sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Uutta kotiin

tunnetila: ilo

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Olen mutkuttanut blogissa moneen otteeseen miten harmittaa kun en ole ehtinyt vielä alennusmyynteihin. Nyt en voi enää valittaa, olen kierrellyt kaupungilla äitini kanssa lähes koko viikonlopun. Muutaman vaatelöydön lisäksi mukaan tarttui pientä kivaa myös kotiin. 

Fredalla sijaitseva Pino myy tanskalaisen Hayn kivoja sisustusjuttuja ja Pinosta ostinkin, vihdoin ja viimein, Hayn strutsinsulkaisen pölyhuiskan. Olen hiplaillut pölyhuiskaa useita kertoja mutta jostain syystä hankin sen vasta nyt. Meillä ei ole parveketta, joten olen kokenut ravistaen puhdistettavan huiskan jotenkin hankalaksi. Siksi ostopäätös on jäänyt aina tekemättä. Nyt, torkkupeittohaaveen toteuduttua, ajattelin, että ostanpa samaan syssyyn haaveilemani huiskankin. Huiskan puhdistaminen olkoon sitten oma ongelmansa.

Sofinahin alesta löysin puolestaan huonetuoksulleni kynttiläparin ja nappasin viimeisen Blue Lotus tuoksukynttilän itselleni. Ajattelin viedä kynttilän töihin luomaan kivaa tunnelmaa työhuoneeseeni. Stockalta taas ostin kasan pieniä kasvopyyhkeitä. Usein vaihdettavat, isoihin pyyhkeisiin väriltään sopivat pienet pyyhkeet on mahtava idea kasvojen puhdistukseen. Pikkupyyhkeen voi heittää pesuun muutaman käytön jälkeen ja suurempia pyyhkeitä ei näin tarvitse vaihtaa muutaman päivän välein.

Olipa virkistävää kierrellä pitkästä aikaa kaupungilla. Ja käydä Kakku Galleriassa herkuttelemassa. Vaikken halua kannustaa ketään kuluttamaan tolkuttomasti ja ostelen itsekin aika harvoin uusia juttuja, niin on pakko silti myöntää että onnistuneista ostoksista tulee kyllä hyvä mieli. Huomasin ihan selvästi kaipaavani elämääni uusia juttuja palatessani unelmasyksystä arkeen. Josko näillä ostoksilla ja kivan viikonlopun muistelulla pärjäisi taas hetken aikaa.   

4 kommenttia:

  1. Mäkin ostin sun innoittamana vihdoinkin huonetuoksun kylpyhuoneeseen, olivat vielä -20% Stockmannilla. Piristää kummasti. Pakko myöntää, että uudet tavarat piristävät kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien tavaroiden piristävä vaikutus on oikeasti aika valitettavaa mutta totta. Kun useimmiten ostaa ainoastaan tarpeeseen, niin joskus on ihana repäistä ja ostaa juuri sitä mitä sillä hetkellä sattuu haluamaan. :D

      Poista
  2. Kiva kun viimein pääsit alennusmyynteihin ja löysit jotain kivaakin. :) Miulla on siulle haaste blogissani, käyhän kurkkaamassa. :) http://vivivinna.blogspot.fi/2013/01/ne-yksitoista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vivi! Käyn nappaamassa haasteen blogistasi! :)

      Poista