lauantai 3. joulukuuta 2011

Asujen vuosikatsaus

tunnetila: muistelu

Nelliina haastoi kaikki vuonna 2007 bloginsa perustaneet kaivelemaan arkistoja ja julkaisemaan vanhoja asukuviaan. Perustin blogini vasta vuoden 2008 alkupuolella, mutta päätin siitä huolimatta ottaa haasteen vastaan. Onhan tässä jo tullut keekoiltua päivän asuissa kohta neljä vuotta joten kuvia löytyi vaikka kuinka.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Vuonna 2008 kovia juttuja oli selvästi Antti Asplund ja Minna Parikka. Väreinä musta, harmaa ja valkoinen, poikkeuksia ei tunnettu. Suurin osa kollaasin vaatteista löytyy kaapistani edelleen mutta kenkien suhteen huomaan olevani suurkuluttaja. Kuvien kengistä minulla on nimittäin jäljellä enää Parikan Morticiat. Kaikki muut kengät on kulutettu puhki ja ne ovat päätyneet kenkien hautausmaalle.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Vuosi 2009 toi mukanaan ns. värikokeiluja. Jos siis väreiksi voi lukea kakkosasun Dieselin t-paidan vihreän printin tai viimeisen asun haalean nuden kaulahuivin. Kesän 2009 pukeuduin haaroista roikkuviin lökäpöksyihin ja luulin, äärimmäisen mukavat kun olivat, ettei paluuta istuviin housuihin ole. Kunnes tuli seuraava kesä ja edelliskesän lökärit näyttivät päällä ihan hassuille. Niin sitä mieli (ja muoti) muuttuu yllättävän nopeasti. Näiden kuvien kengistä muut on kulutettu puhki (ja yhdet myyty kirppiksellä), ainoastaan bikerit löytyvät vielä kenkähyllystä.

Yritin vuonna 2009 opetella käyttämään leggingsejä mutta ainoat, lähes vastaavat jotka jalkaani pääytivät, olivat nilkasta pätkäistyt paksut sukkahousut (viimeinen kuva). Niissäkään en tuntenut oloani omaksi joten lopetin kokeilut siihen.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Vuonna 2010 ujutin vaatekaappiini eri sävyisiä ruskeita elementtejä (ensimmäisen kuvan vaalean beige neuletakki, Billi Bin mokkasaappaat (kuva kolme), ruskea kietaisuvyö ja Vagabondin nilkkurit). Nilkkurit möin parin käyttökerran jälkeen eteenpäin blogini lukijalle. Lesti ei sopinutkaan jalalleni ja kengät saivat aikaan jatkuvaa suonenvetoa, mutta muut ruskeat jutut on edelleen käytössä. Hyvä minä! Kutsun tuota omassa mittakaavassani jo edistykselliseksi värien käytöksi.

Yllä olevan kollaasin kuvien poseerausasento taitaa kertoa kekseliäisyydestäni ja valtaisasta mielikuvituksesta asukuvia ottaessa. Hah, kerran jalat ristissä, kaikissa muissa täysin sama asento. Hahahahhaaa, voi jestas!


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Tänä vuonna, vuonna 2011, perustettiin Samuji. Ihastuin täysin ja vaatekaappini sai useita uusia peruspilareita. Tämän vuoden kuvia selatessa huomasin taas palanneeni pääosin mustaan pukeutumiseen. Vain muutamia "väripilkkuja" (mm. alimman kuvarivin ensimmäisen kuvan nudet balleriinat) löytyi asukuvista. Kollaasia kootessa ilahduin löytäessäni joka vuosi kuvista samoja asuja. Tänä vuonna en ole paljon muuta uutta edes tainnut hankkia kuin viimeisen kuvan Samujin housut ja pinon neuleita.

Mitäs sanotte? Kovin värikästä ei pukeutumiseni voi sanoa olevan, mutta olen ainakin löytänyt oman tyylini jota seurata. Onko joku vuosi tai joku erityinen asu lempparinne? Kertokaa, olisi kiva kuulla!


11 kommenttia:

  1. Muhun vetoaa edelleen kuten silloin kaaaaaauan sittenkin, nuo Asplundit. Ne on vaan jotenkin kiehtovia printteineen. Ja toki tuo Samuji, etenkin pitkähihaisena tuo on ihan mielettömän kaunis tuo neule!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus!

    xxx justfashion-nothinelse.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Mä muistan miten ekan kerran satuin blogiisi, ehkä toukokuun 2008 tietämillä, silloin vielä vuodatukseen. Kyse oli siitä h&m-marimekon maksimekosta. Luulin silloin ensivisiitillä että olit joku 16-vuotias, reps :D

    VastaaPoista
  4. ihana Nina! <3 jotenkin tuli ikävä sua tätä postausta lukiessa :) En tiiä miks, ehkä nostalgian vuoksi, kun muistelee noita vanhoja aikoja, millon jo luin sun blogia.

    Mäkin aloitin 2008, mutta syksymmällä, pitäisköhän munki tehdä historiikki? Mun tyyli on kyllä ehtinyt muuttua vaikka kuinka paljon :D Sulla on sentään jokin linja pukeutumisessa ;) Mut jotkut vaatteet ovat pysyneet, kuten esim. syksyllä 08 ostamani samu-jussi kosken marimekolle tekemä takki, edelleenkin aktiivikäytössä :)

    VastaaPoista
  5. Muistan kun löysin blogiisi vuoden 2009 keväällä, ja ihastuin heti tyyliisi. Itse olen enemmän mekkoihminen (värini ovat usein musta, harmaa, punainen ja navy-sininen), mutta ihailen

    1) asennettasi vaatteita ja niiden kestävyyttä kohtaan --> vaatteiden kuuluisi parhaillaan kestää vuosia ellei vuosikymmeniä, joten materiaaleihin ja hoitoon kannattaa kiinnittää huomiota
    2) asennettasi tavaran määrään --> ei se määrä vaan se laatu. Itselläni on tässä opettelemista vaatteiden ja kenkien kohdalla, mutta sinä inspiroit minua. Muuten en kerää krääsää enkä asioita joita ei meillä oikeasti tarvita, mutta mekkoja ja kenkiä hamstraan yhä liikaa, vaikka pärjäisin varmasti vähemmälläkin
    3) kiinnostustasi uusia juttuja kohtaan --> olet saanut minutkin innostumaan joistakin kosmetiikkatuotteista
    4) kotoisaa fiilistä, jonka olet luonut blogiisi
    5) sitä, että vaikutat NIIN ihanalta ja fiksulta ja aidolta ihmiseltä, että ihan harmittaa ettei olla kavereita! =)

    Ehdottomia suosikkejani ovat Antti Asplundin vaatteet. Mielestäni ne sopivat sinulle todella hyvin! Mutta kuten sanottu, pidän tyylistäsi kyllä aina.

    VastaaPoista
  6. noi asplundit on wow edelleen, tykkään!

    Virpi, Nina ON fiksu ja ihana ihminen :) mahtavaa että ollaan tutustuttu!

    VastaaPoista
  7. Voi jehna!Olen tässä tuskaillut huomisten pikkujoulujen takia, siis miettinyt mitä pukisin. Ja nyt minulla välähti: minähän laitan asplundin päälleni :D Kiitos sinulle hameesta ja muistuttamisesta :D:D

    VastaaPoista
  8. Oletpa chic! Ihania asukokonaisuuksia... Musta on uusi musta ;-)

    VastaaPoista
  9. kottarainen: Asplund on ihan sua! :) Mä käytän harvoin mitään printtejä mutta jotkut iskee kyllä.

    roosa: Kiitti Roosa! Tätä oli kyllä hauska koota. :)

    Onneli: Ai miten niin luulit että olen 16?? Niinhän mä olinkin, ja nyt siis 20v. :D :D

    wikke: Ja ihana wikke! <3 Talvitakkisi tuntui silloin hintavalle mutta on kyllä ollut joka pennin arvoinen. Ja on edelleen tosi kaunis!

    Virpi: <3 <3 Sä olet Virpi niin ihana, kiitos! Eilen täällä blogissa oli taas vieraillut yli 1600 kävijää mutta vain muutama heistä jätti viestin. Välillä hiljaisuus harmittaa, mutta sitten taas ymmärtää, miten paljon arvokkaammalta kommentit tuntuvat kun niitä ei tule monta sataa. Ja tällaiset kommentit jos mitkä saavat jatkamaan bloggausta. Kiitos siis sinulle Virpi ilahduttamisestani!

    Nelliina: Sydän myös sinulle, bloggausinspiraationi lähde! <3 :)

    Shandi: No ehdottomasti laitat Asplundin hameen pikkujouluihin. Se sopii sulle mielettömän hyvin! Kivaa iltaa!!

    HeidiV: Kiitos Heidi! Ja kyllä, musta on uusi musta! :) :)

    VastaaPoista
  10. Mä voisin ottaa ihan minkä tahansa sun asuista, kun tykkään niistä kaikista :). Yksi alaosa on kuitenkin yli muiden... Huoh :).
    Näissä huomaa hyvin, että vaikka muutamia vuosia on blogin perustamisesta vierähtänyt, voi kaikkia noista asuista käyttää tänäänkin -> ajattomia ja ihania!
    Hyvä Nina, oot ihana!

    VastaaPoista
  11. kaisailona: Hih, sä olet mulla aina mielessä kun pukeudun "siihen yhteen" alaosaan. :) Ja kiitos kauniista sanoistasi.

    Ja hei, mahtavaa, kommentointisi onnistui!! Mä en tiedä miksi tämä kommentointikenttä silloin tällöin tökkii. Et ole ainut joka on asiasta maininnut mutta en osaa tehdä sille mitään. Onneksi kuitenkin tällä kertaa onnistui!

    VastaaPoista