keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Lääkärin lausunto

tunnetila: okei...

Lääkärin lausunto: Dermografismus. Herkälle ja kovan pakkasen kuivattamalle iholle stydeillä aineilla tehty puhdistus, hankaus ja perään kosteutushoito saivat aikaan dermografismuksen vaikken muuten siitä kärsikään. Joillakin dermografismus (yksi nokkosrokon muodoista) laukeaa jopa disperiinin syönnistä. Disperiini sisältää asetyylisalisyylihappoa ja salisyylihappoa käytetään Dermalogican aikuisiän näppyjen estämiseen kehitellyssä MediBac Clearing -sarjassa. Juuri tämän sarjan tuote aiheutti minulle ensimmäisen kerran ihottuman ja tämän sarjan tuotteella minulle tehtiin ihoa puhdistava hoito.

En siis (luultavasti) ole millekään (edes salisyylihapolle) allerginen, mutta pakkasen herkistämä iho ei kestänyt yhtäkkistä mekaanista eikä kemiallista ärsytystä. Hoito-ohjeeksi sain laittaa ihottumakohtiin 1% kortisonia, reaktio pitäisi poistua nopeasti. Toivotaan näin! Dermalogican käytön päätin kuitenkin nyt lopettaa.

Onneksi on viikonloppuna tiedossa laivamatka, pääsen ostamaan vähän edullisemmin kosmetiikkaa kun kaikesta vanhasta täytyy nyt luopua. Ellen sitten päädy hankkimaan apteekkituotteita, esim. tuo Vichyn voide on tuntunut iholla hyvälle. Onkohan apteekkituotteet Tukholmassa edullisempia kuin Suomessa, tai myydäänkö niitäkin joissain nettikaupoissa? Ja vielä, osaako joku kertoa onko apteekissa eläinkokeilla testaamattomia sarjoja?


19 kommenttia:

  1. Hyvä kun sait diagnoosin! Toivottavasti kortisonikuuri auttaa (minulla auttoi nokkosrokkoon).

    VastaaPoista
  2. Hyvä ettei ollut allergiaa kuitenkaan vaan toivoa vielä on :D Mullakin on nyt tän pakkasen myötä iho muuttunut ihan täysin, rutikuiva mutta silti pukkaa finniä. Yritän nyt vaan kosteuttaa ja toivon että sillä rauhoittuu, vaikka ahdistaakin liikkua ihmisten ilmoilla... Kevättä odotellessa!

    Vichyn Aqualia Thermal-sarjaa oon käyttänyt ahkerasti, light-voide on tähän asti ollut mun talvien pelastus. Toivottavasti löydät sulle sopivat tuotteet, vaikka hirveesti ei varmaan oo uskallusta kokeilla uusia!

    Hauskaa risteilyä joka tapauksessa!

    toivottaapi Kaisa

    VastaaPoista
  3. Hyvä että asiaan tuli ratkaisu ja toivottavasti kortisonilla paranee!

    Mä en tiedä mikä mun ihoa vaivaa, mutta sen oon huomannut, että kovilla pakkasilla mun iho voi huomattavasti paremmin kun finniä ei pukkaa koko aikaa eikä iho tunnu niin rasvaiselta. Ehkä huomaamattomasti pidän parempaa huolta ihosta paukkupakkasilla kuin lämpimillä ilmoilla tai sitten pakkaset kuivattaa ihohuokosen tirisevät rasvat jo alkutekijöissään. En tiiä, mutta parempi näin kuitenkin :)

    Niin ja mä en osaa sanoa mitään noista apteekin tuotteista, vaikkakin tekis mieli kokeilla tuota Vichyä tai mikäsenytolikaan jota on mainostettu muotilehtien sivuilla, joka on suunniteltu erityisesti rasvaiselle iholle. Että kokemuksia otetaan vastaan!

    VastaaPoista
  4. Heidi: Juu, olin huojentunut kun ei tuon kummallisemmasta jutusta ollut kyse. Laitoin illalla ensimmäisen kerran kortisonia ja tuntui heti vähän auttavan.

    Kaisa: On tosiaan kamala etsiä nyt uutta ihonhoitosarjaa. Pelottaa, että iho alkaa reagoimaan ihan kaikkeen.. Ennen ihoni on ollut (teini-iän aknesta huolimatta) vahva ja muuten terve, ja siihen on voinut laittaa lähes mitä tuotteita vaan.

    Kiitos, toivottavasti risteilyllä on kivaa!

    Mikkan: Hyi mikä ajatus: ihohuokosissa tirisevä rasva.. ;) Mutta olet onnekas, ja osa pientä vähemmistöä, joiden iholle pakkaset sopivat. Onneksesi luin tänään lehdestä että pakkaset jatkuu helmikuun loppuun asti. Äyh!

    VastaaPoista
  5. Onpa hyvä että sait tietää vaivan syyn. Usein iho-ongelmiin en ole saanut lääkäriltä mitään kunnollista vastausta, eikä koskaan siis selviä mistä jokin ongelmajuttu on johtunut.

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että päätit jättää Dermalogica-sarjan tuotteiden käytön! Ne sisältävät tosi paljon ihoa herkistäviä ainesosia, esim. putsarisi ensimmäinen ainesosa on ihoa ärsyttävä laventeli...

    Suosittelen lukemaan täältä vähän vinkkiä herkän ihon hellävaraiseen hoitoon ja mitä ainesosia kannattaisi vältellä. Uskomattoman ja luvattoman monet kosmetiikkatuotteet sisältävät ihoa herkistäviä ja ärsyttäviä ainesosia :(

    http://www.cosmeticscop.com/for-sensitive-skin-care.aspx

    VastaaPoista
  7. Mahtavuutta että vaiva korjaantuu noin pienellä eikä kyseessä ollutkaan allergia. Jos valitset nyt koville pakkasille herkän ihon hellävaraisia tuotteita ja varmistat että niissä ei ole tuota salisyylihappoa niin uskon että ihosi pysyy lopputalven kunnossa. Eläinkokeettomista apteekki-sarjoista en osaa sanoa, ehkä ne osaa apteekissa auttaa jos kysyt sieltä. Apteekkien sivuilta ei löytynyt mainintaa...

    Mulla on rasvoittuva mutta pintakuiva iho ja mullakin talvisin finneily rauhoittuu mutta vastaavasti hilseily alkaa. En ole vielä keksinyt sopivaa talvivoidetta, kesällä käyttämäni Lumenen voide on talveksi liian kevyt. Ehkä vielä joskus =)

    VastaaPoista
  8. Tänä talvena rutikuiva ihoni on ollut parempi kuin vuosiin. Olen käyttänyt apteekin ceridal-öljyä. Imetyy todellä hyvin ja olen käyttänyt meikin allakin. Voin suositella kuivalle iholle.

    VastaaPoista
  9. Hienoa että selvisi! Sitten vain hoidat itsesi kuntoon, ja varovasti läträät uusilla tuotteilla ;)

    VastaaPoista
  10. hölmöläinen27/1/10 19:08

    Apua, onneksi satuin lukemaan tämän. Itse pilasin kasvoni juuri Vichyn (!) Micellaire-putsarilla ja Aqualia Thermal riche-voiteella. Ajattelin että olisivat olleet kivat herkälle iholleni. Eivät näköjään sitten olleet. Lääkärissä en ole vielä aiheesta käynyt, pitäisiköhän..? Tavallisella perusvoiteella olen nyt yrittänyt naamaa hoitaa takaisin kuntoon, kuten myös loratadin-tableteilla. Ehkäpä omassa tapauksessani oli siis myös huono tuo pakkasen ja uusien aineiden yhdistelmä. :( Kiitos postauksestasi!

    VastaaPoista
  11. Voi hyvä kun syy löytyi ja saat sen nyt kuntoon :)

    VastaaPoista
  12. Kannattaa kokeilla Erisan tuotteita kasvoille. Hinnat eivät päätä huimaa ja itse olen ainakin todennut tuotteiden tekevän ihosta puhtaamman ja pehmeämmän eikä sekaiholleni ole enää tullut näppylöitä. Ennen käytin huomattavasti voimakkaampia tuotteita ja aina vain tuntui iho kukkivan. Erisan nettisivuilla kerrotaan tuotteista näin: "Hellävaraiset, hajustamattomat ja väriaineettomat Erisan-tuotteet on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa."

    Varsinkin Erisan hoitava puhdistusgeeli on erittäin hyvä. Puhdistaa meikin ja myös silmämeikin hyvin ja jättää ihon pehmeäksi. Kannattaa vaikka ihan kokeilun vuoksi hankkia. Tuote maksaa noin 3,50€ ja saa lähes kaikista marketeista.

    VastaaPoista
  13. Hei tuliko sulle Trendi ajoissa? Mulle se kannetiin laatikkoon vasta eilen ja kaupoissa se oli jo aiemmin...

    VastaaPoista
  14. Ilona: Se, että menee lääkäriin eikä saa selkeää vastausta on ahdistavaa! Selkeä diagnoosi helpottaa elämää kummasti, tietysti parempi jos mikään ei vaivaa mutta jos ilmaan jää edelleen kysymys: miksi silti sattuu, on tosi äsryttävää.

    Orvokki: Kiitos vinkistä! Ja vielä on pakko sanoa että minkä helkkarin takia noissa kasvoille laitettavissa mömmöissä käytetään niin paljon kaikki allergisoivia ainesosia?? Tyhmempi (eli minä) luulisi, että valmistajatkin pääsisivät helpommalla kun jättäisivät allergeenit pois.

    Rhia: Kiitos Rhia tsemppauksesta! Toivottavasti löydät tarpeeksi kosteuttavan talvivoiteen ihollesi. Jos vaikka laivalla vähän kyselisi henkilökunnalta vinkkejä.. :)

    Anonyymi: Iso kiitos vinkistä! Voi että te lukijat olette ihan korvaamattomia! <3

    Joy: Heh, uusilla tuotteilla läträily on ollut parhautta, täytyy olla jatkossa varovaisempi. Kuten aiemmin sanoin, ennen ihoni on kestänyt lähes mitä vaan. Ei tule vanhuus yksin.. ;)

    hölmöläinen: Kiva että postauksesta oli sinulle apua. Ja tässä vielä lisää vinkkiä: 1% kortisonia saa pikkutuubissa Apteekista ilman reseptiä, kipaise ostamaan se ja kokeile auttaako. Lääkäri sanoi minulle että 1% kortisoni ei tee iholle pahaa vaikka sitä käyttäisi jatkossakin jos kasvoihin tulee ihottumaa. Eli jos ei kortisonilla parane niin sitten lääkäriin, tuota laimeaa kortisonia voit kokeilla ilman lääkärin määräystä. Mulla on ainakin auttanut.

    Minnie: Kiitos mukana elämisestä! :) Olo on jo helpottanut kortisonin avulla.

    Anonyymi: Erisanin hoitava puhdistusgeeli??? Olen luullut että Erisanilla on vain käsivoidetta! Kiitos vinkistä, allergiatestatut vaihtoehdot saattavat olla tällä hetkellä iholleni parhaita.

    Anonyymi: Mulle ei tule tällä hetkellä Trendi mutta olipa epäreilua jos tilaaja saa sen myöhemmin! Plääh, noin ei pitäisi käydä.

    VastaaPoista
  15. Sellanen tuli vielä mieleen, että onhan tiedossa se, ettei apteekissa myytävät kosmetiikkasarjat ole mitenkään erityisemmin parempia/hellävaraisempia jne. Se, myydäänkö jotain kosmetiikkasarjaa apteekissa vai normi kaupoissa on ihan markkinointikysymys, eli millaiseksi sarjaksi halutaan missäkin profiloitua. Esim. Pohjois-Amerikassa Lumenea myydään taas apteekeissa toisin kuin täällä koto-Suomessa.

    VastaaPoista
  16. Orvokki: Juu, tiedossa on. Mulla on vaan sellanen käsitys että Apteekin tuotteet olisi useamman allergisillekin sopivia. Kai.. Tuo on hyvä juttu, mutta juuri siksi haluaisinkin löytää Apteekista tuoteperheen joka on allergiatestattu mutta EI eläimillä. Taitaa olla hankalampi homma.

    VastaaPoista
  17. On ollut kamalaa lukea ihosi reagoinnista. Huojentavaa kuitenkin kuulla, että viimeinkin sait selville, mistä on kyse, jotta voit jatkossa hoitaa ihoasi sille sopivilla tuotteilla. Kuten olen jo aiemminkin maininnut, kaikille ei Dermalogican tuotteet toimi. Ärsyttävää (muutenkin kuin ihoa) se kuitenkin on, jos on uskonut löytäneensä oman ihonhoitosarjan.

    Jos ylimääräisiä Dermalogicoita jäi käyttämättä, voin lunastaa ne sinulta kylpyhuonettasi täyttämästä.

    VastaaPoista
  18. Vimps: Mä tsekkaan tuon Dermalogica-jäämistön. Lähes täysi tuubi Skin Smoothing Creamea meni jo toisaalle, mutta jotain on vielä jäljellä. Laitan sulle mailia joku ilta.

    VastaaPoista
  19. NinaV, tosi kiva! Tosin nyt kun olen opintovapaalla, mut tavoittaa paremmin Luukku-osoitteestani, joka on muotoa etunimi.sukunimi@luukku.com.

    VastaaPoista