torstai 28. toukokuuta 2009

Bambusta

tunnetila: ekofiilis

Keräsin keskiviikkona aamusta lähtien luonteenlujuutta ja yritin kiertää kaukaa Korjaamolla järjestettävän Nanson Ystävämyynnin. Joka vuosi menen sinne (liian) avoimin mielin ja ostan yleensä hieman liian suuria ja hieman liian värikkäitä sekä tyttömäisiä vaatteita, jotka myyn lopulta kirppiksellä käyttämättömänä pilkkahintaan. Olin jo varma etten tänä keväänä sorru ostoksille mutta kun se raitiovaunu nyt vaan sattuu menemään siitä ihan läheltä...

Tällä kertaa tosin pysyttelin lujana värien kanssa ja ostinkin vain yhden mustan ja yhden valkoisen jutun. Valkoinen hihaton pusero tuli tarpeeseen sillä kesävaatteita esiin kaivellessani heitin pois kaikki vanhat ja kuluneet hihattomani. Hihattomia trikoopuseroita tulee käytettyä ympäri vuoden, talvella aluspaitoina ja kesällä muuten vaan, joten ne, laadukkaatkin, kuluvat nopeasti.


Tämä Nanson Lempivaatteen hihaton pusero on valmistettu bambusta. Onko teillä kokemusta bambusta vaatteiden materiaalina? Käyttökokemuksia olisi kiva kuulla! Olen aiemmin ostanut Stockalta muutaman paketin bambusta valmistettuja sukkia ja ne ovat olleet käytössä ihanan pehmeitä, mukavia ja hengittäviä, sekä yllättävän kestäviä. Ajattelin niin pehmeän materiaalin menevän nopeasti huonoksi tai kuluvan puhki, mutta ainakaan vielä sukat eivät ole pettäneet.

Kaivelin netistä suomenkielistä infoa bambusta vaatteiden materiaalina ja löysin Pikkupuun sivut. Sivulla sanotaan mm. näin:

Bambun on sanottu olevan uusi puuvilla, joka voittaa puuvillan monilla ominaisuuksillaan. Bambukuitu on puuvillaa pehmeämpi, imukykyisempi ja se on luonnostaan antibakteerinen ja antistaattinen, sekä sillä on kyky suodattaa auringon UV-säteilystä jopa 90%.

Bambu on erittäin nopeakasvuinen kasvi ja suotuisissa olosuhteissa kasvaa lähes metrin vuorokaudessa. Se on hyvin satoisa ja uusiutuu luonnostaan kasvattamalla versoja juuriverkostostaan. Viljeltynäkään bambu ei tarvitse kasvaakseen erityisiä lannoitteita, eikä torjunta-aineita. Bambukuidulla on erityinen bakteereita tappava koostumus.


Teksti lainattu täältä.

Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta! Löysin pikaisella silmäyksellä netistä useita bambutuotteita myyviä nettikauppoja. Jos kiinnostaa niin tsekatkaapa esim. Lara Millerin bambu-vaatemallistoja. Ei hassumpaa.. Mallistoa myydään vain Jenkeissä, mutta nettikauppa The GreenLoopista vaatteita näkyy myös saavan. Tiedä sitten postittavatko paketteja Suomeen asti.

kuva

Melkein liian hyvää ollakseen totta oli muuten myös EcoZone ecoballsien pesutulos kun pesin sillä nyt ensimmäisen koneellisen mustaa pyykkiä. Pyykissä oli myös edellisestä postauksesta tutut jäämiä keränneet housut, ja tulos oli tällä kertaa raidaton! Toivottavasti pesutulos pitää myös pesukuulien kuluessa ja saan nyt lopettaa toimivan mustalle pyykille sopivan pesuaineen metsästyksen.

Ja näin sitä mennään, pikku hiljaa, valinnoissa ekologisempaan suuntaan.. Loistavaa! Mitkä ominaisuudet teille merkitsevät vaatteissa eniten: merkki, mukavuus, muodikkuus, ekologisuus, hinta, kotimaisuus vai joku muu?

10 kommenttia:

  1. Sanoitko ostaneesi Stockalta nuo ecoballsit? Voisin testata itsekin.

    VastaaPoista
  2. Itsekin tietty olisin voinut katsoa myös tommosia peruspaitoja ja -toppeja... Heh. Mutta kun silmissä kiilu niin moni muukin ihana juttu :D Taidan kyllä myydä viime syksyltä kaksi juttua. Näistä uusimmista ostoksista tiedän että päätyvät kaikki päälle ja USEIN! Pure love.

    VastaaPoista
  3. mj: Jep, Stockalta löytyi. Tosin tuo oli niin uusi juttu heillekin että menee hetki ennen kun heille tulee lisänappuloita pesupallon sisälle. Mutta jos tällä pesee 150 pesua niin ei kai niitä ihan heti tartte lisää ostaakaan.. :)

    Rva Herttainen: Noi Nansot on kyllä ihan just sun tyylisiäsi! Ja onneksi löysin tällä kertaa pari itsenikin näköistä juttua. Ja sit odotellaan kuvaesittelyä ostoksistasi.. ;)

    VastaaPoista
  4. Mäkin kävin kans korjaamolla tekemässä hyviä löytöjä, sekä yhden huononomman. Lähtee siis myyntiin yksi kietaisumekko ja varmaan viime kerralta yks toinen mekko..
    Kaikki aikasemmat ostokset on ollu kovassa käytössä ja tänäänkin piti laittaa uus mekko eilisistä osotoksista päälle. Me like!

    VastaaPoista
  5. ecoballs XD (ei mulla muuta, olen väsynyt ja vähän yksinkertainen)

    VastaaPoista
  6. Hitsit, nyt jäi tältä vuodelta ysmyt käymättä :( Tuollaisia perustoppeja olisin itse kyllä vailla..

    Bambu kuulostaa materiaalina uskomattoman ihanalta, haaveilen ainakin bambulegginsseistä, paidoista sekä mekosta :) Itselleni tärkeimmät kriteerit vaatteessa ovat materiaali, sekä omaa silmää miellyttävä muotoilu, oikeastaan millään muulla ei ole niin väliä..esimerkiksi mulle on aivan sama, onko vaate kirppikseltä, Tarjoustalosta tai Stockkalta, jos muut kriteerit täyttyvät :) No toki mieluiten suosin kirppiksiä ostopaikkoina sekä itse tehtyjä vaatteita, mutta en kuitenkaan ole ostopaikkakranttu ihminen :)

    Ja nuo ecopallit ( muahahaa!) kuulostavat kokeilun arvoisilta, nimimerkillä vihaan lakanoita pyykin jäljiltä!!

    VastaaPoista
  7. Tuli perustopeista mieleen, että ootko kokeillu Ginan perustoppeja? Miulla on ollu kaapissa niin "laadukkaampia" Nanson ja Ril'sin toppeja, kun ihan Hennesin perusrytkyäkin, mutta nuo Ginan topit on ihan ehdottomasti kaikista kestävimpiä ikinä! Käytän niitä toppeja lähes päivittäin ja reippaasti yli vuoden vanha toppikin on ihan elämässä kiinni:D

    VastaaPoista
  8. Peppi: Jee, kiva että teit hyviä ostoksia. Niin mäkin tein tänä vuonna. Hyvä me! :)

    Tiiti: Niinpä Tiiti, niinpä.. ;)

    Salka: Bambulegginssit voisi olla hyvä hankinta. Ja mekko. Ja ja... Täytyy oikeasti tutustua bambuun tarkemmin, vaikuttaa super hyvältä jutulta!

    Suhkur: Oho! Eipä ole tullut mieleenkään nuo GT:n topit. Mitä materiaalia ne on? Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Ostin noin kuukausi sitten R-collectionilta bambuolohousut ja olen ollut niistä järjettömän iloinen. Tuntuvat aivan mielettömän hyviltä päällä. R-collectionilla oli myös joitakin bambutunikoita.

    VastaaPoista
  10. Svea: Vau, kiitos vinkistä Svea! Täytyypä suunnata R-collectionille katsomaan tarjontaa.

    VastaaPoista