keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kosmetiikkatestaajan moka

tunnetila: auts

Olen testaillut erilaisia kosmetiikkatuotteita blogiani varten kohta neljä vuotta. Luulisi että tiedän jo miten testejä kannattaa tehdä. Jep, yksi uusi tuote kerrallaan. Silloin näkee aiheuttaako tuo tuote muutoksia ihon kunnossa vai sopiiko tuote iholle.

Tein kuitenkin testaajan ykkösmokan viime viikonloppuna. Otin mukaani Ouluun neljä uutta tuotetta, eli käytin viikonlopun uutta putsaria, kasvovettä, seerumia ja päivävoidetta. Jo kahden päivän jälkeen kasvojeni iho oli ihottuman peitossa mutta kun muita tuotteita ei ollut mukana jouduin elämään samojen purnukoiden kanssa vielä yhden päivän.

Siinä meni siis neljä potentiaalisen hyvää tuotetta "en uskalla enää kokeilla" -listalle. En tiedä mikä neljästä tuotteesta tuon ihottuman aiheutti, joku niistä olisi voinut olla vaikka uusi suosikkini, mutta sen tiedän etten halua enää altistaa ihoani minulle sopimattomalle kosmetiikalle. Purkit on roskissa ja ihon parantelutalkoot käynnissä (toistaiseksi huonolla menestyksellä). Voi itku mikä amatöörimäinen moka!

6 kommenttia:

  1. Oletko koskaan kokeillut helokkiöljyä? oma superherkkäihoni kestää nykyään huomattavasti paremmin testejä yms. kun syön helokki- ja kalaöljyä. Olen siis ensimmäistä kertaa vuosiin voinut kokeilla erilaisia kosmetiikkoja ilman ihottumaa.

    VastaaPoista
  2. Nooruska: No enpä ole kokeillut mutta taidanpa testata! Olen tosi huono syömään mitään lisäravinteita enkä, rehellisyyden nimissä sanottakoon, syö koskaan mitään kapseleita. :) Mutta nyt voisin kokeilla, en usko että siitä haittaakaan on.

    VastaaPoista
  3. Emilia: Oooh, hyvä vinkki tuokin, siis kapselin rikkominen ja levittäminen iholle! Ei olisi tullut ikinä mieleen.

    Ja onneksi tuotteet oli pieniä matkapakkauksia joten ei mennyt tuotteita paljon hukkaan.

    VastaaPoista
  4. Ainakin joskus takavuosina oli ihan normaalia, että Oulussa ulkopaikkakuntalaisilla alkoi naama kukkia, koska vesijohtovesi oli niin käsiteltyä ja aiheutti tottumattomalle ihottumaa ja/tai finnejä. Voipi olla, että tilanne on jo aikoja sitten muuttunut, mutta tulipa mieleen yhtenä mahdollisena vaihtoehtona...
    T: ei-oululainen

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Ooooh, mitä salatietoa! Onnekseni en ole ennen huomannut moista muutosta ihossani, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Vitsit jos heitin kasvotökötit turhaan pois... No, ihoni alkaa parantua pikku hiljaa, toivotaan ettei seuraavalla Oulu-visiitilläni käy samalla tavalla. Jos käy niin sitten tiedän mistä johtuu, kiitos sinun!

    VastaaPoista
  6. Auts. Pakko kysyä, että oletko kokeillut Avenen tuotteita? Itse kärsin pari vuotta aikuisiän iho-ongelmista, näppyjä puski poskiin ja leukaan kuin sieniä sateella. Iho oli kuiva ja eloton. Löysin iholle tasapainon Dermalogican tuotteilla, mutta sitten havahduin kun huomasin levittäväni ensin kosteuttavaa boosteria, sitten rauhoittavaa boosteria, sitten kosteusvoidetta ja sitten vielä päälle suojaavaa ihogeeliä. Ja meikit päälle. Ei ihonhoidon pitäisi olla niin monimutkaista, vaikka se tehosikin. Sitten löysin Avenen. Älyttömän hyvä putsari superherkälle iholle (kannattaa putsata iho ilman vettä jos se on kauhean herkkä), rauhoittava voide silloin kun iho kukkii, kosteuttava voide silloin kun iho on kuiva, kosteuttava naamio kerran viikossa ja naamion tapaan käytettävä kuorinta myös kerran viikossa. TOIMII, suosittelen lämpimästi. Näpyt katosivat ja iho näyttää nyt tosi terveeltä.

    VastaaPoista