sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pyrähdys pois arjesta

tunnetila: tyytyväisyys

Päivän reissut Tallinnaan tai Tukholmaan tuovat arkeen mukavaa vaihtelua. Varsinkin jos matkan tekee ihan ex-tempore. Tällä kertaa minivirkistys osui Tallinnan suuntaan. Matkalla satamasta Vanhaan kaupunkiin poikkesimme uudessa, vasta valmistuneessa (osa alueesta on vasta rakenteilla) Rotermannin kauppakeskuksessa, kauppakorttelissa. Hieno paikka! Oletteko käyneet?


Ostoskeskus leviää alueella useampiin rakennuksiin joista suurin osa on vanhoja tehdasrakennuksia joita on laajennettu tai ne on remontoitu kokonaan uutta käyttöä varten. Alue sai viime vuonna Tallinnan kaupungin arkkitehtuuripalkinnon, eikä suotta. Yllä olevan korkean rakennuksen oikealla puolella on hieman huomaamaton sisäänkäynti jo valmiiseen kauppakeskukseen josta löytyvät mm. maailmanmerkit Gant, Lacoste, Guess, Adidas ja Pepe Jeans.


Itse vierailin keskuksessa vain luonnonmukaisten tuotteiden myyntiin erikoistunneessa Parim Poodissa ja ostin sieltä Marseille saippuan jossa on myös oliiviöljyä. Herkullinen tuote (ei kuitenkaan syötäväksi), suosittelen!


Ihana sää sai viihtymään koko päivän Tallinnassa ulkosalla, joten vaateshoppailu jäi tällä reissulla vähäiseksi. Pakko oli kuitenkin piipahtaa Bershkalla joka sijaitsi samassa Rotermannin pihapiirissä, vanhassa tiilitalossa. Sovitin muutamia kivoja juttuja mutta kun mikään ei tuntunut "pakko saada" -jutulta niin jätin ostamatta. Vasta kotona huomasin keskuksessa olleen myös Stradivariuksen, mutta sinne täytyy mennä seuraavalla kerralla, paremmalla ajalla. Viime kesänä Pariisissa kun olisin voinut ostaa mukaani koko Stradivariuksen!


Tässä vielä muutama kuva Rotermannin alueen rakennuksista. Tykkäsin paikasta todella ja seuraavan kerran kun suuntaan päiväksi Tallinnaan niin voi olla, että käytän maissa vietettävät tunnit pelkästään koluten tätä aluetta. Korttelista kun löytyy ravintoloitakin joihin voi istahtaa lounaalle ostosten teon ja arkkitehtuurin ihailun lomassa.



Päivä Tallinnassa oli muuten hyvin onnistunut (myös seisovapöytä (varsinkin alkupalat) Viking XPRS laivalla oli loistava!), paitsi yksi hutiostos tuli tehtyä. Ostoslistalla luki kynsilakanpoistoaine ja sen sitten ostinkin. Paitsi että tuli ostettua lakanpoistoaine rakennekynsille. Just. Tarvitseeko joku rakenne- tai geelikynnet omistava lukijani kynsilakanpoistoainetta? Laittakaa kommenttia tai sähköpostia niin saisin itselleni sopimattoman aineen pois nurkista pyörimästä. Kiitos!

torstai 28. toukokuuta 2009

Bambusta

tunnetila: ekofiilis

Keräsin keskiviikkona aamusta lähtien luonteenlujuutta ja yritin kiertää kaukaa Korjaamolla järjestettävän Nanson Ystävämyynnin. Joka vuosi menen sinne (liian) avoimin mielin ja ostan yleensä hieman liian suuria ja hieman liian värikkäitä sekä tyttömäisiä vaatteita, jotka myyn lopulta kirppiksellä käyttämättömänä pilkkahintaan. Olin jo varma etten tänä keväänä sorru ostoksille mutta kun se raitiovaunu nyt vaan sattuu menemään siitä ihan läheltä...

Tällä kertaa tosin pysyttelin lujana värien kanssa ja ostinkin vain yhden mustan ja yhden valkoisen jutun. Valkoinen hihaton pusero tuli tarpeeseen sillä kesävaatteita esiin kaivellessani heitin pois kaikki vanhat ja kuluneet hihattomani. Hihattomia trikoopuseroita tulee käytettyä ympäri vuoden, talvella aluspaitoina ja kesällä muuten vaan, joten ne, laadukkaatkin, kuluvat nopeasti.


Tämä Nanson Lempivaatteen hihaton pusero on valmistettu bambusta. Onko teillä kokemusta bambusta vaatteiden materiaalina? Käyttökokemuksia olisi kiva kuulla! Olen aiemmin ostanut Stockalta muutaman paketin bambusta valmistettuja sukkia ja ne ovat olleet käytössä ihanan pehmeitä, mukavia ja hengittäviä, sekä yllättävän kestäviä. Ajattelin niin pehmeän materiaalin menevän nopeasti huonoksi tai kuluvan puhki, mutta ainakaan vielä sukat eivät ole pettäneet.

Kaivelin netistä suomenkielistä infoa bambusta vaatteiden materiaalina ja löysin Pikkupuun sivut. Sivulla sanotaan mm. näin:

Bambun on sanottu olevan uusi puuvilla, joka voittaa puuvillan monilla ominaisuuksillaan. Bambukuitu on puuvillaa pehmeämpi, imukykyisempi ja se on luonnostaan antibakteerinen ja antistaattinen, sekä sillä on kyky suodattaa auringon UV-säteilystä jopa 90%.

Bambu on erittäin nopeakasvuinen kasvi ja suotuisissa olosuhteissa kasvaa lähes metrin vuorokaudessa. Se on hyvin satoisa ja uusiutuu luonnostaan kasvattamalla versoja juuriverkostostaan. Viljeltynäkään bambu ei tarvitse kasvaakseen erityisiä lannoitteita, eikä torjunta-aineita. Bambukuidulla on erityinen bakteereita tappava koostumus.


Teksti lainattu täältä.

Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta! Löysin pikaisella silmäyksellä netistä useita bambutuotteita myyviä nettikauppoja. Jos kiinnostaa niin tsekatkaapa esim. Lara Millerin bambu-vaatemallistoja. Ei hassumpaa.. Mallistoa myydään vain Jenkeissä, mutta nettikauppa The GreenLoopista vaatteita näkyy myös saavan. Tiedä sitten postittavatko paketteja Suomeen asti.

kuva

Melkein liian hyvää ollakseen totta oli muuten myös EcoZone ecoballsien pesutulos kun pesin sillä nyt ensimmäisen koneellisen mustaa pyykkiä. Pyykissä oli myös edellisestä postauksesta tutut jäämiä keränneet housut, ja tulos oli tällä kertaa raidaton! Toivottavasti pesutulos pitää myös pesukuulien kuluessa ja saan nyt lopettaa toimivan mustalle pyykille sopivan pesuaineen metsästyksen.

Ja näin sitä mennään, pikku hiljaa, valinnoissa ekologisempaan suuntaan.. Loistavaa! Mitkä ominaisuudet teille merkitsevät vaatteissa eniten: merkki, mukavuus, muodikkuus, ekologisuus, hinta, kotimaisuus vai joku muu?

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Kesän ensimmäinen juhla

tunnetila: juhlamieli

On kuulkaa kiva tunne kun kuulee että tulossa on juhlat eikä heti iske paniikki "mitä mä laitan päälle, missä välissä ehdin ostoksille". Tänä kesänä on tulossa tätini 60v karkelot sekä ystäväparin häät, eikä vaatehuolta ole olemassakaan. Tiedän jo kuinka pukeudun juhliin, ja tiedän myös mitkä kengät, laukun ja korut laitan asujeni kanssa. Aika hyvin kun synttäreitä juhlitaan vasta kesäkuun lopussa ja häät on myöhemmin syksyllä. Parasta koko hommassa on kuitenkin se, että kaikki vaatteet ovat vanhoja, jopa useamman vuoden takaa. Toki suunnitelmiin saattaa tulla muutoksia jos vastaan kävelee asu joka täytyy saada, mutta jos uutta kivaa ei löydy niin vanhoilla mennään eikä yhtään harmita.


Kesän ensimmäiset juhlat ehdin jo juhlia menneenä viikonloppuna tässä asussa. Musta t-paita FilippaK, korkeavyötäröinen hame Antti Asplund, balleriinat Italiasta, korvissa helmikorvakorut.



Siisti yksinkertainen t-paita, hyvin päälle istuva ja kauniisti leikattu hame, rauhalliset ja selkeät värit, muuta ei tarvita! Balleriinoilla jaksaa seisoskella mukavasti koko kesäisen juhlapäivän ilman että jalat väsyy. Tässä asussa ei muutenkaan tarvitse jäykistellä tai varoa tekemisiään vaan saa keskittyä täysin juhlimiseen ja hauskanpitoon. Perusvaatteet mutta hyvät materiaalit, lähes salonkikelpoista, vai mitä sanotte? Onko liian tylsää vai lähtisittekö juhliin näin simppelissä asussa?


Meillä ainakin oli hauskaa! Vielä kerran onnea juhlakalulle, ystävättäreni tytär on nyt 3v!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Herkuttelua

tunnetila: nautiskelu

Helsingin Kruununhaassa avasi ovensa viime viikon tiistaina fantastista ruokaa tarjoileva ravintola Luomo. Luomo on käsittääkseni tällä hetkellä ainut ravintola Suomessa jossa on tarjolla ainoastaan menu. Seitsemän ruokalajin menun voi syödä kokonaan tai siitä voi valita itselleen mieluisimmat kolme tai viisi eri ruokavaihtoehtoa. Söin itse koko menun (punaisen lihan tilalle sain kasvisvaihtoehdon) ja voin lämmöllä suositella paikkaa kaikille kulinaarisista nautinnoista kiksejä saaville herkuttelijoille.


Jokaisen ruoan kanssa valitut juomat (sherry, viinit, portviini ja shampanja) oli valittu järkähtämättömällä ammattitaidolla ja täydensivät ruoan upeita ja uniikkejakin makuja loistavasti. Paikan erikoisuutena mainittakoon mm. taivaallinen sienitoffee joka todella vei kielen mennessään. Vaikka itse nautiskelin koko menun, niin yllättävää kyllä, vähemmälläkin lähtisi nälkä. Usein paikoissa joissa ruoasta nautiskellaan pitkän kaavan mukaan annokset ovat niin pieniä että seitsemän ruokalajin syömiseen saattaa mennä kuusikin tuntia ja ravintolasta täytyy mennä snägärin kautta kotiin. Luomossa nälkä lähti ja koko pitkästä illasta jäi oikein hyvä mieli.

Luomon menu vaihtuu kuukausittain, joten jos tekee mieli vaikka kerran kuussa satsata kunnolla illalliseen suosittelen testailemaan Luomon tulevia menuita. Jos aiotte mennä heti kokeilemaan eikä tee mieli herkutella listaa läpi, suosittelen maistamaan ainakin alkuruoista luomumunaa. Tämä alkuruoka on juomineen täydellinen kokonaisuus johon ei voi pettyä! (Huom! Edellä oleva mainos ei (valitettavasti) ollut maksettu vaan tein sen silkasta intohimosta. :))



Kun nyt kerran herkuttelun ja uutuuksien maailmaan lähdettiin, niin voin samaan syssyyn esitellä Italiassa kohtaamani herkullisen kahvitrendin: Ginseng Coffee. Yleiskuntoa vahvistavan Ginseng -juuren lisääminen joskus hyvin epäterveelliseksi miellettyyn kahviin tekee päivittäisistä kahvihetkistä terveellisemmän. Ja tuo kahvi on hyvää. Itse juon vain vihreää teetä enkä oikein edes pidä kahvin mausta. Ginseng kahviin ihastunut serkkuni sai minut nyrpistelyistä huolimatta tilaamaan kahvilassa pienen kupin ko. kahvia enkä voinut kuin hämmästellä. Mieheni ihastui kahviin niin paljon että ostimme sitä supermarketista mukaan kotiin.

Tietysti pussikahvi on erilaista kuin ravintolassa saatava herkku (ja kuvan pussikahvin valmistaja on valitettavasti Nestlè jota yleensä boikotoin), mutta miehen mukaan maku on pussiversiossa kohtuullisen samanlainen. Itse en ehtinyt pussista saatava versiota maistaa kun mies jo nautiskeli ne kaikki, mutta ajattelin vinkata herkullisesta ja terveellisemmästä kahvista kahvia rakastaville suomalaisille. Vai juotteko te erilaisia kahveja vai oletteko yhtä tylsiä kuin minä ja vannotte vihreän teen nimeen?


Yllä vielä loppukevennyksenä kaiken mainostamisen jälkeen vihreää teetä litkivän hihhulin päivän liehukeasu. Huivi Antti Asplund, jakku Your Face, t-paita Mango, alempi pusero Marimekko, housut Lindex ja balleriinat (jotka elävät jo symbioosissa jalkojeni kanssa) Italiasta.

Mutta miten on, saako olla kahvia vai teetä?

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kesäksi uusi minä!

tunnetila: tohkeilu

Käytin uutta huulipunaa kotona pari päivää totutellakseni siihen. Ihan kiva, antoi kasvoille väriä ja reipasta ilmettä. En kuitenkaan osannut laittaa punaa vielä töihin, joku kokonaisvaikutelmassa tökki. Yhtenä iltana, jotain kylppärin laatikosta etsiessäni, törmäsin pari vuotta sitten ostamaani Garnierin itseruskettavaan liinaan. Olin ostanut liinan testimielessä mutta oli näemmä silloin jäänyt testaamatta. Päätin nyt kokeilla.


Puhdistin ihon huolella ja tein myös kuorinnan jotta ihon pinta olisi tasaisempi ja vastaanottavaisempi. Itseruskettava liina on samanlainen kuin Savet-pyyhkeet: valkoinen, kostea ja ohut. Pyyhin liinalla huolellisesti kasvot, kaulan ja dekolteen ja jäin odottelemaan tuloksia. Illan aikana en huomannut muutosta, mutta aamulla kun raahustin unisena kylppäriin niin peilistä katsoi takaisin pari kuukautta Thaimaan auringossa maannut Nina! Vau mikä tulos! Luonnollinen ja tasainen sävy, mutta sen verran tumma etten ehkä koskaan saisi auringossa vastaavaa tulosta. Rusketun siis auringossa aika huonosti.


Uusi ja kaunis ihoni sävy vaati ehdottomasti testauksen huulipunan kanssa ja hyvänen aika mikä yhdistelmä. Tunsin itseni täysin uudistuneksi! Ja ihmisten reaktiot töissä oli huikeita. Ensin tuijotusta, sitten suora kysymys: "Mitä sulle on tapahtunut?" Uuden huulipunan huomasivat kaikki, mutta jokainen sanoi ettei pelkkä huulipuna ole voinut aiheuttaa uutta hehkua ja sädehdintää. Kerroin rusketusliinasta ja nyt liinajonossa on liuta työkavereita joille lupasin myös ostaa liinoja samalla kun käyn hakamassa niitä lisää itselleni.



Hain heti lisää liinoja, en nimittäin vielä tiedä kuinka monta päivää "rusketus" kasvoilla kestää. Anttila tarjosi liinoja hintaan 2.10€/kpl mutta liinojen sävyä oli muutettu vaalealle iholle sopivaksi. Luulen, että tämä on minulle oikeampi sävy kuin edellinen, mutta täytyy nyt toivoa että lopputulos olisi värin vaaletessa kuitenkin yhtä hehkuva ja raikas.

Pakko vielä esitellä päivän asu jonka valitsin rusketukselle ja huulipunalle seuraksi.


Pussihousut, matalat balleriinat ja pieni, poikamainen liivi. Jos tavoitteeni huulipunan käytön opettelulla on tehdä itsestäni naisellisempi ja viehättävämpi, miksi ihmeessä pukeudun "kauniit kasvot" päivänä näin? Kasvot on meikattu mutta kaulasta alaspäin näytän pikku pojalle. Ehkä minua ei vaan ole luotu naiselliseksi hepsankeikaksi, tai sitten haluan säästää meikki-mekko yhdistelmän spesiaalimpiin tilaisuuksiin, kuten kesällä tulossa oleviin sukujuhliin tai ystäväni häihin.