torstai 16. lokakuuta 2008

Honey, I'm home... not!


tunnetila: hömpötys

Miten musta on tullut taas tällanen kyläluuta?! Kaikki kissanristiäiset on koluttava eikä mistään malta jäädä pois. Äh ja puh! Täytyisi ymmärtää rajoittaa iltamenoja jo ennen kuin alkaa mukavatkin asiat ahdistaa. Pidennetyn viikonlopun reissuamisen jälkeen olin maanantai-illan kotona, mutta sen jälkeen on taas menty ponnari hulmuten.

Tiistaina olin työn puolesta Scandic hotelliketjun järjestämässä illanvietossa ja mukavaa oli. Hyvää ruokaa, täyteläistä punaviiniä ja hauskoja Stand Up -koomikkoja lavalla toinen toisensa perään. Illan esiintyjistä mm. Sami Hedberg sai yleisön nauramaan vedet silmissä. Stand Up on kyllä uskomattoman vaativa laji. Miettikää nyt; nousette lavalle täyden salin eteen, kerrotte vitsin ja hei, kukaan ei naura. Painajaismaista!

Eilen, keskiviikkona istuin iltaa kaverini luona. Tapasin ensimmäistä kertaa hänen kaksi kuukautta vanhan poikansa ja vakuutuin heti. Söpösöpösöpö! Huonosta päivästä ja itkeskelystä huolimatta lapsi oli valoittava. Mustat paksut hiukset ja suuret tummat silmät. Voi mikä hurmuri sieltä on kasvamassa! Pian on isällä tiedossa tyttöjen häätämistä nurkista. Tulevan kummipoikani ristiäiset on muuten 26.10., eli vähän yli viikon päästä. En malta odottaa että tapaan hänet. Hain hänelle tänään kummilusikan. Kalevalalta oli tullut poikkeuksellisen tyylikäs hopeinen lusikka jonka nappasin heti mukaan. Ei ole muuten halpaa ei... Yksi pieni lusikka 74€. Huh huh! No, on se kyllä hienokin.

Tämän illan kissanristiäisissä olin seuraavassa asussa: lyhyt jakku second hand, tunika Marimekko, ranneke Marimekko, farkut Lindex, saappaat second hand. Ulkona lisäksi pitkät nahkahanskat ja iso maatuskahuivi. Myönnettävä on että vesisateessa palelin. Plääh, toivottavasti en tule kipeäksi.



Tänä iltana olin Marimekon kanta-asiakasillassa Kämp Galleriassa. Ohjelmassa oli Marimekon mallistot hyvin kattava muotinytös, coktail-paloja ja jälleen maistuvaa punaviiniä. Hmm.. Punaviinistä alkaa kohta näemmä tulla minulle jokapäiväinen peruselintarvike. No, eikös sitä sanota että pari lasia punaviiniä muutaman kerran viikossa pitää verisuonet kunnossa. Vai keksinköhän juuri itse tuon turvatakseni selustani?? :)

Huomiselle illalle on vielä tiedossa iltaohjelmaa: Lokki-baletti Kansallis-oopperassa. Toivottavasti baletti täyttää isot odotukseni. Arvostelut ainakin lupaavat hyvää ja kun tanssijoiden kattaus on huomenna ensiluokkainen niin pettymystä ei pitäisi tulla. Huomaan muuten selvästi että syksy on tullut. Keväällä saattaa mennä parikin kuukautta niin että en jaksa käydä iltaisin missään, syksyllä yritän, myös tiedostamattani, keksiä pimeneville illoille paljon tekemistä. Vaikka pidän syksystä ja kynttilöistä rauhallisina koti-iltoina, niin silti pyrin puuhastelemaan kovasti, ehkäpä ehkäistäkseni orastavan syysmasennuksen. Mistä vuodenajasta te pidätte eniten, milloin koette olevanne energisimmillänne?

9 kommenttia:

  1. Syksy on lempparini! Varmaankin siihen vaikuttaa omat synttärit syyskuun lopussa ja nimpparit lokakuussa ;) Syksyllä ELÄN ja nautin väreistä, hiipuvasta lämmöstä ja tuoksuista.

    VastaaPoista
  2. Ristäiset ovatkin minun nimipäivänäni :D loistovalinta heh..

    Syksy on lempivuodenaika, rakastan pimeneviä iltoja ja ruskaa <3 marraskuinen räntäsyksy ei sitten enää olekaan niin kivaa..

    VastaaPoista
  3. Lokki on upea! Näin sen muutama vuosi sitten ja yritän päästä tänäkin syksynä katsomaan. Tänään oli yksi vaihtoehto mutta poikaystävälle ei sovikaan, yritetään sitten marraskuun alussa. Tarkoitus on mennä samana päivänä katsomaan onko paikkoja jäljellä, silloin opiskelijat pääsis kympillä. Luulen, että se on semmoinen baletti mistä poikaystäväkin voisi tykätä, puhdas klassinen baletti vois olla sille aika pitkästyttävää.

    VastaaPoista
  4. N.: Oi, sullahan on koko syksy yhtä juhlaa! Lapsena varsinkin voin kuvitella miten aina odotit syksyn tuloa. :)

    Nelliina: Juu, ristiäiset on sopivasti myös minunkin nimipäivänäni.. ;)

    Herttainen: Jee, kiva kuulla arvio Lokista ihan tutultakin ettei tarvitse pelkkiin lehtiarvosteluihin nojata. Nyt odotan iltaa entistä enemmän! Ja aivan mahtava tarjous tuo 10€ opiskelijoilta. Wau, en tiennytkään että ale on noin merkittävä.

    VastaaPoista
  5. Syksy on minun lempivuodenaikani. Olen syntynyt syksyllä ja minulle syksy symboloi uuden alkua. Tänä syksynä meinasi iskeä pieni väsymys, mutta onneksi pääsin siitä kuitenkin äkkiä irti:)

    VastaaPoista
  6. Lovely: Jännä miten tähän mennessä jokainen on maininnut syksyn lempivuodenajakseen. Itse en oikein osaa päättää.. Pidin ennen kaikista vuodenajoista, mutta nyt kun jäljellä on vain kevät ja syksy niin alkaa tympiä. Lämmintä kesää ja paukkupakkasia odotellessa.. ;)

    Kullanmuru: Kiitos! Tunsin itseni tuossa muutama postaus sitten esitellyssä jakussa vähän liian trendikkäksi.. :) Täytynee opetella sen käyttöä lisää.

    VastaaPoista
  7. Tänään juuri messusin kaverilleni että syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani, koska silloin on kaikkein eniten energiaa ja tekee mieli aloittaa kaikkea uutta ja käydä keikoilla ym. Kesä sopivasti kakkosena jos ei yhtä kiva.
    Ihana asu taas kerran! :)

    VastaaPoista
  8. Bea: Ja jälleen ääni syksylle! Uskomatonta yksimielisyyttä lukijoillani. Ja kiitos Bea! :)

    VastaaPoista