tunnetila: huvittuneisuus
Nyt se hulluus on sitten virallista: olen käynyt katsomassa Sex and The City leffan kaksi kertaa. Perjantaina ensi-illassa ja eilen, maanantaina, juhlittiin niissä merkeissä kaverin synttäreitä. Täytyy sanoa, että katselukokemus oli toisella kerralla miellyttävämpi. Olin kuullut huhuja (käsittääkseni Cynthia Nixonin liikkeelle laittama), että joku päähenkilöistä kuolee leffan lopussa. Ensimmäisellä katselukerralla jännitin tätä koko leffan ajan (saako Mr. Big jälleen sydänkohtauksen, kuoleeko Charlotte synnytyksessä, uusiiko Samanthan rintasyöpä jne.) mutta toisella kerralla kun kaikki ratkaisut oli selvillä pystyin nauttimaan leffasta kun yllätyksiä ei ollut tiedossa. (En kuitenkaan paljasta kuka kuoli vai kuoliko kukaan jos joku ei ole leffaa vielä nähnyt.)
Ensimmäisellä kierroksella liian näkyvä product placement ärsytti minua todella, mutta toisella kerralla olin ajattelematta koko asiaa ja kas, sinnehän se katosi, kaikkien leffan tapahtumien sekaan. Juonikin tuntui ensimmäisellä katselulla olevan hukassa, huumori oli välillä lapsellista ”heh heh” huumoria ja henkilöiden käänteet liian tuulesta temmattuja tai päälle liimattuja. Mutta toinen katselukerta jätti paljon paremman fiiliksen. Muutamissa kohtauksissa leffa ylsi nokkeluudessa ja henkilöjen juoksutuksessa sarjan tasolle, nämä kohdat upposivat hyvin molemmilla katselukerroilla. Ja molemmilla kerroilla itkin. :)
Suosittelen siis katsomaan leffan useampaan kertaan. Voi olla että se on aina yhtä ihana, aina yhtä kamala, tai sitten paranee jokaisella katselukerralla. Tai sitten eiliseen, äärimmäisen positiiviseen katselukokemukseeni vaikutti limu ja iso kasa popcornia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti