keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Trenssi ja balleriinat

tunnetila: jäässä

En mitenkään voi ymmärtää ihmisiä jotka ovat jo siirtyneet trenssi- ja balleriinakauteen. Kuljen edelleen duffelitakissa ja käytän kahta kaulahuivia päällekkäin. Eilen olin ensimmäistä kertaa tänä keväänä ulkona ilman hattua ja korvat oli aamulla ihan jäässä. Ettekö te kuumaveriset ihmiset huomaa että ulkona kävellessä vielä hengitys höyryää?!

Vai olenko se vain minä? Onkohan minulta lakannut ääreisverenkierto kokonaan? Apua!

Joko teillä on trenssit ja kevyet kengät käytössä?



Ps. Muistakaa osallistua synttärikisaan. Osallistujia on tällä hetkellä niin vähän että olen oikein lukijoistani ylpeä: osaatte suurin osa nähtävästi meikata paremmin kuin minä. :)

12 kommenttia:

  1. Yritin tänään aamulla laittaa balleriinat jalkaan. Sitten totesin että se vaan ei ole oikein niin kauan kuin pihalla on lumikinoksia, vaikka tiet onkin sulat. :) Pari viikkoa taitaa siis vielä mennä talvikengissä ja kumppareissa...

    Takinkin suhteen olen vielä talvitakissa ja olin kauhuissani aamulla kun poikakaveri lähti kotoa pelkässä hupparissa, vaikka autolla mentiinkin.

    VastaaPoista
  2. Minä olen kulkenut jo pitkään kevättakissa. Tosin tuossa eturepussa kulkee oma lämpöpatteri mukana jolla voi olla vaikutuksensa jatkuvaan kuumuuteen.
    Kenkinä toimii samasta eturepusta johtuen edelleen uggit jotka saa livautettua jalkaan ilman suurempia kyykistelyjä.

    VastaaPoista
  3. Heidi: Mäkin yritän vaihtaa vähän kevyempään vaatetukseen muutaman viikon päästä, vaikka vappuna. Tai ainakin ennen juhannusta.. :)

    Katalaiina: Okei, ymmärrän miksi sinä tarkenet jo kevättakilla. :) Minä tarvitsisin luultavasti jo syntyneet kaksoset, toisen etureppuun ja toisen takareppuun (siis kantoliinoihin) jotta pysyisin lämpimänä kevättakissa. :) Mutta toisaalta, jos jalassa on UGGit niin koko kroppa saattaa niiden avulla pysyä lämpimänä. Ihan ilman vauvaakin. :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen yleensä hirveä vilukissa, mutta tänään hipsin ulkosalla farkkutakissa (alla t-paita) ja tennareissa - eikä ollut yhtään kylmä!

    Jos sulla prakaa ääreisverenkierto niin mulla varmaan koko tuntoaisti, niin poikkeuksellista tämä on :D

    VastaaPoista
  5. Mä olen ihan samanlainen! Toppatakki, pipo ja jopa toppahanskat on vielä käytössä! Jos ei tuulisi, niin ehkä ilman pipoakin pärjäis. Kevätvaatteisiin siirryn vasta kun mittari on yli kymmenessä plusasteessa.

    VastaaPoista
  6. Kai se riippuu siitäkin mihin aikaan on liikkeellä ja paljonko joutuu ulkona seisoskelemaan. Mä oon kulkenu jo pari viikkoa vyötärömittaisessa nahkatakissa ja eilen pääsi jalkaan avokkaatkin :) En juurikaan seisoskele ulkona, liikun lyhyitä matkoja paikasta a paikkaan b ja liikkuessa tulee aina jopa lämmin!

    VastaaPoista
  7. Minä olen ottanut jo kevättakin käyttöön, kylläkin paksuhkon sellaisen. Saappaat pysyvät silti jalassa, ei tuolla nyt todellakaan vielä ballerina/tennarikeli sentään ole :)

    VastaaPoista
  8. Ei nyt vielä balleriinat oo käytössä, mutta tennarit! Sullakin on ne ihanat värikkäät, kyllä niillä jo tarkenee (ja ne näyttäis just hyvältä sun "täti-Chanelin" kanssa)!

    Kaisa

    VastaaPoista
  9. Juu ei todellakaan olla balleriinoissa vielä. Eikä edes kevyemmässä takissa, tosin joka päivä suunnittelen vaihtavani kevyempää villakangastakkiin joka odottaa kellarista noutamista.

    Eilen kaupungilla tuli vastaan neitokainen avokkaissa ilman sukkia/sukkahousuja! Hyi hemmetti miten meni siinä kohtaa kylmänpuistatukset. Vaikkei siellä enää pakkasta olekaan niin ei sentään ihan noin lämmin vielä ole...

    VastaaPoista
  10. Just tänään päästin ballerinat ekaa kertaa ulkoilemaan, ja lähdin etsimään uutta kevättakkia. :) Kyllä Turussa ainakin on lämmin!

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva blogi !: )

    http://friendsdramafashion.blogspot.com/?zx=e783da1d825f5f68

    VastaaPoista
  12. Midinetti: Farkkutakki, t-paita ja tennarit... Jep, lääkäriin siitä, tuntoaistisi on teillä tietämättömillä! :)

    Maikko: Tuuli, ainakin täällä Helsingissä, on viheliäinen. Saa jäädytettyä hetkessä luihin ja ytimiin asti. Yäk!!! Mutta edistystä on tapahtunut. Päätin etten enää käytä pipoa. Jee, voitto!

    Ulrika: No en mäkään juuri ulkoile työmatkoillani mutta silti palelee. Nyt ulkona näyttää olevan jo näin aamusta +7 eli tänään, tänään otan jotain kevyempää päälle. Jee!

    Satu: Mulla on kans ollut saappaat jalassa mutta tänä viikonloppuna ajattelin laittaa jalkaan tennarit. Tosin nahkaiset eli on suht lämpimät. En malta odottaa että pääsen ulos niissä kengissä. Olen ihan kuin lapsena, yhtä innoissani. :)

    Kaisa: Heh, olin jo sanoa ettei mulla mitään värikkäitä tennareita ole mutta on sittenkin ne valkoiset joissa on pinkkiä! Nehän on näille säille just sopivat! Kiitos muistutuksesta!

    Rhia: Huh huh, avokkaat ilman sukkia ulkona. Hip hei, mulla on jo iho kananlihalla pelkästä ajatuksesta. Hui!

    Adaliaana: Äh, haluan Turkuun!! :)

    Neea: Kiitos Neea! Kiva etät löysit tänne. :)

    VastaaPoista