torstai 3. tammikuuta 2013

Vinkkejä aleosteluun

tunnetila: innokkuus


Image and video hosting by TinyPic

En ole ehtinyt vielä tämän talven alennusmyynteihin mutta hinku on kova. Minulla on tietyt periaatteet kun käyn etsimässä alelöytöjä ja ajattelin jakaa nuo periaatteeni myös Teille, jos niistä vaikka olisi hyötyä muillekin. Tässä siis muutama vinkki jotka olen hyväksi havainnut alennusmyyntejä kierrellessäni.

1) Jos olet ihastunut johonkin tuotteeseen jo normaalihintaisena palavasti mutta et ole raaskinut ostaa sitä, käy ihan ensimmäisenä tsekkaamassa onko kyseinen juttu alennuksessa. Kalliimmissa tuotteissa pienikin alennus tuntuu hinnassa aika paljon, eikä näiden tuotteiden kanssa välttämättä kannata jäädä aikailemaan. Voi olla että moni muukin on päättänyt ostaa vaikkapa vähän arvokkaamman laukun tai takin heti kun sen hinta vähän alenee. Jos tuote on alennettu ja päätät hankkia sen, voit jättää muut alet kiertelemättä. Saithan nyt jutun josta olit haaveillut jo pitkään.

2) Laatu korvaa määrän. Alennuksesta kannattaa ostaa normaalihintaisena kalliimpia tuotteita, ei kympin maksavaa puseroa vitosella. Kympin puseron hankkisit luultavasti jo muutenkin edullisen hintansa vuoksi. Alennusmyynneistä kannattaa siis hankkia niitä juttuja joita ei muuten raaskisi tai olisi varaa ostaa.

3) Osta harkiten. Vaikka edulliset tuotteet houkuttelevat ostamaan, niin pidä maltti mukana. Ennen alennusmyynteihin ryntäämistä käy läpi vaatekaappiasi ja listaa mitä puutteita huomaat tai mitä uusia juttuja haluaisit garderoobiisi löytää. Esimerkiksi vanhat puserot piristyvät näyttävällä statement korulla tai irtokauluksilla, kokonaan uusia puseroita ei ole välttämätöntä hankkia.

4) Osta vaatteita/asusteita jotka sopivat jo olemassa oleviin asuihisi. Alennusmyynneissä edullinen hinta sokaisee helposti ja kaappiin tulee hankittua vaatteita jotka eivät lopulta yhdisty oikein mihinkään kaapissasi. Muutaman kuukauden päästä noita vaatteita myydään kirpputoreilla hintalaput kiinni vaatteissa. Tunne tyylisi ja hanki omaan tyyliisi sopivia juttuja!

5) Piipahda liikkeisiin joissa et asioi usein. Uusista paikoista voi löytyä vaikkapa itselle tuntemattomia merkkejä joiden vaatteet toteat erinomaisiksi. Aleaikaan on helppo tutustua uusiin merkkeihin sillä tuotteiden alennettu hinta helpottaa lähestymään niitä.

6) Vaikka peräänkuulutan järkevää aleostelua ja omaan tyyliin sopivien juttujen hankintaa, alennusmyynnit myös mahdollistavat pienen hulluttelun. En esimerkiksi itse olisi tullut ostaneeksi Marni at H&M silkkipöksyjä normaalihintaisena sillä en ollut yhtään varma tulenko käyttämään housuja ikinä. Kun kuitenkin löysin ne puoleen hintaan niin päätin napata ne mukaani ja olen ollut tuohon "hazardihankintaan" tosi tyytyväinen! Käytin housuja koko kesän ja pitkälle syksyyn viikottain, kuvia housuista mm. täällä ja täällä.

7) Jos vaatekaapissasi ei ole puutteita tai rahatilanteesi on heikko, älä mene kauppoihin ollenkaan. Vaikka alennusmyynneistä saa juttuja edullisesti ja niissä kiertely on kivaa, niin kannattaa silti jättää edullisetkin ostokset tekemättä jos rahatilanne ei sitä salli. On paljon järkevämpää pysyä kotona ja säästää rahaa, ja ostaa sitten jotain kivaa kun siihen on varaa. Alet tulee kyllä taas muutaman kuukauden kuluttua!

Nämä vinkit mukanani toivon ehtiväni aleostoksille vielä tällä viikolla. Oletteko Te tehneet alelöytöjä?

Kuva

16 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Noudatan itse nykyään vaateostoksilla seuraavaa ohjenuoraa: jos vaate ei istu kunnolla, ole hyvää materiaalia ja jos en ehdottomasti rakasta sitä, jätän sen kauppaan. Toki teen tähänkin välillä poikkeuksia, mutta aika hyväksi on tuo ohjenuora selvinnyt, sillä yhä vähemmän löytyy vaatekaapista sellaista, jota ei tule käytettyä. Toisaalta on myös vaikeampaa löytää mieluisia vaatteita.

    Yleensä en löydä aleista mitään kivaa tai ainakaan sopivaa, mutta tällä kertaa kyllä onnisti: Samujin ihana punainen boyfriend-neule -50% alella, COSin mokkanahkaiset herrainkengät -50% alella ja parhaana Samujin Liberty-mekko (sitä Stockan 150 Limited Edition -mallistoa) -75%! Olen aika tyytyväinen saaliiseen :) Noiden lisäksi ostin pitkään harkitsemani talvitakin, Fjällrävenin Nuuk-parkan, joka sekin oli -20% alessa (tuon hintaisessa takissa se teki jo 100€ alennuksen...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Sini, MAHTAVIA löytöjä!!! Mun on kans pakko ehtiä Samujille alen aikana. En oikein tiedä onko siellä just nyt mitään mulle mutta en voi jättää käymättä siellä koskaan. :)

      Tuo Nuuk-parka oli juuri sellainen ostos mistä puhuin kohdassa 1. Eli pienikin ale tuntuu isossa hankinnassa jo mukavasti. Vitsit mä olen sun löytöjesi puolestasi iloinen! :)

      Poista
    2. Kävi kyllä tuuri noiden kanssa, olen itsekin vielä vähän ihmeissäni ja tosi iloinen :D Samuji on juuri sellainen paikka, mistä aina löytää sattumalta jotain tosi kivaa, joten kannattaa kyllä piipahtaa :)

      Ja jep, parka on ollut harkinnassa jo viime talvesta asti, joten toki se kannatti nyt ostaa alennettuna. Takki vaikuttaa tosi lämpimältä, toivon että se lämmittää nyt sitten moonta talvea, nyt odottelen vain kunnon pakkasia ;)

      Poista
    3. Pakko päästä tänään Samujille!! :)

      Poista
  2. Anonyymi3/1/13 14:36

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Tällä hetkellä olen ylpeä itsestäni, kun en ole kierrellyt alessa, kun en kerran tarvi mitään juuri nyt ja rahatilannekaan ei sitä salli. Poikkeuksena yhdet nilkkurit, joita katsoin syksyllä normihintaisena enkä kuitenkaan raskinut niitä ostaa. Nyt ne olivat 20 prosentin alennuksessa ja oli vielä omaa kokoakin jäljellä:) Otin riskin syksyllä, kun jäin odottamaan alennusmyyntejä ja se kannatti tällä kertaa:)

    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevää Ellu, tosi järkevää! Olen itsekin jättänyt aleja väliin jos juuri silloin ei ole ollut rahaa ostaa mitään kunnollista. Nykyään alennusmyyntejä on niin usein että jos yhden missaa niin eipä aikaakaan kun on jo uudet alet nurkan takana.

      Onnea kenkälöydöstä!

      Poista
  3. Ehdottoman hyviä vinkkejä! Itse olen näemmä oppinut aiempien vuosien hutiostoksista jotain ja tänä vuonna tsekkailin nimenomaan haukkana jo himoitsemiani mutta kukkarolleni normaalihintaisina liian tyyriitä juttuja ja teinkin pari mahtavaa ostosta. Esimerkiksi Maison Martin Margiela -verhot eli pöytäliinat puoleen hintaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea pöytäliinasta verhoina on mieletön!!! Voi kun mä joskus voisin lainata mielikuvitustasi hetkeksi. :)

      Poista
  4. Minun vaatekaappini hutiostot on oikeastaan järjestään ale"löytöjä". Tosin suosin muutenkin lähinnä alennusmyyntejä, eli ehkä ne hudit olisi osuneet kohdalle joka tapauksessa :)

    Mutta nyt olen itsekin tainnut olla aika järkevä - viimeisin extempore-tuhlailu taisi olla hulluilta päiviltä, kun ostin sieltä lumipyryisenä päivänä versacen hellemekon, jota täytyisi kaiken lisäksi vähän korjata... Kaikkea sitä. Mutta yritän pitää sen törsäilyn mielessäni silloin, kun kädet hapuilevat vaatekaupassa jotain alennusmyyntibargaineja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin myös aina myyväni ale- ja kirppisostoksia kirpparilla, joten lähes lopetin kirppistelyn ja tein tarkempia suunnitelmia alennusmyyntien suhteen.

      Vai myytiin hulluilla päivillä Versacea?? Se oli varmasti hyvä löytö, vaikka olikin vähän rikki... :)

      Poista
    2. Joo, ja ihan ehjä se mekko on. Mutta jotta se istuisi minulle täydellisesti, sen olkaimia pitää hieman lyhentää. En uskalla tehdä sitä itse vaikka kyse on ihan pikku hommasta sinällään, joten olisi kai etsittävä hyvä ja kohtuuhintainen ompelija ennen kuin se kesäkin jo ehtii tulla. ;)

      Poista
    3. Aaah, okei! Mä ajattelin että mekko oli vähän rikki ja siksi alessa ja sä näppäränä tyttönä poimit aarteen ja korjaat sen itse. :)

      Poista
  5. Marjaana5/1/13 12:36

    Hyviä vinkkejä joista suurinta osaa itsekin nykyään sovellan! Tänä vuonna hamstrasin aleista erityisesti Selected Femmeä, suosikkina upea nahkatakki puoleen hintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh mikä löytö!!! Onnittelut! :) Voi vitsit, mä en ole ehtinyt Selectedillekään.. Kohta menee hermot. :)

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä! Mä tein tänän vuonna ihan hyviä alelöytöjä, pistin tilaten H&M:n alusvaateosastolta rintsikoita, jotka olivat puoleen hintaan :D Mulla on aika surkea valikoima rintsikoita ja vaikka H&M:n eivät nyt mitään laadukkaimpia yksilöitä ole, niin ajavat ne silti asiansa. Vielä kun saan sovitettua, että ovatko sopivan kokoiset :) Yleisesti ottaen inhoan alusvaateostoksia ja sisäinen pihistelijäni hykertelee, jos onnistuin löytämään jotain jota oikeasti tarvitsen mutta en mukamas "raaski" ostaa, halvalla :D Sen sijaan harmittelen, että koko syksyn kyttäämäni eräs Vero Modan mekko ja Vilan koru eivät ole tulleet aleen, eivät ainakaan bestsellerin sivuilla ( ja jos ovat olleet muualla, olen ne sitten missannut..eli kyttäystaitoni ovat ruosteessa, hehhee :D ) :( Eikä Sokoksen kosmeale tarjonnut mulle mitään mielenkiintoista, kosmetiikkaa ostaisin erittäin riemusta kiljuen alesta, jos vain löytäisin sopivia tuotteita ( mutta sä olitkin näyttänyt löytäneen lempparimerkkiäsi alesta :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettet löytänyt alesta juttuja joita olet jo pidempään kytännyt. Mutta alusvaateostokset on aina aleaikaan hyvä tehdä. Hamstrasin itse alusvaatteiden lisäksi myös sukkiksia ja muuta tavaraa mikä kuluu käytössä nopeasti.

      Olen kyllä iloinen tuosta L'Occitane -löydöstäni. Pienikin ale tuntuu aina kukkarossa ja ilahduttaa mieltä. :)

      Poista