Teetä ja sympatiaa

tunnetila: ilo

Eilinen lauantai oli sateesta huolimatta oikein ihana päivä. Hyvin nukutun yön jälkeen loikoilin vielä pitkään sängyssä kirjaa lukien ja kiireettömyydestä nautiskellen. Kiireettömän aamun kruunasi tieto kello 12 Viiskulmassa, Ravintola Primulassa, odottavasta lauantaibrunssista. Kuohuviiniähky oli jo voitettu ja päivä alkoi mitä mainioimmin brunssiin kuuluvalla kuohuviinilasillisella ja rupattelulla hyvien ystävien kanssa. Päivän ainoan takaiskun koin tosin heti aamusta kun päivän asuvalintani meni täysin pieleen vesisateen mukanaan tuoman jäätävän kylmyyden vuoksi.

Päivän asuksi olin nimittäin ajatellut laittaa haisevan vastalauseeni tupakoinnille, eli Tiia Vanhatapion Fressisille suunnitteleman Skunkki -tunikan.

Heitin asun päälle sadetta hieman pitävän Vilan kahinatakin ja samalla sekunnilla kun astuin ulos ovesta tiesin asuvalinnan olleen virhe. Tunsin paleltuvani luihin ja ytimiin asti pienessä hetkessä. Siispä takaisin sisälle ja vaihtamaan vaatteet. Varsinaisesta päivän asusta ei tullut otettua kuvaa, mutta voin kertoa, että se muodostui mm. paksusta villatakista ja saappaista. Enää en palellut mutta jo hiljalleen mieleen kivunnut keväinen fiilis sai kyllä väistyä ja ehkä pikkasen ahdisti kaivaa talvivaatteita päälle ulos lähtiessä.

Brunssitreffeiltä suunnistin Bulevardille, Sinebrychoffin taidemuseoon, jossa on parhaillaan esillä Auringonjumalattaren tyttäret - Japanilainen naisellisuus -näyttely (17.5. asti). Kiersin näyttelyn pikaisesti, eli paljon kiinnostavia juttuja jäi näkemättä, sillä pääasiassa olin saapunut paikalle nähdäkseni museon punaisessa kellarissa olevaan, japanilaiseen teekulttuuria esittelevään näyttelyyn, Chadô – Teen tie (28.6. asti), liittyvän teetaidenäytöksen.


Japanilainen kulttuuri kiinnostaa minua muutenkin, mutta erityisesti japanilaisten intohimoinen suhtautuminen teen juontiin on mielestäni hyvin mielenkiintoista. En itse juo lainkaan kahvia vaan vihreää teetä, joten minua kiinnosti nähdä mitä japanilaisessa teehetkessä tapahtuu. "Oikea" teehetki kestää Japanissa noin 4 tuntia, mutta näyttelytilassa esitettiin teehetken viimeinen osa jonka kesto oli vajaa tunti.

Koko tilaisuus oli jo muutenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta kaikista hauskinta oli kun pääsin itse teeseremoniaan mukaan! Seremoniaan pääsi osallistumaan yksi vapaaehtoinen ja taisin heiluttaa kättäni eturivissä niin innokkaasti etteivät he voineet olla valitsematta minua mukaan näytökseen. Istuin teehuoneessa jalkojeni päällä (auts, puolen tunnin istumisen jälkeen huomasin kauhukseni etten tunne enää jalkojani polvista alaspäin, tunne oli kamala!) japanilaisen naisen vieressä joka opasti minua koko ajan. Kumartelimme jatkuvasti, teekulhon sai nostaa ilmaan maasta oikealla kädellä ja sitä piti pyöräyttää puoli kertaa myötäpäivään ennen kun siitä sai hörpätä ja hörppäämisessä tuli ryystää äänekkäästi. Tilaisuuden onnistuminen oli täysin japanilaisen naisen varassa sillä olin itse pihalla kuin lumiukko, mutta ihan hyvin se kai meni.

Tee oli paksua, vaaleanvihreää ja vaahtomaista, ja oikein hyvää. Yhden kulhollisen joi kolmella hörppäyksellä. Olin aivan tohkeissani koko ajan! Joku yleisöstä kysyi kuinka usein japanilaiset teehetkiä harjoittavat sillä 4 tunnin kesto kuulostaa huikean pitkältä ajalta. Yllätyin kovasti kun museon edustaja kertoi, että suuri osa tavallisista japanilaisista ei koskaan pääse osallistumaan teehetkeen vaan se on myös Japanissa hieman yleellistä. Kaikkea uutta sitä oppii kun vanhaksi elää!

Rauhallinen teehetki japanilaisessa teehuoneessa vaihtui vielä lauantaina iltapäivällä Sellon hälisevään kauppakeskukseen jossa tapasin ystäväni, ja jossa teimme ystävälleni ostoksia äitienpäivälahjaksi. Ystäväni osti siis lahjoja itselleen ja paljon kaikkea kivaa löytyikin. Itse en ole äiti, joten sen varjolla jätin kaiken ihanan itselleni löytyneen ostamatta. Ehkä vielä joskus lähden ystäväni kanssa äitienpäivälahjaostoksille ja saamme molemmat ostaa itsellemme paljon kivoja juttuja. Nähtäväksi jää.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!