sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Nenäkannun kaveriksi

tunnetila: nuhainen

Image and video hosting by TinyPic 


Alkuviikosta minulle iski armoton flunssa joka parin päivän sinnittelyn jälkeen kaatoi lopulta tehokkaasti sängynpohjalle ja sai ottamaan keskimäärin kolmet päiväunet yhden päivän aikana. Selailin väsyneenä nettiä ja kaivelin esiin poppakonsteja flunssan taltuttamiseksi. Lähes joka paikassa vannottiin nenäkannun nimeen.

Minulle on kehuttu nenäkannua jo monta vuotta, mutta ajatus veden kaatamisesta nenään kuulostaa niin inhottavalta että olen päättänyt pärjätä ilman. Tällä kertaa tukkoinen olo tuntui kuitenkin niin vastenmieliseltä, että kun Iina laittoi viestiä ja kysyi jaksanko lähteä hänen kanssaan tsekkaamaan Marnit, niin päätin repiä itseni ylös sängystä ja käydä samalla reissulla apteekissa nenäkannuostoksilla.

Näin nenäkannu toimii: kannuun laitetaan pieni määrä suolaa jonka jälkeen kannu täytetään kädenlämpöisellä vedellä. Kun suola on liuennut veteen vesi kaadetaan toisesta sieraimesta sisään ja se valuu toisesta sieraimesta ulos. (Hyi, tuo kuulostaa niin ällöttävältä!!)
Testasin "sarvikuonoa" torstai-iltana ensimmäisen kerran. Alku oli hieman haastava, mutta pienen treenailun jälkeen alkoi mennä jo paremmin. Olen tehnyt nenähuuhtelun nyt torstaista lähtien joka ilta ja uskokaa tai älkää, olen nukkunut kaksi viimeisintä yötä kunnolla, niistämättä kertaakaan!

Heti nenähuuhtelun jälkeen oloni muuttuu hetkeksi entistä tukkoisemmaksi, mutta ehkä tuo suolavesi sitten liuottaa rööreistä jotain jonka tuloksista sain nauttia parina viime yönä. Jatkan ihan varmasti harjoituksia nenäkannun kanssa ja toivon, että viikonlopun jälkeen flunssa olisi poissa. Olen ihan älyttömän iloinen että uskalsin vihdoin kokeilla kannua!


Kannun parhaana kaverina minulla toimii Lumenen Sensitive Touch 5min SOS Cream joka nimensä mukaan rauhoittaa ihon viidessä minuutissa. Sain tuotteen testattavaksi syksyllä ja koko talven iho-ongelmat (kuivat kohdat, pakkasen aiheuttama karheus, niistämisestä auenneet nenänpielet) ovat hoituneet tällä voiteella. Nenästäni ei yhtään huomaa että olen niistänyt yötä päivää lähes viikon. Lämmin suositus lähtee minulta myös tälle tuotteelle. 

Oletteko te testailleet nenäkannua vai ällöttääkö ajatus myös teitä?

12 kommenttia:

  1. Minulla on kolmas poskiontelontulehdus joulukuun alun jälkeen, joten tällä kertaa päätin minäkin monien suosituksien johdosta ostaa nenäkannun. Moni ystävä on kertonut päässeensä poskiontelotulehduskierteestä pois juuri huuhtelun avulla.

    Olen maanantaista lähtien käyttänyt kannua aamuin ja illoin ja ensimmäisen päivän kokeilujen ja oikean asennon hakemisen jälkeen huuhtelu sujuu jo mallikkaasti.

    Huomasin myös saman kuin sinä eli huuhtelun jälkeen olo tuntuu huomattavasti tukkoisemmalta, mutta hengitys myös hetken päästä helpottuu huomattavasti.

    Olen myös kuullut, että kannusta on apua siitepölyaikaan, joten siitä taisi tulla uusi paras kaveri :)

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kay: Voih, pikaista paranemista myös sinulle! Hauskaa että satuimme hankkimaan kannun yhtä aikaa ja että kokemuksemme on samanlaiset. Tämä lisää uskoani kannun toimivuuteen. :)

    VastaaPoista
  3. Sarvikuono on tosiaan maineensa veroinen (vaikka paketin tekstit on hullunkuriset). Itse pääsin eroon poski-ja otsaontelotulehduskierteestä vasta leikkauksella, mutta edelleen sarvikuono on paras kaveri flunssan aikana (joita ei muuten leikkauksen jälkeen kovin montaa ole ollutkaan - "koputtaa puuta".)

    VastaaPoista
  4. Minulla myös poskiontelot leikattu jatkuvien poskiontelotulehdusten takia. Mutta vasta sitten kun aloin huuhdella onteloita päivittäin niin pääsin lopullisesti eroon tulehduskierteestä. Olen käyttänyt nenäkannua monta vuotta säännöllisesti eikä flunssienkaan jälkeen ole enää iskenyt poskiontelotulehdus. Kannattaa sinnikkäästi vaan harjoitella sen käyttöä. Kun sen oppii niin siitä saa kyllä suht vaivattomasti ja edullisesti apua flunssaan.

    Ellu

    VastaaPoista
  5. Kuten edellä muut, niin mäkin pääsin poskiontelokierteestä eroon nenäkannulla. Vuonna 2009 niitä oli viisi, sen jälkeen on ollut kerran.

    VastaaPoista
  6. Eei pysty, ällöttää :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos Nina tästä postauksesta, osui ajankohtaiseen hetkeen itselläni ja tästä rohkaistuneena testasin juuri äsken itsekin.
    Kohta toivon mukaan nähdään, vaikuttaako minulla nukkumiseen ja flunssan nro 2 taltuttamiseen! :)

    VastaaPoista
  8. Minäkin ostin nenäkannun noin kuukausi sitten, kun olin sen hankkimista miettinyt jo kuukausia.
    Onhan se vedellä läträäminen sieraimesta toiseen vähän ällöttävää, mutta kyllä se helpottaa oloa uskomattoman paljon! Varsinkin iltaisin kannuttaminen auttaa flunssan aikana pitämään röörit yön auki, jolloin voi rauhassa nukkua ja kerätä voimia toipumiseen.

    Pitääkin kokeilla tuota Lumenen voidetta itsekin nenänpieliin, kunhan seuraavan kerran flunssa yllättää.

    VastaaPoista
  9. Allergian ja poskiontelovaivojen takia nenäkannu on ollut ystäväni jo kauan! Otan sen mukaan lomillekin, koska ällöttävät kokolattiamatot saavat olon usein tukkoiseksi. Oikein hyvä kapistus, kunhan vaan tottuu! Itse olen myös flunssan kourissa:(, joten paranemisia sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Sarvikuono auttaa flunssaan ja kärsimääni allergiseen nuhaan :) Ällöttihän nenän huuhtelu alussa, mutta on loppujen lopuksi helppoa ja yksinkertaista. Sain yhden allergisen ystäväni "käännytettyä" Sarvikuonon käyttöön ja olen iloinen sinunkin puolesta :D

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kommenteista! Onpa kiva kuulla miten monella teistä nenäkannu on saanut elämässä aikaan pysyvän muutoksen parempaan, siis pois poskiontelotulehduskierteestä. (Huh mikä sana!! :)) Ja ajatelkaa, tuote maksoi vähän yli kympin! Mikä mahtava investointi.

    Ja Nina: Ymmärrän ällötyksen, mutta kun tämä vehje pelastaa yöunesi ja saa hengityksen kulkemaan pitkästä aikaa kunnolla, niin alat arvostaa sitä ihan eri tavalla. :D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi7/5/12 12:13

    Itse kokeilin myöskin nenäkannua poskiontelotulehduksen hoitoon, ja toimii!! Kuinka sitä onkaan pärjännyt aiemmin ilman tätä? Seuraava kunnon flunssa kun tulee, niin pääsee kokeilemaan, kuinka paljon sairasteluaika lyhenee kannun avulla.

    VastaaPoista