tiistai 14. helmikuuta 2012

Arvonta Ystäville

tunnetila: jännää


Ihanaa ystävänpäivää kaikki blogini lukijat!

Minua pyydettiin viime kesänä muuttamaan blogini kanssa erään kivan naistenlehden nettisivuille. Harkitsin pitkään ja hartaasti, mutta päätin lopulta jatkaa bloggaamista omillani, ilman kuukausittaista korvausta. Monet eivät ymmärtäneet päätöstäni vaan ihmettelivät miksei raha ja maine kelpaa.

On totta, että bloggaaminen vie paljon aikaa ja siitä olisi siksi kiva saada korvausta, mutta minulle bloggaaminen on hauska harrastus enkä oikein osaa kuvitella saavani harrastuksesta palkkaa. Eikös se harrastus sitten muuttuisi työksi jos siitä palkkaa maksettaisi? Tällä kertaa siis jätin tilaisuuden käyttämättä. Ehkä tilaisuuksia vielä tulee lisää, ja joskus voi olla parempi aika panostaa blogiin enemmän, vaikka ihan kuukausipalkan verran.

Eräässä palaverissa lehden kanssa minulta kysyttiin ketkä blogiani lukevat. En oikein osannut vastata. "Fiksut ja rennot naiset jotka pitävät matkustelusta, uuden löytämisestä ja tavallisen arjen maustamisesta ripauksella jotain ekstraa" sanoin. Nyt minusta olisi tosi kiva, näin ystävänpäivän kunniaksi, saada tietää ketkä blogiani oikeasti lukevat. Tiedän että olette fiksuja, mukavia, empaattisia ja ajattelevia, entä muuta?

Jos siis ehditte/jaksatte/viitsitte kertoa jotain itsestänne, esim. minkä ikäisiä olette (voi vaikka kertoa olevansa 30+ tai 40+ jos tarkan luvun antaminen hirvittää) ja miksi luette blogiani, olisin siitä hyvin iloinen! Kaikkien vastanneiden kesken arvon kaksi muutaman tuotteen tuotepakettia jotka koostuvat kosmetiikasta ja parista muusta yllätyksestä.

Jätä vastauksesi mukaan nimimerkki ja/tai yhteystiedot josta sinut tavoittaa jos voitto sattuu osumaan kohdalle. Osallistut arvontaan jättämällä kommenttisi tämän viikon aikana, sunnuntaihin 19.2. klo 18.00 mennessä. Sen jälkeen voi toki vielä vastailla mutta arvontaan ei enää voi osallistua.

Iso kiitos jo etukäteen jokaiselle vastanneelle. Olette tärkeitä!


kuva

90 kommenttia:

  1. Tässäpä lukijaprofiiliani
    - ikä 43
    - alunperin kiinnostuin blogistasi pitäessäsi vaatteiden ostolakkoa
    - nykyistä kiinnostustani ylläpidät asukuvilla ja ahkeralla postaustiheydellä :D

    VastaaPoista
  2. Toinen lukija ilmottautuu, en oo kyllä ikinä tainnut kommentoida aiemmin. Luettu on ainakin vuoden ajan. Ikää on 32, tykkään kuikuilla omasta mielestäni tyylikkäitä ihmisiä (mun omat asusteet on mallia tuulihousut ja treenipaita), ja se mikä sai koukuttumaan blogiin aluksi on yhä voimissaan: kivat jutut ja kauniit asut :)

    VastaaPoista
  3. Olen 40+ äiti, lukijasi myös. En itse kauheasti osta vaatteita ja mieti asukokonaisuuksia, mutta teini-ikäisten lasten kanssa eläessä tuntuu, että pidän itseäni jotenkin kartalla maailmanmenosta seuraamalla blogeja. Pidän rennosta kirjoitustyylistäsi ja kuvistasi. Pidän myös siitä, että blogisi ei ole tiukasti "yhden asian blogi", vaan aiheet vaihtelevat sopivasti.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut blogiasi alusta asti, harvoin kommentoiden tosin. Tykkään blogistasi koska olet lähempänä omaa ikääni 43 kuin useimmat bloggarit, tyylisi on lähellä omaani ja asenteesi on kohdallaan, eli et ota tätä bloggaamista tai itseäsi turhan vakavasti vaan tällä on jotenkin rento meininki. Innolla luen myös kosmetiikkakokeiluistasi, itsekin omistan valitettavan herkän ja helposti ärtyvän ihon.

    Terveisin Helmi Lahdesta (kommentoinut aiemmin Heli Tee-nimellä ;))

    VastaaPoista
  5. Profiili: nainen 26 Länsi-Suomesta, luettu blogiasi noin parin kuukauden ajan. Pidän blogissasi kivoista kuvista ja kauniista asuistasi. Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  6. Minä:

    -43v
    - mutkattomaan, ajattomaan ja simppeliin pukeutumiseen ja sisustukseen tähtäävä
    - 6-lapsisen uusperheen äiti
    - tätä blogia lukenut kauan, mahdollisesti melkein alusta asti... ;)

    Fiksut ajatukset kuluttamisesta ja luonnollisesti upean inspiroiva tyyli. Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
  7. Minä:

    -43v
    - mutkattomaan, ajattomaan ja simppeliin pukeutumiseen ja sisustukseen tähtäävä
    - 6-lapsisen uusperheen äiti
    - tätä blogia lukenut kauan, mahdollisesti melkein alusta asti... ;)

    Fiksut ajatukset kuluttamisesta ja luonnollisesti upean inspiroiva tyyli. Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
  8. Tykkään lukea sinua kolmesta syystä: 1) koska tunnen sinut 2) koska et oo semmonen 10 uutta vaatekappaletta viikossa -bloggari 3) oot tyylikäs eli päinvastainen kuin minä.

    VastaaPoista
  9. Pidän tyylistäsi ja siitä että mietit laatua, etkä osta vaatteita vain ostamisen takia, vaan harkitusti. Oma makuni vaatteiden suhteen osuu melko lailla yksiin sinun tyylisi kanssa, simppeliä ja ei mitään ihme hörhelöitä:) Pidän myös matkajutuistasi, itsekkin palasin juuri Sri Lankasta ja sain blogistasi hyviä vinkkejä.
    Ja ikää tältä lukijalta löytyy 35 v.

    VastaaPoista
  10. Olen 34v ja olen lukenut blogiasi jo melko kauan, arviolta ehkä pari vuotta.

    Blogisi on hyvin kirjoitettu, aiheet ovat mielenkiintoisia, ja etenkin pidän vaatemaustasi ja kulutustavoistasi.

    VastaaPoista
  11. Hmm tulen varmaan erottumaan porukasta vähän kertomalla että olen 17-vuotias... Olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden ja pidän erityisesti asuistasi :) -LauRa

    VastaaPoista
  12. Lukijasi 29+ ilmoittautuu. :)

    Tykkään seurata monipuolisia juttujasi!

    VastaaPoista
  13. Olen 26-vuotias blogin seuraaja Pohjois-Suomesta. En edes muista, mitä kautta aikoinaan olen blogiisi eksynyt, mutta sille tielle olen jäänyt :)
    Minä pidän sinun tavastasi kirjoittaa ja aiheet, joista kirjoitat, kiinnostavat. Se on ehkä syy, miksi kerta toisensa jälkeen palaan blogiisi :)

    VastaaPoista
  14. Tykkään tavastasi kirjoittaa ja suhtautumisestasi vaatteisiin ja tyyliin. Lisäksi meillä on jokseenkin samanlainen maku vaatteiden suhteen, joten saan blogistasi myös vinkkejä omaan pukeutumiseeni. Olen seurannut blogiasi vuodesta 2008 asti, eli melko kauan jo. :)

    Itse olen 28-vuotias, ainakin toistaiseksi ulkosuomalainen, fiksu ja rento ja kaikin puolin kuvaukseesi sopiva. :D Blogisi on lemppareitani, toivottavasti saan lukea tekstejäsi vielä pitkään.

    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  15. Ihanaa ystävänpäivää sinullekin Nina!

    En olekaan varmaan koskaan kommentoinut blogiasi, vaikka se on seuraamistani tyyliblogeista vanhimpia, joskus kesällä 2008 taisin tähän jo tykästyä. Kiitos siis että olet tarjonnut luettavaa kaikki nämä vuodet! 33-vuotiasta kiinnostaa toisten aikuistuneiden tyyli - vaikkakin oma makuni on androgyynimpi. :)

    Erikoisen ihanaa on vastuullinen ja eettinen ostoskäyttäytymisesi. Ehkä sekin on sitä kypsyyttä, josta tässä blogissa tykkään.

    VastaaPoista
  16. Hyvää Ystävänpäivää Nina!

    Saara täällä. Ikää on nyt sittten jo 33... Perheen muodostaa minä, poika 12 v ja kaksi pientä koiraa.
    Olen seurannut blogiasi jo aikast pitkään, pidän sujuvasta kielestäsi, asuistasi, ja erityisesti koen sinut lämpimänä ihmisenä, joka oikeasti on kiinnostunut myös meistä, jotka sinua seuraamme ruudun täällä päässä.
    Plussaa myös ostokäyttäytymisestäsi, tiedostavuudesta ja suomalaisuuden kannattamisesta!!

    VastaaPoista
  17. Olen pian kolmekymppinen neiti-ihminen pohjoisemmasta Suomesta ja lukenut blogiasi jo pitkään. Minusta on mukavaa seurata blogia, jonka kirjoittaja on selvästi löytänyt sen oman tyylinsä (vaikka se poikkeaisi omastani), kirjoittaa hyvää suomen kieltä ja on kaikin puolin fiksun ja filmaattisen oloinen. Ja kuten moni muukin on jo maininnut, erityisesti ilahduttaa järkevä ja harkitseva suhtautumisesi kuluttamiseen, jossa itselläni on ainakin vielä kovasti petrattavaa.

    VastaaPoista
  18. Moikka ja kiitos ihanasta blogistasi. Olen 35v äiti-ihminen ja lueskelen blogiasi innolla, koska kirjoitat mielenkiintoisesti ja aiheista jotka minua kiinnostavat (muoti, matkustelu jne). Useista "turhista" blogeista poiketen, täällä on sisältöä ja oikeaa juttua :-) Ihanaa kevättä toivotellen, SR

    VastaaPoista
  19. Tykkään lukea blogiasi, koska kirjoitustyylisi on miellyttävä ja vaikutat fiksulta, ajattelevalta ihmiseltä. Blogissa tämä näkyy eniten varmaankin harkitsevana kulutuskäyttäytymisenä. Erityisen kiva on lukea, kun olet ostanut tai vain muuten ihailet jonkin Suomalaisen suunnittelijan töitä.
    Olen 30 vuotias ja luen yliopistolla kestävään maatalouteen ja yleisemmin resurssien käyttöön liityviä juttuja.

    VastaaPoista
  20. Olen 31 ja naimisissa, kaksikielinen. Rakastan lukemista, matkustelua, teetä, muotia ja etenkin kosmetiikkaa ;). Kudon. Tykkään blogisi lämpimästä fiiliksestä ja ajatuksella kirjoitetusta sisällöstä. Olen iloinen, että päätit pitää blogisi itselläsi, vaikka siihen varmasti kuluu paljon aikaa. Hyvää ystävänpäivää, Nina!

    VastaaPoista
  21. -38 v
    -tykkään tyylistäsi kirjoittaa!

    VastaaPoista
  22. Olen pian 38 v. täyttävä perheellinen, koulutettu ja työssäkäyvä nainen Turun seudulta. Blogisi on piristävä poikkeus blogimaailmassa eli olet fiksu ja järkevä ja suhtaudut kriittisesti kuluttamiseen ja olet selvästi löytänyt oman tyylisi. Lisäksi kirjoituksesi ovat hyvällä tavalla "tavallisia" ja juuri siksi niin kiinnostavia. Pukeutumistyylisi on inspiroivaa ja värien käyttösi vastaa omaa värien käyttöäni eli musta-harmaa-valkoinen linjalla mennään. Blogisi on suosikkini kaikkien blogien joukossa :)

    VastaaPoista
  23. Minä olen 32-vuotias savolainen, joka olosuhteiden pakosta asuu Helsingissä. Blogi on löynyt omalta suosikkilistalta ehkä puolitoista vuotta. Tykkään kirjoitustyylistä ja kiinnostavasta sisällöstä, sopivassa suhteessa muotia, kosmetiikkaa, matkustelua jne. :)

    VastaaPoista
  24. Minä olen 32-vuotias savolainen, joka olosuhteiden pakosta asuu Helsingissä. Blogi on löynyt omalta suosikkilistalta ehkä puolitoista vuotta. Tykkään kirjoitustyylistä ja kiinnostavasta sisällöstä, sopivassa suhteessa muotia, kosmetiikkaa, matkustelua jne. :)

    VastaaPoista
  25. Olen 28-vuotias ja olen lukenut blogiasi melkein alusta asti. Tykkään blogistasi, koska se poikkeaa mukavasti blogien valtavirrasta. Mielestäni on kivaa, että harkitset ostoksiasi ja esittelet blogisssi tyylikästä ja harkittua sisältöä. Lisäksi olet tosi hyvä kirjoittaja.

    VastaaPoista
  26. Olen 35-vuotias ja lukenut blogiasi lähes alusta saakka. Pysyn matkassa, koska kirjoitat hyvin ja oikein, olet pukeutumisessa niin ihanan omanlinjasi kannattaja ja niin erilainen kuin useimmat muotiblogin pitäjät. Et ole turhasta kiekoilija tai maineen ja mammonan perässä juoksija vaan tyylikäs, aikuinen nainen, jolla on upea, suomalaisia suunnittelijoita kunnioittava tyyli. Olet ihan erilainen kuin minä, mutta viihdyn seurassasi. Kiitos näistä vuosista ja paljon näitä lisää!

    VastaaPoista
  27. Pikkuinen Myy14/2/12 14:05

    30+ lukenut pari kuukautta kun löysin toisen blogin kautta. Hyvä asiallinen aikuinen tyyli viehättää, ja oma rehellinen persoona.

    VastaaPoista
  28. Olen kirjaimellisesti ajautunut blogiisi googletellessani kokemuksia muistaakseni Lumenen kosmetiikasta. Muutaman eksymisen jälkeen lueskelin tekstejäsi pidempään ja lisäsin itseni lukijaksi - viikko tai kaksi sitten. Pidän laadukkaista teksteistäsi ja siitä, että blogisi saa minut ajattelemaan asioita, joita en muuten tulisi välttämättä miettineeksi. -Elli 20+

    VastaaPoista
  29. Olen 33-vuotias rouva Itä-Suomesta. Mies, kaksi koiraa, ei lapsia. Minulla on koko ajan jokin käsityö tai tuunausprojekti menossa. Matkakuumeessa melkein koko ajan. Pidän sinun kirjoituksistasi ja ajattomasta tyylistäsi. Matkajutut ovat tosi mielenkiintoisia ja matkavinkkejä olenkin hyödyntänyt.

    VastaaPoista
  30. - 39 Maaliskuussa 2012
    - aiti tyttarelle Vappuna 2012
    - Ulkosuomalainen Lontoossa since 1992
    - Kivasti kirjotettuja juttuja laatu asioista ja "oikeesta" elamasta. Ei vaan kulutusjuhlaa tyhjanpaivaisista asioista.
    - tyylikas? hmmmm mulla on ehdottomasti oma tyyli johon on vuosien varrella kasvettu. eli melko samalla radalla oon oltu kun luen sun blogiasi. Kivoja vinkkeja ja vaikka kaikki ei oo ihan mina kiva lukea.
    Kiitos ja jatka ihmeessa!

    VastaaPoista
  31. Olen 28-vuotias helsinkiläinen hoitaja.

    Oikein piti käydä selailemassa vanhoja tekstejä, jotta sain mielikuvaa, milloin ja miksi olen blogisi lukemisen aloittanut. Vaikkaisin, että olen päätynyt tänne 2009 kosmetiikapostausten perässä. Ja ne ovat edelleen suurin syy, miksi blogiasi luen. Viimeaikoina olen entistä enemmän ihastunut myös asuihisi.

    Tykkään siitä, ettet aivan kulje valtavirran mukana. Blogistasi löytyy tuotteita, joihin muissa blogeissa ei kovin helposti törmää.

    riippumatonajattelija@gmail.com

    VastaaPoista
  32. No oon siis edelleen 35-vuotias, ja aloin lukea blogiasi, koska tykkäsin tyylistäsi. Olen samaa mieltä edelleen! Ja osaat kirjoittaa. Ärsyynnyn kirjoitusvirheistä ja kielellisistä tyylivirheistä, mutta täällä sitä ei ole tapahtunut.

    Sitä paitsi on ollut kiva tutustua myös blogin ulkopuolella.

    VastaaPoista
  33. Olen 27-vuotias lukija ja suunnilleen vuoden olen blogiasi seurannut. Alunperin löysin blogiisi, mikäli muistan oikein, googlen "villahousut" haulla. Olen itse enemmän hörhelötyyliin kallistuva, mutta sinun blogissasi kiinnostaa juuri laadukkaat ja aidot materiaalit (pellavaneuleet on vieneet minunkin sydämen).

    VastaaPoista
  34. Adaliaana14/2/12 15:49

    Hei,
    Olen 23-vuotias äiti-opiskelija, ja lukenut blogiasi jo niin kauan, etten edes muista! Tykkään tavastasi kirjoittaa, tekstejäsi on mukava lukea. Eikä pahitteeksi ole sekään, että tykkään tyylistäsi ja kirjoitat muutenkin itseänikin kiinnostavista asioista. :)

    adaliaana (at) gmail.com

    VastaaPoista
  35. Täällä ilmoittautuu lukija joka on seurannut blogiasi piiitkään. Ikä 55 v, asuinpaikka Tukholma. Pidän persoonallisesta tyylistäsi ja haen inspiraatiota arkipäivään. Kiitos kattavista Sri Lankan postauksista. Se on minulla unelmana seuraavasta kaukomatkasta!Mukavaa ystävänpäivää!
    Rouva R

    VastaaPoista
  36. Moi! Olen 26-vuotias nainen. Blogissasi pidän erityisen paljon matkajutuista, arkipäivän tuskastumisista joihin pystyy samaistumaan(:D) ja siitä, että tyylisi on ns. "laadukkaampaa perusmuotia twistillä"

    VastaaPoista
  37. Olen 29-vuotias blogisi pitkäaikainen lukija. Olen ennenkin kommentoinut, että olet tyyli-idolini - siinä jo syytä lukea blogiasi :) Pidän pyrkimyksestäsi järkevään ja kestävään kuluttamiseen, erityisesti kotimaisen designin suosiminen on mieleeni. Vaihtelevat jutut vaatteista ja matkoista kosmetiikkaan ja teehen ovat kaikki mieleeni. Jatka samaan malliin - olet blogimaailman suosikkini!

    VastaaPoista
  38. Ihanainen Nina! Olen lukenut blogiasi pari vuotta, mutta ikina en ole kommentoinut...hyi minua. Tykkaan tyylistasi (vaikka tyylisi on ihan erilainen kuin minun), tavastasi kirjoittaa ja sinusta paistaa lapi mukavuus ja herttaisuus. Itse olen 37-v, naimisissa, asun ulkomailla.

    Terveisin, Johanna Z

    VastaaPoista
  39. Ikä 26, kohta vasta...
    Luen blogiasi koska siinä on mielestäni erittäin hyvä oma jujunsa. Vaikka se voi tuntua sinusta pieneltä asialta, niin syy miksi luen tätä blogia on juuri tuo aloitus, "tunnetila:". Kukaan muu ei ainakaan tietääkseni aloita postauksiaan niin ja siitä saa heti kiinni mistä on kyse :) Blogi ja sinä annatte maanläheisen ja ihanan vaikutelman. Olet joskus parjannut kuviesi laatua, mutta mielummin näin kuin 1000 hyvää, mutta samanlaista järkkärikuvaa ilman että tekstillä on päätä tai häntää.

    VastaaPoista
  40. Olen 29 v. nainen Vantaalta. Jäin vakilukijaksi eksyttyäni blogiisi jonkun toisen blogin kautta jo pari vuotta sitten. Pidän konstailettomista teksteistäsi ja pukeutumistyylisi puhuttelee minua. Myös matkaraporttisi kiinnostavat minua. Olen ensi kesänä lähdössä New Yorkiin ja ennen ensimmäistäkään matkaopasta tarkistin vinkkisi.

    VastaaPoista
  41. Ikää 28, haen inpiraatiota/vinkkejä omaan puketumiseen ja kosmetiikkaan liittyen.

    VastaaPoista
  42. Olen lukenut blogiasi monta vuotta. Itsellä ikää on vajaat 40. Parasta blogissasi on järkevät kulutustottumukset ja arvot. Ja tietysti asusi antavat inspiraatiota pukeutumiseen.

    Uskon, että lukisin blogiasi, vaikka tekisit blogista työksesi.

    VastaaPoista
  43. 22-vuotias opiskelija täällä hei!
    Olen lukenut blogiasi ainakin vuodesta 2010 asti, en muista tarkkaan milloin tänne löysin, mutta tykästyin kotoisaan oloon tällä heti ensilukemasta! Tämä on toinen blogi jota aloin seurata, ensimminen oli Nelliinan vaatehuone.
    Asun Lahdessa avomieheni kanssa, mutta opiskelen Helsingissä, eli olen VR:n enemmän ja vähemmän tyytyväinen asiakas. =)
    Rakkaimpia harrastuksiani ovat musiikki, elokuvat, kielet ja muoti. Keikkailen mielelläni pyydettäessä (laulan), mutta nykyään useammin vierailen keikoilla katsojan roolissa. =)
    Pukeudun usein mekkoihin ja neuletakkeihin, värimaailmani on aika pitkälti musta-harmaa-punainen-tummansininen-beige. Pidän kovasti 40-50-lukujen muodista.
    Nuorena olin kilpaurheileva poikatyttö, ja ehkä juuri siksi pidän nykyään hirveästi kaikesta naisellisesta ja tyylikkäästä. Ei enää Adidas-verkkareita minulle! =D
    Rakastan ensinnäkin koko blogin ideaa: tunnetila - nerokasta! Lisäksi pidän siitä kuinka tyylikäs ja fiksu olet. Olen saanut kasoittain mahtavia ideoita ja paljon inspiraatiota sinulta niin moneen asiaan, että olen valtavan kiitoksen velkaa! Kirjoitat hyvin ja mielenkiintoisista asioista. Tunnut lämpimältä ja upealta ihmiseltä. Syitä viihtymiseeni täällä on kymmeniä. Yksinkertaisesti: tämä blogi tuntuu kodilta.

    VastaaPoista
  44. Olen 26 vantaalainen ja olen lukenut blogiasi jo mooooooooooonta vuotta. Tykkään kovasti visuaalisesta puolesta blogissasi! Hehe, ihan oikeasti, en voi lukea semmoisia blogeja, joissa on yhdessä postauksessa miljoona samanlaista kuvaa yhdestä asusta eri asennoissa.

    Bloggaat semmoisista asioista mitkä itseänikin kiinnostaa; matkustelu, laatu, suomalainen design. Noin niinkuin muutama. Ja kirjoitustyylisi on rento mutta oikeakielinen, en lisäksi voi sietää kirjoituksia, joissa on paljon hymiöitä, välimerkkejä tai muuta näperrystä.

    VastaaPoista
  45. Blogiasi aloin lukea yhteisen ystävämme vinkistä ja kiinnostus syntyi ihan siitä, että olemme ystäviä ja edelleen niitä harvoja, jotka edes tietävät blogisi olemassa olosta. Tyylillisesti olemme aika kaukana toisistamme, mutta arvostan sinun rauhallista harkintaasi ostoksia tehtäessä, et ikinä sorru impulssiostoksiin. Lisäksi minusta on upeaa kuinka satsaat suomalaisten suunnittelijoiden vaatteisiin. Tavoite, johon minäkin haluan joskus päästä: ostoksia harvemmin, mutta silloin laadukkaita ja ehkä hintavampiakin. Ja toinen tavoite: vaatekaapin vaatteet sopivat mutkattomasti toistensa kanssa ja muutamasta perusvaatteesta saa koottua monta yhdistelmää. Edelleen kaipaan sinua siis vaatekaappini siivousavuksi :)

    Myös blogisi monipuolisuus viehättää sekä se, että kerrot suoraan kokemuksistasi kokeillessasi jotain uutta tuotetta.

    Hyvää ystävänpäivää ja kiitos, että olet ystäväni <3

    VastaaPoista
  46. Helsingissä asuva 39-vuotias sanoo hei. Tykkään lukea blogiasi, koska kirjoitat hyvin, tyylisi on makuuni ja saan blogistasi myös inspiraatiota. Vaikutat mukavalta tyypiltä ja blogisi on ihanan "aikuinen" (heh, sanan positiivisessa merkityksessä). Go girl!

    VastaaPoista
  47. Minä

    - 27 vuotta, asun Oulussa
    - blogisi lukija melkein alusta asti

    Tykkään blogistasi, koska rakastan matkustelua ja matkajuttuja on aina kiva lukea, samoin tykkään kosmetiikkapostauksista ja kulutusideologiastasi. Lisäksi ihailen pukeutumistyyliäsi, koska olen itsekin jokseenkin allerginen väreille ja tykkään (turvallisen) tyylikkäästä mustasta. :)

    VastaaPoista
  48. Moi, mä oon Salka 28-wee :D Olen lukenut blogiasi jo kauan, varmaan sieltä 2008-2009 vuosilta lähtien, ihan en tarkalleen muista, milloin aloin lukea! Mutta tykkään sun blogissasi sellaisesta jämptistä otteesta, uskallat kertoa jos et jostain asiasta tykkää jne. :) Ihailen myös sun tyyliä, ihmiset joilla on selkeästi oma ja oman itsenäs näköinen tyyli ansaitsevat hatunnoston :)

    VastaaPoista
  49. Täällä kanssa vakkari lukija, ikää on 19 ja blogiasi oon seurannu varmaankin parisen vuotta, ihanat matkapostaukset ja asut kiinnostavat(ja se ettei tää sun blogi oo yks niiden satojen samanlaisten joukossa). Oikein ihania postauksia! :)

    VastaaPoista
  50. 35 v, työssäkäyvä perheellinen nainen. Kuten moni muukin, pidän tyylistäsi ja saan siitä inspiraatiota omaankin pukeutumiseen.

    VastaaPoista
  51. No ilmoittaudutaanpa sitten täältäkin. :)

    Olen siis 20-vuotias naisenalku, ja blogiasi olen lukenut jo vuosia, vaikken juuri koskaan olekaan kommentoinut.

    Pidän blogissasi siitä, että teet tätä selvästi harkitusti ja tyylillä, eikä Tunnetilaa lukiessa iske ahdistus kulutushysterian takia, niinkuin monessa muussa saman "genren" blogeissa. Pidän selkeästä tyylistäsi ja siitä, että blogistasi löytyy jotain muuta(kin) kuin vain kissanristiäisiä ja prikulleen samoja kuvia kuin muissa blogeissa.

    VastaaPoista
  52. 28v. opiskelija itä-Suomesta ilmoittautuu lukijaksi. :) Mukana menossa olen ollut varmaan n. pari vuotta. Tykkään kovin tyylistäsi, niin kirjoittamisen kuin asujen suhteen. Ja mustan rakastaja olen minäkin. :D Blogisi aiheet ovat kivan vaihtelevia ja arvostan kovin suhtautumistasi turhan kuluttamisen karsimiseen.

    - Maikki

    VastaaPoista
  53. Olen 3o+ helsinkiläinen ja eka kerta, kun kommentoin. Luen blogiasi, koska sinulla on sama vaatelempiväri (arvaat varmaan!) ja rennon mukava tyyli. Lisäksi teet mukavia löytöjä, edullisiakin. Otan vähän mallia shoppailuun täältä, kun itse en tykkää kaupoissa käydä. T. Jensu

    VastaaPoista
  54. Iältään 29 vuotias lukija ilmoittautuu. Olen lukenut blogiasi melko kauan. Eksyin tänne ystäväni suosituksesta. Pidän tyylistäsi ja monipuolisista ja hyvistä kirjoituksista.

    VastaaPoista
  55. Olen 28- vuotias hoitsu, joka on juuri eilen jäänyt äitiyslomalle. Olen lukenut blogiasi alusta asti, enkä muista enää, miten olen päätynyt tätä lukemaan. Vaikka elän ja hengitän vaatteita ja muotia, luen harvoja blogeja, sillä aivan liian moni blogi keskittyy kuluttamiseen ja uuden hankintaan. Tykkäänkin blogistasi siksi, että olet kulutuskriittinen tyylikkyydestä tinkimättä. Kirjoituksistasi tulee hyvä fiilis ja harmittaa, että en ole tainnut kommentoida ja kehua blogiasi aiemmin. Pitääkin ryhtyä aktiivisemmaksi lukijaksi.
    Ja jos joskus haluat lähteä jonkun lehden tai muun yhteisön kelkkaan, niin siitä vaan! Olisikin virkistävää, että bloggamassa olisi enemmän tyyppejä, jotka eivät rakenna garderobiaan joka vuosi uudestaan ja säilyttävät oman tyylin jatkuvasti vaihtuvasta muodista huolimatta!

    VastaaPoista
  56. -ikä 30+
    -luen blogiasi mielenkiintoisten tekstien ja matkaraporttien takia. Myös laadukkaat vaateostoksesi kiinnostavat. Blogissasi on "aikuinen", mutta leppoisa meininki.

    Vivander

    VastaaPoista
  57. Blogiasi lukee (ja on lukenut jo useamman vuoden ajan) 26-vuotias, Helsingissä tätä nykyä asuva ja aivan pian opinnoista valmistuva nainen. Blogisi on jotenkin maanläheinen ja helposti lähestyttyvä. Olisi tietysti hölmöä väittää jotenkin tuntevansa sinut blogitekstien perusteella, mutta jotenkin niistä kuitenkin välittyy hyvin itsenikaltainen persoona. Siksi viihdyn =)

    VastaaPoista
  58. -ikä 25
    -lukijana vuodesta 2009

    Itseäni myös ilahduttaa lukea blogia, joka ei perustu jatkuvalle kuluttamiselle ja uuden ostamiselle, se ilahduttaa tässä blogimaailmassa.

    -Eeva M

    VastaaPoista
  59. Olen 24 -vuotias opiskelija, ja olen lukenut blogiasi vähän sillä tavalla epäsäännöllisen säännöllisesti pari vuotta.

    Tykkään siitä, että tämä on blogi, joka keskittyy pukeutumiseen mutta ei ole yhtään sellainen ostosblogi.
    Mulla on itselläni tässä etenemässä pikkuhiljaa sellainen "vähän vaatteita mutta toimiva vaatehuone" -projekti, johon saan inspiraatiota blogeista, joissa ostetaan vähän, mutta laadukkaita ja "täydellisiä" vaatteita.

    Saan päänsärkyä sellaisista "ostin tämän kun liippaa läheltä mitä haluan, oho nyt löyty parempi pistämpä edellisen huuto.nettiin, äh ei tääkään ollu hyvä, no ei haittaa ostetaan vaan lisää ja lisää" -blogeista, alkaa ahdistaa kun tulee mieleen että olen pahimmillani ollut itse juuri sellainen.

    Lisäksi tyylisi on hyvin samankaltainen kuin omanikin! :-)

    (minut saa kiinni osoitteesta vrillette (at) hotmail.com)

    VastaaPoista
  60. Täällä esittäytyy ehkäpä lukijoittesi nuorimpia (ehkä, mitä huomasin nopealla vilkaisulla), eli ikää 20 ja opiskelen. Blogissa kiinnostaa eräänlainen rauhallisuus ja se, että kaikkeen ei kannata ryntäillä :) Muutama vuosi on tullut luettua ja messissä ollaan jatkossakin!

    VastaaPoista
  61. Lukijaksesi ilmoittautuu 25-vuotias opiskelija pääkaupunkiseudulta. Taisin alunperin päätyä tänne Visuaalisesti vaativan kautta, ja ihastuin Tavoitevaate-postauksesi ideaan. Minulle blogisi parasta antia onkin "järkevä kuluttaja"-kategoria, joka tyyliblogien joukossa erottuu positiivisesti. Pidän myös kirjoitustyylistäsi, jonka koen lempeäksi ja miellyttäväksi.

    Nanna N.

    VastaaPoista
  62. Olen 22-vuotias. Luen blogia, koska kuvat ovat mielestäni tosi hyviä, kirjoitustyyli kiva ja asut inspiroivia. Siinäpä se pähkinänkuoressa. :)

    VastaaPoista
  63. olen 50+ nainen, joka viettää eläkeläisen elämää huonojen niveltensä vuoksi. ajankuluksi luen blogeja ja joskus/usein niistä saa inspiraatioita omaan elämään/hankintoihin.
    blogisi on selvä ja realistinen, vailla turhaa gina tricot-henkka maukka-hypetystä. kiitokset lähettää rikke oulusta

    VastaaPoista
  64. Heippa Nina,

    29 (tänä vuonna 30...hui:)) ja lueskelluthan olen blogiasi jo aikas pitkään! Pidän blogistasi, koska se on helposti lähestyttävä - voisin kuvitella, että olisit ystäväni myös "oikeassa elämässä". Pidän myös, että kirjoittelet juttuja aikuisella otteella ja monipuolisesti näistä "pinnallisista aiheista".

    VastaaPoista
  65. Täällä 26-vuotias yliopisto-opiskelija, jolla valmistuminen siintää lähitulevaisuudessa.

    Blogiisi oon piipahdellut inspiroitumaan satunnaisesti ajatustesi ja asujesi kauneudesta - nyt klikkasin oikeasti seurantaan, sillä taas liian monta postausta on jäänyt välistä. Tällä hetkellä oon ite muuttanu asumaan vakituisesti kotihousuihini, mutta arvaa vaan mistä tuun ettimään ideoita, sit kun pitää oikeesti töissä miettiä astetta siistimpää kaapua ylle...

    VastaaPoista
  66. olen 28-vuotias kääntäjä ja ihan yhtä mustavalkoinen pukeutuja kuin sinäkin. tai okei, huijasin, mustavihreä. en tiedä, voiko samankaltaisesta värimaailmasta huolimatta sanoa, että oltaisiin samantyylisiä, mutta ideoita taidan silti saada, sillä jokin tänne vetää kerta toisensa jälkeen!

    VastaaPoista
  67. Täällä wikke, uskollinen lukijasi! Aina ei muista kommentoida, mutta ilahdun aina, kun näen sulta tulleen postauksen :) Sulla on maailman paras asenne niin moneen asiaan! Olet ihana, jatka blogia samaan malliin! <3

    VastaaPoista
  68. 34 v, sattumalta löysin blogisi, oli hauska yllätys, kun tunnetaan tosielämässä :)

    Muoti ja tyyli kiinnostaa, osaat kirjoittaa niistä persoonallisesti, viihdyttävästi ja inspiroivasti! + saan hyviä vinkkejä tuote- ja vaateasioissa :)

    VastaaPoista
  69. Olen (viikon päästä) 40-vuotias kahden pikku tyttösen kotiäiti. Blogien lukeminen on minulle eräänlainen henkireikä ja tuulahdus ulkomaailmaan, kun nykyisellään sosiaalinen piiri tuppaa rajoittumaan niin paljon kotiin ja leikkipuistoihin.

    Blogiasi olen lukenut varmaankin kolmisen vuotta. Tykkään rennosta ja sydämellisestä tavastasi kirjoittaa, mutta ennen kaikkea pidän tyylistäsi - voisin oikeastaan ottaa koko vaatekaappisi itselleni :) Pidän myös siitä, että ostele koko ajan jotain, vaan hankintasi ovat harkittuja ja tyyliisi sopivia.

    VastaaPoista
  70. Ai niin, en tainnut vielä vastailla tänne kun luin tämän ipodilla koulussa.

    Noora 25vee. Luen koska tykkään susta ja täällä on kivoja juttuja ja kauniita kuvia. Edelliset matkakertomukset oli ihan parhaita. Tosin iski kauhea matkakuume. Joten en ehkä sitten tykkääkään susta vaan vihaan :<<<<<<<<<<

    HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! (joka päivä ystävänpäivä ja silleen)

    VastaaPoista
  71. Taidan olla vähän keskivertoa nuorempi, 17 -vuotias, mutta olen silti lukenut blogiasi jo jonkin aikaa. :) Tykkään siitä, että erotut blogimassasta harkitummalla ostokäyttäytymiselläsi! Se lieneekin hyvien juttujesi rinnalla pääsyy siihen, miksi blogiasi luen. :)

    Jos jotain kehittämisen varaa saa antaa, niin ehdottaisin parempilaatuisia kuvia ja nopeampaa päivitystahtia.

    Olen aivan eri elämäntilanteessa kuin sinä, eli haahuilen tällä hetkellä lukiossa ilman sen tarkempaa päämäärää. Silti tekstisi jotenkin vetävät minua puoleensa. :)

    VastaaPoista
  72. Heips...mun tarvii varmaan jo nyt tunnustaa että luen "salaa" blogiasi. Olen lukenut jo pitkään ja seuraan sitä viikottain. :) Ensinnäkin siksi, että pidän pukeutumistyylistäsi (olen aina pitänyt), toisekseen pidän kosmetiikka ymv. kokeiluista, kolmannekseen on kiva lukea sinunkin kuulumisia, neljännekseen ja tärkeiten siksi että olet rakas ystävä... Mä olen aina ollut sitä mieltä, että sä olet meidän ikioma "Carrie"... intohimoinen muodin tutkija ja kuluttaja...ja blogisi on saanut mut entistä vakuuttuneemmaksi siitä.
    -Ritva

    VastaaPoista
  73. Olen 28-vuotias nainen, olen lukenut blogiasi ehkä parin vuoden ajan. En ole myöskään mikään +180 senttinen pitkäjalkainen huippumalli, joten minusta on kiva nähdä millaisia ratkaisuja pukeutumisessa voi olla, jos ei halua pukeutua pelkkään henkkamaukkaginatricot-vaatteisiin. Tykkään siitä, että suosit kotimaisia ja laadukkaita merkkejä, etkä ole jatkuvasti esittelemässä uusimpia ostoksiasi sieltä sun täältä. Olet näyttänyt, että pienemmälläkin vaatemäärällä pärjää, kun ostaa laadukasta ja harkiten. Sekä tietysti sellaisia vaatteita, jotka sopivat itselle, ja joissa on hyvä olo. Olipas pitkä jorina. Joka tapauksessa hyvää jatkoa sinulle ja blogillesi, jos joskus päädyt muuttamaan toiselle sivustolle niin seuraan varmasti perässä. :)

    VastaaPoista
  74. Olen:
    - tänä vuonna pyöreät 40v.
    - lapseton ja avoliitossa

    Lukijana:
    - blogisi on varmaankin aikalailla ensimmäisiä tyyliblogeja joita olen alkanut seurata.
    - ja sehän tapahtui kutakuinkin vuonna 2008 juuri ennenkuin aloin itse pitää blogia, eli melkein alusta asti olen seurannut juttujasi :D

    Luen koska:
    - kirjoitat hauskasti, monipuolisista ja kiinnostavista aiheista
    - tyylisi on rennosti klassinen ja virkistävästi omastani poikkeava
    - olet ihana ja fiksu!

    VastaaPoista
  75. - Ilona 32 v
    - Olen tainnut lukea blogiasi yhtä kauan kuin kirjoitellut omaani, eli kohta 4 vuotta
    - Vaikka oma blogiharrastukseni on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle, sinun ja muutaman muun blogiystävän blogeja ehdin säännöllisesti käydä lukemassa. Muotibloggaus ja vaatteista lukeminen ovat vaihtuneet ehkä pienempää rooliin kuin ihan alussa kun "löysin" ns. muotiblogimaailman, ja nyt kiinnostaa sinunkin blogissasi kokonaisuus ja monipuolisuus. Ja tietysti samanlaiset kiinnostuksenkohteet.
    :)

    VastaaPoista
  76. Hei, olen

    -25 vuotta
    -aloin lukea blogiasi, koska sun asut näyttivät aina kaikessa yksinkertaisuudessaan upeilta
    -jotenkin tämä on "maanläheinen" tyyliblogi, mistä siis ehdotonta plussaa, se erottuu joukosta rauhallisuudellaan, järkevyydellään ja pohdinnoillaan. Tästä syystä myös jatkan lukemista + matkajutut on aina plussaa :)

    VastaaPoista
  77. En muista olenko koskaan mitään kommentoinut vaikka parisen vuotta blogiasi olen lukenut, pahoittelut hiljaisuudesta.
    Olen 38 vuotias, perheellinen nainen Helsinigistä, käyn töissä ja luen blogiasi koska siinä on hyvä fiilis. Pidän sinun tyylistä, siihen on helppo samaistua. Tunnetilan jakaminen on mielettömän hyvä idea, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  78. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Ikää on tällä lukijalla kertynyt sen 27 vuotta, vaikkei juttujen laadusta aina uskoisikaan. Lukijana olen ollut sen monen monta vuotta ja enimmäkseen tänne vetävät päivästä toiseen palaamaan ne mukavat, laadukkaasti kirjoitetut jutut ja sellainen oman tyylin leima, mikä koko blogista huokuu. Miten sen nyt sitten sanoisikaan... Se, ettei mennä pintamuodin, vaan niiden omien visuaalisten ja tyylillisten mieltymysten perässä. :)

    VastaaPoista
  80. -26v.
    -Tykkään blogissasi vaate- ja kosmetiikkapostauksista. Kiva kirjoitustyyli innostaa lukemaan :)

    VastaaPoista
  81. Olen +30 ja ulkosuomalainen. Tykkààn paljon pukeutumistyylistàsi.

    VastaaPoista
  82. Täytän huhtikuussa 25v. Eksyn blogiisi aina tuolta kirjanmerkkien kautta,koska en halua luoda profiilia.Pitäisi varmasti sekin joskus tehdä,koska monet blogit sen vaativat.:) Rakastan kirpputoreja ja kosmetiikkaa,koruja..kauniita asioita! terveisin satu=)

    satu_k1987(a)luukku.com

    VastaaPoista
  83. olen 24vuotias tyttönen vai kohta aikuinen ;) luen blogiasi,koska kirjoitat monipuolisesti ja pidän kauniista kuvista!

    oozek(a)luukku.com

    VastaaPoista
  84. Olen 23-vuotias ja oikeastaan kaikissa blogeissa se hiljainen seurailija, joka ei vaan koskaan "ehdi" kommentoida mihinkään (tekosyitä, pitää yrittää parantaa tapansa) :) En muista miten eksyin blogiisi, mutta ihastuin tyyliisi ja siihen, että olet blogissa anonyymisti, kasvot peitettynä. Arvostan myös sitä, ettei tämä blogi ole täynnä mainoksia, toisin kuin suurimmassa osasta blogeja joita luen. Tunnut siltä, että sinulla on jalat maassa ja siksi on ihanaa lukea myös vuorovaikutusta kommenttilaatikosta. Huihai, tulipas pitkä kommentti! :)
    vaaleanpunainenhattara (at) gmail.com

    VastaaPoista
  85. Olen eläkkeellä oleva kolmen teini-ikäisen isoäiti, olen näitä ns. hiljaisia lukijoita, juurikaan ei tule kommentoitua vaikka täälläkin käyn lukemassa aina uudet postauksesi. Tykkään blogisi rennosta asenteesta.

    VastaaPoista
  86. Olen niin vanha että hirvittää, siis 60, mutta tykkään mukavista asioista ja tyylikkäistä personallisista vaatteista.
    Ikinuori mieleltään.

    VastaaPoista
  87. Olen eläkkeellä oleva hoitaja joka pitää tyylistäsi. Postauksesi ovat hauskoja ja asukuvat kivoja.
    Nimimerkki. Ikinuori.

    VastaaPoista
  88. Olen eläkkeellä oleva hoitaja, eli ikää on omiksi tarpeiksi. Tyylistäsi ja kuvista tykkään , blogeissa olet raikas poikkeus. Vahingossa löysin sivuille ja tykästyin. Hoitaja.

    VastaaPoista
  89. Olen opiskelijatyttönen, asun vielä vanhempieni luona, joten sisustusjutut ovat vielä edessäpäin sitten joskus kun tilaa on enemmän kuin 10 neliötä. Vaatteisiin tykkään panostaa mutta mielellään halvalla, siksi etsin uusia ideoita asukuvista.

    VastaaPoista
  90. En tiedä huomaatko tätä kommenttia enää kun tästä postauksesta on vähän aikaa. Yleensä käyn kurkkaamassa postauksiasi lähes päivittäin mutta nyt on ollut taukoa pari viikkoa. Luen kyllä itseni ajan tasalle:)

    Mutta joo, olen 40+ ja olen lukenut blogiasi ehkä pari vuotta. Löysin blogisi Nelliinan Vaatehuoneen kautta. Olitkohan jossain yhteisessä kuvassa Nelliinan kanssa ja siinä olis ollut maininta että yleensä et näytä kasvojasi kuvissa. Siitä paikasta aloin selailla blogiasi ja huomasin kuinka kiva tyyli sulla on. Siitäpä jäin lukijaksesi. Tykkään maanläheisestä tyylistäsi ja lisäksi sulta saa kivoja vinkkejä järkevään kuluttamiseen. Vaikutat myös mukavalta ja tasapainoiselta ihmiseltä. Jos blogisi muuttaa muualle niin kyllä minä perässä tulen:)

    En ole kirjautunut lukijaksesi, kuten en ole kirjautunut niihin pariin muuhunkaan blogiin joita luen syystä että en jaksa muistaa kaikkia niitä käyttäjätunnuksia ja salasanoja joita joka paikkaan vaaditaan. Joten kun blogin lukeminen onnistuu näinkin ja kommentointi myös niin pysyn anonyyminä. Itsekästä eikö vain:)

    Harmittaa että kommentoin niin harvoin vaikka usein tekis mieli mutta sitten se vain jää. Kiire ja ajatus että kommentoin myöhemmin. Ja sitten onkin tullut uusi postaus. Ja sama tilanne toistuu: kiire ja ajatus että kommentoin myöhemmin. Mutta nyt kiitän sinua blogistasi:) Ja muuten myös siitä että tunnut arvostavan kovasti lukijoitasi.

    Kaikkea hyvää sinulle toivottelee Ellu

    VastaaPoista