keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tasseli

tunnetila: löytö

Image and video hosting by TinyPic

Tein kesällä päivän pyrähdyksen Lahteen. Reissun missiona oli löytää lahtelaiselle kaverilleni asu häihin. Täydellinen asu löytyi niin helposti että ehdimme katsella vähän muutakin, ja kun viimeisimmästä visiitistäni Lahdessa oli aikaa ainakin kymmenen vuotta kävelin kiltisti paikallisen oppaan perässä ympäri keskustaa.

Kolme kivaa liikettä jäi Lahdesta päälimmäisenä mieleen. Ensimmäinen aarreaitta löytyi heti rautatieaseman läheisyydestä. Tämä vintagekauppa oli nimeltään Autiotalo ja jos olisi ollut enemmän aikaa olisimme seuralaiseni kanssa saaneet kulutettua siellä aikaa varmasti useamman tunnin. Teen hyvin harvoin vintagelöytöjä, mutta tuolta olisin löytänyt vaikka mitä!

Seuraavaksi kävimme 2or+by YATin Lahden liikkeessä. Liike oli hyvin samanhenkinen kuin Eerikinkadun liikkeet ja kun alet olivat parhaimmillaan raahasin sovituskoppiin paljon kivaa sovitettavaa. Ikäväkseni oma kokoni oli loppunut kaikista sovittamistani tuotteista joten jouduin poistumaan liikkeestä tyhjin käsin. Harmitti!


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

laukku Gianni Chiarini, tasseli M.E.O.

Kolmas kivoista liikkeistä sijaitsi Hämeenkadulla ja oli nimeltään MariMari. MariMarin valikoima näytti ensi vilkaisulla makuuni liian naiselliselta, mutta pienen liikkeen rekkejä selaillessani törmäsin moneen kivaan juttuun. Suosikkini koko liikkeen valikoimasta oli minulle uusi kotimainen merkki M.E.O., jonka tuotteista MariMari myy ainakin nahkatasseleita ja laukkuja. M.E.O.n laukut olivat laadukkaasta nahasta tehtyjä yksinkertaisia laukkuja pienellä jujulla ja tasseleita myytiin eri väreissä ja erilaisiin tarkoituksiin.

Olin jo pitkään etsinyt Gianni Chiarinin laukkuuni jotain millä vetää vetoketju auki ja kun näin nämä tasselit ostin sellaisen heti. Vaikkei tasseli ole samanvärinen kuin laukku, sopii se silti sen fiilikseen oikein hyvin. Ja mikä parasta, jos haluan laukkuun jälleen yksinkertaisen ilmeen tasselin saa laukusta irti. Näppärää!

Jälleenmyyjien lisäksi M.E.O.n tuotteita voit tilata myös M.E.O.n nettisivuilta. Voit teettää itsellesi sellaisen tasselin tai laukun kuin haluat, värivaihtoehtoja joista valita on 15, myös laukkumalleja löytyy useita. Firman omistaja Marika on kiva tyyppi ja palvelu on loistavaa. (Pyörin jatkuvasti noilla sivuilla ja mietin mitä tilaisin ja missä värissä... Koukuttavaa!)

10 kommenttia:

  1. Tosi kivasti menee laukun kanssa tasselisi! Mulle tulee tosin aina tasseleista mieleen Ruotsin miljonääriäitien Maria Montazami ja hänen tasselivimmansa. Varo vaan; kohta sullakin roikkuu tasseleita laukun lisäksi joka ovenkahvasta ja ikkuinoiden pielissä. :)

    VastaaPoista
  2. Emmi: Eikä!!! :D :D En ole katsonut koskaan Ruotsin miljonääriäitejä joten en tiennyt tuosta esikuvasta mitään. Voi jestas, kehkeytyyköhän minustakin kohta hullu tasselinainen?! :)

    VastaaPoista
  3. Mikä antikliimaksi, kun alussa on kuva tasselista ja toisessa lauseessa sanotaan mission olevan hääasun löytäminen, eikä kyse olekaan lopulta siitä, että joku olisi mennyt tasseleissa häihin!!

    VastaaPoista
  4. AnneVee: Hahaa, huijasin sinut silti lukemaan koko jutun! Otsikointi (tai aloitus) on tärkeää, sen huomaa tästäkin jutusta. :)

    http://www.suomirakentaa.fi/images/stories/valintaoppaat/Lomarakentaminen/runko/seitseman%20kymmenesta%20paatyy%20hirteen.pdf

    VastaaPoista
  5. Päädyin vielä vähän tutkimaan ja mitä löysinkään. Maria Montazamilla on jopa oma tassel-kokoelma nykyään! Kannattaa tutustua. :)

    http://decorthefuture.com/

    Ja tässä vielä se tassel-pätkä sarjasta, jossa Maria laskee tupsujensa lukumäärän:

    http://www.youtube.com/watch?v=c3wVxir9_-k

    VastaaPoista
  6. Emmi: Ei ole totta!! :D Ihan mahtavaa. Paitsi että tuolla rouvallapa ei olekaan näin hienoa nahkatasselia.. ;)

    VastaaPoista
  7. Superb and truly great and inspirational post here,

    VastaaPoista
  8. Juu en mennyt tasseleissa häihin :D :D Kiitos Nina vielä avusta näin julkisestikin :)

    Oli nuo putiikit minullekin uusia, vaikka olenkin paikallinen... Eli win-win!

    Menenkin Mari-Marin nettiin seuraavaksi...

    VastaaPoista
  9. HeidiV: Heh, päätettiin jättää ne tasselit sulle sit johonkin toiseen kertaan ja toiseen tilaisuuteen... ;)

    Ja ole hyvä, ihanaa että luotat makuuni ja osaamiseeni. Kiitos siis itsellesi kivasta päivästä!

    VastaaPoista