tiistai 19. helmikuuta 2013

LABra hommia

tunnetila: testaus

Image and video hosting by TinyPic

Olin syksyn poissa Suomesta ja sillä aikaa täällä ehti tapahtua vaikka mitä mielenkiintoista. Kosmetiikkarintamalla esimerkiksi Lumene lanseerasi uuden ainoastaan apteekeissa myytävän sarjan Lumene LAB. Lumene LAB sarjassa on kaksi linjaa eri-ikäisille naisille. Nuoremmille naisille tarkoitettu 25+ sarja suojaa ikääntymisen ensivaiheissa nuorta ihoa ja silottaa jo iholle ilmestyneitä pieniä juonteita. 40+ sarja palauttaa ikääntyneen ihon nuorekkuuden, parantaa ihon sävyä ja madaltaa jo olemassa olevia ryppyjä. Lisäksi sarjaan kuuluu kaikille sopiva hoitava Age Caring - puhdistusainelinja

Törmäsin sarjaan lähiapteekissani heti kotiin tultuani ihan sattumalta. Apteekissa oli paljon ihmisiä joista suurin osa parveili yhden hyllyn ympärillä. Kiinnostuin tietysti miksi ihmiset kuhisevat vain yhden hyllyn ympärillä, ja silloin näin ensimmäistä kertaa LAB-sarjan. Oli tosi kiva nähdä että kotimainen sarja kiinnosti naisia vaikka ympärillä oli vaikka mitä muita apteekin klassikkotuotteita.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Sain heti joulukuussa kotiin palattuani paketin Lumenelta ja ilahduin kovasti kun pääsin testaamaan uuden tuoteperheen tuotteita. Olen testannut tuotteita päivittäin kohta kolmen kuukauden ajan ja ajattelin nyt kertoa vähän kokemuksistani. Testipaketista löytyi seuraavat tuotteet: +25 sarjan suojaava päivävoide ja silmänympärysvoide sekä Age Caring -sarjan hoitava puhdistusvaahto ja 2in1 -kuoriva naamio.

Suojaava päivävoide imeytyy iholle nopeasti ja voiteen päälle voi levittää meikkivoiteen hyvin pian. Ihosta tulee mukavan kimmoisa ja kuulas. Kovimmilla pakkasilla ohut voide ei oikein riittänyt kosteuttamaan ihoani täydellisesti ja varsinkin suun ympärille tuli pieniä kuivia läiskiä. Noina iltoina laitoin yöksi kasvoilleni niin ikään samassa Lumenen testipaketissa ollutta Sensitive Touch SOS -voidetta. 

SOS -voide on ollut suosikkini aikaisemminkin ja jälleen kerran voide palautti ihon kosteustasapainon hetkessä. Tämä voide on minulla kylppärin kaapissa perustarvikkeena ja aina kun ihoni oireilee palaan tähän. (Samaan SOS -sarjaan on nyt tullut myös huulivoide ja vähän ohuempi vartalolle ja kasvoille tarkoitettu emulsio. Näitä uutuuksia en ole ehtinyt vielä testaamaan, mutta uskon että tuoteperheen laajennus tuli monelle kuivaihoiselle tarpeeseen.)

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

25+ sarjan silmänympärysvoide on miellyttävä, kevyt ja kosteuttava, mutta en ole huomannut sen tekevän pienille silmänympärysjuonteilleni mitään. Joskus blogissani marmatin kun en löydä silmänympärysvoidetta joka poistaisi juonteita vaikka kaikki voiteet sitä lupaavat. Sain silloin useita kommentteja joissa sanottiin, että silmänympärysvoiteen pääasiallinen tarkoitus on ainoastaan ehkäistä tulevia ryppyjä. Harva herkälle silmänympärysiholle laitettava rasva voi olla niin stydiä että juonteet poistuisivat. Okei, uskotaan. Eli juonteita tämäkään rasva ei (ainakaan minulta) poista, mutta kosteuttaa kyllä hyvin.

Age Caring -sarjan puhdistusvaahto on todella hyvä (muistatte varmaan että rakastan vaahtomaisia putsareita), pumpusta muodostuva vaahto on silkin pehmeä ja tuote puhdistaa meikin erinomaisesti vain pienellä ihon hankauksella. Kuoriva naamio tuntuu hellävaraiselta ja sen kuorivat rakeet ovat aika pieniä ja sopivat herkällekin iholle. Iho jää pehmeäksi, kuulaaksi ja kauniin sävyiseksi kuorinnan/naamion jälkeen. (Näiden tuotteiden lisäksi olen käyttänyt Lumenen herkälle iholle tarkoitetun Sensitive -sarjan kasvovettä joka täydentää puhdistusta mukavasti.)

Uusi tuoteperhe on vakuuttanut minut tehokkuudellaan, mutta yhtä asiaa jäin kovasti sarjassa kaipaamaan. Rakastan Lumenen lakka-, mustikka- ja karpalosarjoja ja niiden maailman ihanimpia tuoksuja. Apteekkisarjan omaisesti tämäkään LAB -sarja ei tuoksunut miltään. Joka aamu ja ilta tehtävä ihonhoitorutiini muuttuu luksukseksi kun kasvojenhoitotuotteet tuoksuvat herkullisilta. Jos on kuitenkin yliherkkä tuoksuille niin silloin tämä sarja on varmasti erinomainen.

5 kommenttia:

  1. Tuo Lumenen sarja vaikuttaa kyllä kiinnostavalta! Meinasin ostaa syksyllä sarjan sy-voiteen, mutta pitäydyin kuitenkin tutussa ja turavllisessa Avenessa.

    Tuoksuttomiahan nuo eivät valitettavasti ole, joten ainakin itse tuoksuja kasvojen hoidossa välttelevänä jätän jatkossakin tuotteet hyllylle ( vaikka tuoksu on ns. hyvin siedetty hypotuoksu ), itseasiassa yllättävän moni apteekkisarja on tuoksullinen! Siis niin, että sinne on varta vasten lisätty parfyymi. Itse yllätyin, kun tajusin inci-lisotjani luettuani, että todella monessa tuotteessa on hajusteita! Jotenkin sitä on ajatellut, että apteekissa myytävä kama olisi mahdollisimman vapaata allergisoivista aineista, mutta totuus on toinen :D Jossain aika näppärästi todettiin, että esim. Vichy sekä Avene ovat kuin mikä tahansa kosmesarja, he vain ovat päättäneet ottaa jakokanavakseen apteekit!

    Mutta tuosta Sos-voiteesta mulla on hyviä kokemuksia, ostin sen miestäni varten mutta pakkohan sitä oli omaankin nassuun testata ja hyvin sillä sai talven karhentaman ihon pelastettua :) Tosin, viikon käytön ( köh, innostuin vähän :D ) jälkeen naama villiintyi kukkimaan, liian hoitavat tuotteet ovat ilmeisesti loppupeleissä iholleni liikaa. Mutta silloin tällöin käytettynä tosi jees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä LAB -tuotteet eivät ole tuoksuttomia, ne eivät vain tuoksu miltään, ainakaan hyvältä. :D

      Vai on apteekkisarjoissa nykyään tuoksut! Omat kokemukseni apteekkituotteista liittyvät perusvoiteisiin (Humektan, Bepanthen yms.) joissa ei ole mitään tuoksuja (en tiedä onko niissä kuitenkin tuota hypotuoksua), joten en tiedä mitään apteekin muista sarjoista.

      Mä olen käyttänyt tuota SOS-voidetta nyt putkeen ehkä kuukauden joka ilta (yövoide loppui) ja iho on pysynyt aika hyvänä. Voi että mä olen onnellinen että kasvojen iho on alkanut palautua normaaliksi katastrofaalisen pilleriepisodin jälkeen!

      Poista
    2. Tässä kohtaa menee usein (markkinoijalla ja asiakkaallakin) kaksi asiaa sekaisin. Tuote voi olla hajusteeton tai se voi olla tuoksuton. Tuoksuttomaan on lisättävä jokin ainesosa, joka peittää tuotteen raaka-aineista normaalisti lähtevän hajun, jotta saadaan aikaan "neutraali" tuote.
      Hajusteettomaan ei ole lisätty mitään pelkän tuoksun vuoksi, ja ne ei sit yleensä ole kauheen mieltäylentävän tuoksuisia, kuten vaikka nuo mainitut apteekin perusvoiteet. Näissä siis haisee nimenomaan vain ne ainesosat, joita niihin on käytetty.

      Ilmeisesti monelle on kummallinen ajatus, että raaka-aineet itsessään haisevat joltakin. Sen takia sitten tulee hämmenystä siitä, mikä on tuoksuton ja mikä on hajusteeton ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Hajusteilla on kosmetiikassa siis muukin funktio kuin vain "tuoksua kivalta": niiden on myös tarkoitus peittää se, miltä raaka-aineet oikeasti haisevat.

      Poista
    3. Kiitos erinomaisesta kommentistasi! Hajusteeton ja tuoksuton ovat todella kaiksi eri asiaa jotka itselläkin tuppaavat menemään sekaisin. En (onneksi) ole yliherkkä hajusteille eikä minun siis tarvitse juurikaan seurata tuotteissa käytettyjä hajusteita, siksi saatan välillä puhua väärästä asiasta.

      Ymmärrän kyllä hajusteiden käytön tuotteissa peittämässä raaka-aineiden omia tuoksuja. Esim. paljon testaamassani Madaran luonnonkosmetiikassa raaka-aineet tuoksuvat sellaisenaan ja moni on sanonut ettei voi käyttää tuotteita sillä ne haisevat niin pahalta tai tuoksu on liian voimakas.

      Poista
    4. Perusvoiteissa ( humektan jne.) ei ole hajustetta ( koska niiden täytyy sopia mahdollisimman monelle )mutta jossain Bepanthenin voiteessa sitä on ( ei siinä uudessa ekseema voiteessa, taisi olla siinä sellaisessa lotionissa, mikä on isossa purkissa, ei tuubissa, täytyykin ens apteekkireissulla syynäillä, muistanko nyt ihan omia :D ), en tarkoittanut että kaikissa apteekkivoiteissa olisi sitä lisättyä hajustetta :D Ja useimmiten se lisätty hajuste on pahis, mutta on olen törmännyt muutamaan hajusteettomaan tuotteeseen, joiden raaka-aineet tuoksuvat ( mutta hyvältä, eivät sellaiselle lisätylle hajusteelle ja yks näistä oli tanskalainen perusvoide, apteekkikamaa sekin :D )

      Hyvä jos sulla on tuo Sos-voide toiminut ja iho alkaa muutenkin olla ok, mä voin sitä Sossia käyttää ehkä vaan kerran viikkoon, muuten iho räjähtää!

      Poista