keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kuin esikuvansa

tunnetila: pohdiskelu

Image and video hosting by TinyPic

sifonkipusero Zara, alusmekko DAY Birger & Mikkelsen,
hame Alexander McQueen, kengät Vagabond


Selailin nettikauppa ASOSta muutama päivä sitten ja törmäsin siellä häiritsevän paljon samanlaiseen puseroon mitä minulla on kuvassa yllä. Puseroiden hihat olivat täysin samanlaiset, jopa paidan etukappaleen laskosten leveys näytti samalta. Oma puseroni on ostettu kesällä Zarasta ja maksoi muistaakseni viitisenkymppiä. Asoksen pusero oli silkkiä, "jonkun merkkinen", eli huomattavasti arvostetumpi vaatetalo kuin ketjuliike Zara, ja maksoi useamman satasen. On siis luultavasti käynyt niin, että olen tietämättäni ostanut designer-kopion (joita Zara on pullollaan).

Olen pohdiskellut designer-kopioita viime päivinä muutenkin useampaan otteeseen. Ihastuin nimittäin vuosi sitten erääseen Celinen laukkuun ja harkitsin jopa pennosteni uhraamista tuohon ihanuuteen. Laukussa oli kuitenkin yksi "vika". Malli oli kädessäkannettava ja minä tykkään käyttää olkalaukkuja, joten sen hankinta jäi vain haaveilujen tasolle. Nyt olen löytänyt lähes samanlaisen laukun pidemmillä hihnoilla ja haluaisin tosi tosi paljon ostaa sen. Laukku on kuitenkin selkeästi Celine-kopio enkä tiedä voisinko elää sen tiedon kanssa.

Laukku näyttää siis hyvin samalta kuin esikuvansa mutta bonuksena siinä on omiin tarpeisiini paremman pituiset hihnat. Eli lähes samanlainen mutta jopa parempi, jos näin voi ajatella. Olen kamppaillut kovasti itseni kanssa ja kaiken pähkäilyn jälkeen luulen kallistuvani, kaikesta huolimatta, laukun ostamisen kannalle.

Mitä mieltä Te olette kopioista? Tuotteet eivät siis ole "feikkejä" sillä ne eivät edes yritä olla aitoja chaneleita tai vuittoneita, mutta suorat kopiot, ovatko ne Teistä arveluttavia vai tuovatko ne vain muotitalojen luksustuotteet lähemmäs tavallista kuluttajaa ?

5 kommenttia:

  1. Iahn ensin on kommentoitava kaunista asua :) Mä en ole livenä tainnut koskaan sulla hametta nähdäkään.
    Mun mielestä ei ole paha tai huono juttu, vaikka ovatkin ns kopioita, koska eivät kuitenkaan ole niitä täysin tunnistettavia feikkejä. Ne jotka muotia enemmän seuraavat saattavat hoksata, että kyseessä on saman laukun "halvempi versio", mutta mitä siitä, jos se on juuri sinulle enemmän se sun juttu. Vaihtoehtona on, että maksat huomattavasti enemmän siitä aidosta, jossa on kuitenkin ne "väärät" kantimet ja laukku saattaa sen takia jäädä käyttämättä. Jos vain itse pääset ajatuksen yli, niin go for it!

    VastaaPoista
  2. Coco Chanelkin on sanonut, että "imitation is the highest form of flattery" :) Aika paljon myös huippusuunnittelijat inspiroituvat esim. katumuodista tai ihan vaan toisistaan, kuten Marc Jacobs ja Chanel: http://www.bagsnob.com/2007/07/chanel_knocks_off_marc_jacobs.html

    Piraattituotteet ovat tietysti eri asia, eli not cool.

    VastaaPoista
  3. Kay: Voi kiitos Kay! Voiko olla niin, ettet ole nähnyt minua koskaan hameessa? Tuo asu minulla oli eilen töissä, harmi ettei silloin nähty. :)

    Ja kiitos mielipiteestä. Mietin itsekin että varmaan yksi sadasta (tai tuhannesta) tietää että Celinellä on ollut hyvin samanlainen laukku mallistossaan. Eli täytynee testata laukkua (uudemman kerran) ja tehdä ostopäätös.

    Anonyymi: Juu, piraattituotteet on todella asia erikseen ja niitä en voi suositella kenellekään. Kiitos muuten linkistä, en ollut lukenut ko. juttua aiemmin.

    Ja niin totta tuo Coco Chanelin lausahdus. :) Matkiminen (esim. blogimaailmassa) on ihan äärettömän yleistä. Tosin en usko että matkimisen kohteita se blogeissa useinkaan imartelee, ehkä enemmänkin ärsyttää. :)

    VastaaPoista
  4. Äkkiseltään en muista nähneeni, vaikka tiedän sinun usein hameita pitävän. Mutta mehän nähdäänkin niin hurjan usein ;)

    Kannattaa ehdottomasti mennä vielä testaamaan uudelleen. Ei jää sitten ainakaan harmittamaan jälkikäteen.

    VastaaPoista
  5. Kay: Mä laitan ensi kerralla meidän treffeille hameen. :)

    VastaaPoista