lauantai 11. joulukuuta 2010

Verkko

tunnetila: tykkäys

Vaikka periaatteeni reissussa oli ostaa vain kaikkea tarpeellista, vanhoja kauhtuneita juttuja korvaavia tuotteita, ostin matkalta jotain muutakin. Löysin Sohon All Saintsista vaaleanharmaan verkkomaisen neuloksen johon ihastuin välittömästi.

Sovituskopissa, neulokseen entistä enemmän tykästyneenä, taistelin ajatuksen "en välttämättä tarvitse tätä" -kanssa, kunnes muistin hetki sitten
käymäni keskustelun. Totesin tuolloin kaverilleni, että vaatekaapissani on tällä hetkellä kaikkea mitä tarvitsen, mutta olen silti tuhannen kyllästynyt käytännöllisiin perusvaatteisiini. Kaikki sopii kaiken kanssa ja minulla on vaatteita tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, mutta en omista kovinkaan monta "voi että tää on ihana" -ajatusta herättävää vaatekappaletta. Takerruin tuohon ajatukseen ja kiikutin verkon kassalle.

Image and video hosting by TinyPic

verkkoneulos All Saints,
mekko Kate Moss for TopShop,
bikerit Noel Fun

Onneksi päätin ostaa neuloksen. Olen käyttänyt sitä jo useita kertoja ja joka kerta kun pukeudun siihen minulle tulee hyvä fiilis. Jo pelkästään sen vuoksi että muistan heti New Yorkin, mutta myös siksi, että se herättää henkiin yksivärisen peruspohjan johon muuten tylsästi pukeutuisin. Musta ja harmaa maksimekko rakastavat löysää reikäneulosta, musta kapea minihame saa potkua valuvasta ja kävellessä liikkeen mukana vellovasta yläosasta ja jopa tylsät ikivanhat samettihousuni näyttävät piirun verran paremmilta pellavaisen neuleen jännittävän struktuurin kanssa.

Pörröinen liivi ja verkkomainen neulos. Siinä kaksi tämän hetken lempivaatetta jotka päivittävät tavanomaiset perusvaatteet ja tuovat kantajalleen iloa. Jutun opetus? Vaikka vanhat vaatteet kyllästyttäisivät ei koko vaatekaappia tarvitse laittaa uusiksi. Pari täsmätuotetta riittää.

7 kommenttia:

  1. Jep, pari täsmätuotetta riittää!

    VastaaPoista
  2. Törkeän hieno asu! Itse asiassa ehkä yksi parhaista mitä olen sun päällä nähnyt. :) Joskus rohkeat ostokset kannattaa ja just noita vaatekaapin piristyksiä kaipaa aina välillä itse kukin...

    VastaaPoista
  3. Prefecta: Jep jep! :)

    Anna-Maria: Oho, kiitos Anna-Maria! :) Viihdyn kyllä asussa tosi hyvin ja molemmat vaatekappaleet on yksinäänkin tämän hetken suosikkeja.

    VastaaPoista
  4. Ihana ihana <3 Ehdottomasti pitää omistaa wow vaatteita, hyvä hankinta.

    VastaaPoista
  5. Ulrika: Kiitti Ulrika! Täytyisi useamminkin ostaa vaatteita intuitiolla eikä ainoastaan järjellä. :)

    VastaaPoista
  6. Siis en kestä, oon koettanut tulla tänne blogiisi sen kymmenen kertaa, mutta joka kerta saanut jotain errorpostausta. Ajattelin jo, että apua, ookkonää laittanut hanskat tiskiin, sniiiif -mutta ei, täällä on ihan elämää ja kaikenlaista tapahtumaa ja muut on päässeet kommentoimaan ja kaikkea. Murrr sanon minä, mikä ihme mahtoikaan mättää. Mutta happyhappy, nyt kulkee taas.

    Niin, ja hianot on tiätty asut, kuten aina täällä tykkäilen. Kovasti sua!

    VastaaPoista
  7. Lilou: Voi ei, toivottavasti muille ei ole tullut paljon erroreita. Kurjaa jos hankala pääsy vähentää lukijoita. Kiitos kun kerroit. Ja kiitos muutenkin! :)

    VastaaPoista