Rakkautta? Ei kun me vaan viihdytään yhdessä..

tunnetila: syvä kiintymys

Talvitakkipostauksessani kerroin haaveilevani täydellisestä duffelitakista. Olen haaveillut duffelista jo lapsesta asti, koskaan sellaista kuitenkaan omistamatta. Lähimmäksi duffelia olen päässyt tällä harmaalla neuletakilla, jota rakastan palavasti. Olen rakastanut jo noin 10 vuotta.

Muistan, kun näin neuletakin ensimmäisen kerran Stockmannilla vuonna 1998. Hypistelin takkia, mutta sen kalliin hinnan, yli 700 markkaa, vuoksi en rohjennut sitä edes sovittaa. Suhteemme jatkui ja kehittyi hypistelyasteelta silittelyksi, silittelystä rohkeampaan puristeluun ja lopulta, ehkä kahdeksannen koskettelukeikan jälkeen laitoin neuleen päälleni. Tiesin, että köyhänä opiskelijana minulla ei ole takkiin varaa mutta sain tuntea lämpimän neuloksen edes hetken ihollani.

Etäsuhteemme kesti useamman kuukauden. Lopulta koitti alennusmyyntien aika. Ale -40%. Vieläkin liikaa. Pelkäsin joka päivä, että joku yrittää tulla väliimme ja vie takin kotiinsa. Neuletakki kuitenkin oli ja pysyi henkarissa, vain minua ja viikottaisia silittelyhetkiämme varten. Kunnes koitti päivä, jolloin duffelineuletakin hinta laski -60%. Juoksin neuleen luo, rutistin sen syliini ja vein kassalle. Siitä hetkestä olemme olleet erottamattomat ja rakkautemme kestää ja syvenee vuosi vuodelta, hetki hetkeltä.

Maailma muuttuu; markasta tulee euro, rahan arvo saa tämän myötä toisen merkityksen, opiskelu vaihtuu työntekoon ja opintotuki palkkaan. Jos nyt näkisin neuletakin jonka hinta on 120€ ostaisin sen varmaan sen kummempia miettimättä, varsinkin jos pitäisin siitä ensi silmäyksellä niin paljon mitä tästä neuletakista pidin. Mutta ei se olisi yhtään sama. Suhteemme saattaisi olla pitkä ja toimivakin, mutta odottaminen, jostakin pitkään haaveilu ja sen oikealla hetkellä saavuttaminen tekevät tästä kaikesta NIIN ihanaa!

Ja vielä loppuun, että kuvitelmanne lopullisesta sekoamisestani vahvistuisivat entisestään ("Luit sä, se dorka rakastaa sellasta harmaata kauhtunutta neuletakkiaan??"), esittelen porkkana/ratsastus/mikä ikinä leventää lantiota ja ahteria maailman eniten -housut. Näin nämä alkusyksystä Elloksen kuvastossa ja jo niitä vilkaistessani tunsin piston sydämessäni. Tiesin, että housut sopivat vain tikkulaihoille lantiottomille mallityypeille joilla on gasellimaisen pitkät sääret, mutta silti, silti ne oli tilattava. Ja voi itku, housut oli myös päällä kivat.

Lihottaa, leventää ja paksuntaa ihan joka suuntaan, mutta minkäs teet. Kun tykkää niin silloin tykkää. Järjen ääni pomppii olkapäältä toiselle ja tuskissaan yrittää saada suunvuoroa. Turha yrittää. Käytän näitä nyt hetken, kunnes se järki saa äänensä kuuluville, sen jälkeen voin taitella housut siistiin kasaan, kiittää hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja siirtää ne kirppikselle menevään pahvilaatikkoon. Tällä hetkellä kuitenkin housut ovat jalassani ja tykkään niistä. Nih! Housujen kanssa kuvassa puuvilla-silkki-pikee Boss, vyö Lindex ja kengät DinSko.

Ja vielä, arvontaani voi osallistua tämän viikon perjantaihin asti.