusmyynneistä! Jee! Hinta oli vieläkin aika korkea, mutta kun olin haaveillut setistä jo puoli vuotta päätin, että se on investointi josta on niin paljon iloa että se tulee olemaan hintansa väärti.

 photo ganttravel2_zpsa4e72ef6.jpg

 photo ganttravel3_zps968864a7.jpg

Tässä tuo setti nyt on ja voi vitsit että olen iloinen että hankin sen. Olen oppinut että joskus kannattaa pistää euroja likoon vähän normaalia enemmän jos jostain oikein paljon tykkää. Pidän edelleen yli kaiken Missonin viltistä johon tuhlasin viime talvena omaan makuuni vähän liikaa. Viltti on puolisen vuotta vanha ja jo nyt se on tuonut iloa arkeen vähintään tuplasti hintansa verran. Ja yhteisiä vuosia meillä on edessä vielä useita kymmeniä!

2 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti sellaista luksusta, josta saat pitkäaikaista iloa - mikä alelöytö! Vaikuttaa ihanalta setiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, sä aina ymmärrät mua ja mun kotkotuksiani. :) <3

      Poista