tiistai 21. helmikuuta 2012

Onnistumisen ilo

tunnetila: jihuuuu!

Image and video hosting by TinyPic

Katsokaas kaverit tätä! Kuka sai aikaan kauniit kiharat ja vielä koko päähän?! No minä, kähersin ihan itse! Kiharaisen kuontalon kuvaus ja kuvien tarkennus taas meni vähän miten sattuu, mutta ei saman päivän aikana voi mitenkään odottaa useita massiivisia onnistumisia.

Image and video hosting by TinyPic

Tällä kokeilukerralla ymmärsin mitä olin tehnyt aiemmin väärin. Minulla on päässä omien hiusteni lisäksi muutama Balmainin hiussuortuva, eli hiusta on aika paljon. Aiempina käherryskertoina olen ottanut kiharrettavaksi liian pieniä osoita kerrallaan. Olen ajatellut että kiharasta tulee pysyvämpi jos kiharran sen pienissä osissa. Tässä pehkossa se on kuitenkin ollut ratkaiseva virhe, ja vienyt lisäksi aikaa ihan tolkuttomasti. Kiharaa on tullut niin paljon, että lopputulos on ollut valtava afro josta on sojottanut epämääräisiä suoria kuivia latvoja sinne tänne. Tällä kertaa jaoin alahiukset viiteen osioon ja päällihiukset samoin. Kiharsin siis koko pään hiukset yhteensä kymmenessä suikaleessa.

Ymmärsin myös (YouTube -videon avulla) miten kiharrinsauvaa kannattaa pitää kädessä kun kihartaa hiuksia siltä puolelta mihin ei kunnolla ylety (minulla vasen puoli sillä olen oikeakätinen), eli käsi kannattaa nostaa pään yli ja pitää puikkoa pystysauoraan alaspäin, ei sivuttain, käsi kasvojen edessä. Jos ette ymmärrä mitä tarkoitan, katsokaa linkin video.

Image and video hosting by TinyPic

Kolmas asia minkä ymmärsin oli se, ettei kiharan tarvitse tulla valmiiksi kerralla. Jos sormet meinaa palaa ja hiusten latvat jäävät sojottamaan, latvat voi kihartaa vielä erikseen. Minulla on ollut niin kiire saada kiharat tehtyä että olen kähertänyt yhtä osiota hetken ja siirtynyt seuraavaan. Nyt kun otin vähän rauhallisemmin ja kääntelin vielä latvoja erikseen rauhassa oli lopputulos paljon parempi.

Arvatkaa muuten mikä on parasta? Luulen, että homma vain helpottuu entisestään kun joskus päätän luopua tuuhennuksista. Minulla on ihan kauniit pitkät hiukset ilman tuuhennuksiakin ja uskon, että niiden kihartaminen tuntuu lasten leikiltä tämän pehkon jälkeen. Lopputulos tosin ei ole näin upea ja massiivinen, mutta sitten voin kihartaa hiukseni pienemmissä osioissa ja saada näin lisää muhkeutta kampaukseeni. Jee, täten ilmoitan liittyväni Pearl Wandin hehkuttajien joukkoon! (Hiusten lämpösuojaukseen käytin Davinesin Melu -suojaa (ylimmässä kuvassa), tuote saatu blogin kautta.)

16 kommenttia:

  1. Jee! Saako ny sanoa "I told you so!" :D

    VastaaPoista
  2. maissi: Hah, saa sanoa, olit oikeassa! Ja kiitos vinkeistä, ajattelin sua koko ajan kun pidin sormia hiusten päällä enkä polttanut niitä. :D :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit kiharat, jee! Se pystyasento ratkaisee paljon (helpompi kihartaa ja kiharakin muodostuu nätimmäksi). Ihanaa, että onnistuit!

    VastaaPoista
  4. Onpa ihanat, minäkin haluan! Ensin pitää vain säästää rahaa ja hommata tähänkin päähän enemmän tukkaa, nykyisen kun voi mitä todennäköisimmin kähertää yhdessä osiossa. :D

    VastaaPoista
  5. naria: Jee, kiitos tsemppauksesta! Tuo pystyasento ratkaisi paljon. Mulle ei olisi tullut se itselleni mieleenkään. Näyttää ja tuntuu niin oudolle. :)

    .Nekku.: Kiitti, nää on kyllä ihanat ja ihan paras fiilis kun osasin tehdä ne itse. :D Hahhaaah, yhdessä osiossa kähertäminen vasta näppärää ja nopeaa onkin! :)

    VastaaPoista
  6. No todella muhkut kiharat wau!

    Mulla on hiusten kasvatusprosessi vielä aivan kesken, nyt on se tuskallisin hiukan yli hartioiden vaihe meneillään :/. Mut juuh, vuosi pari niin mullakin on muhkukiharat :D

    Saara

    VastaaPoista
  7. Saara: Pieni vinkki, tukkaa saa kaupasta! Siinä kuule omakin kuontalo kasvaa ihan huomaamatta. ;)

    VastaaPoista
  8. hienot kiharat! pakko kokeilla joskus

    VastaaPoista
  9. Hienot kiharat! Kiharat pysyy paremmin, jos antaa kiharretun osion jäähtyä ennen, kuin karjaa kiharan auki.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Kiitti, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ja jos et halua pörröpörröä niin kiharra hiukset paksummissa osioissa.

    Taavi: Voi kiitos Taavi! Ammattilaisen kommentti lämmittää. ;) Ja kiitos vinkistä, voi olla että haroin omat kiharani auki liian nopeasti.

    VastaaPoista
  11. Wau! onnistuit, ihan mielettömän ihanat kiharat! Sun hiukset on pidemmät kuin mun!

    VastaaPoista
  12. wikke: Apua, onko muka pidemmät?? No mutta sä leikkasitkin niistä pois varmaan puoli metriä. :)

    VastaaPoista
  13. Kerro mulle, mistä saa ostaa Davinesia! Oon halunnu kokeilla sitä varmaan kaksi vuotta.

    PS. Kiharoista tuli hienot.

    VastaaPoista
  14. Vimps: Davinesia saa Helsingissä aika monesta kampaamosta, ainakin Woimasta ja Hiushuone Dandystä.

    Davines.fi -sivuilta löytyy lista jälleenmyyjistä. http://davines.fi/

    VastaaPoista
  15. Mulla on tuo kiharruspuikko kaapissa käyttämättömänä odottamassa sitä päivää kun hermot kestää aloittaa opettelun :/ Kauniit kiharat sillä kyllä näköjään pystyy saamaan aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  16. littleB: Suosittelen tarttumaan härkää sarvista (eli kiharrinpuikkoa toisesta päästä) ja ryhtymään puuhaan. Mitä useammin teet, sitä paremmin onnistut. Tsemppiä, sä osaat jos mäkin kerta osasin! :)

    VastaaPoista