maanantai 15. syyskuuta 2008

Minusta tulee isona..


tunnetila: ilo ja ylpeys

Nyt tiedän mikä minusta tulee isona! Minusta tule kummitäti rakkaan ystäväni ihanalle pojalle! Voiko suurempaa kunniaa enää saada kuin päästä osalliseksi pienen ihmisen elämään heti alkutaipaleelta lähtien? Pidän lapsista mutta en näe itseäni äitinä. En, vaikka kuinka yrittäisin. Ehdin toki vielä muuttaa mieleni asian suhteen useampaan otteeseen ja lapsikatras saattaa jossain vaiheessa ilmestyä jalkoihin pyörimään, mutta tällä hetkellä keskityn olemaan mukava kummitäti reippaalle miehenalulle joka putkahti maailmaan lauantaina 30.8.

Eilen, kun ystäväni soitti ja pyysi minua tähän tehtävään, olin ensin yllättynyt, sitten liikuttunut, sitten alkoi jännittää ja lopulta pääsimme perimmäisen kysymyksen äärelle: "Mitä mä laitan ristiäisiin päälle??!!" Mieleeni tuli pieni poika valkoisessa kastemekossa. Poika ja mekko, ja vielä valkoinen, pitkähelmainen vaate. Huh, ensimmäinen julkinen esiintyminen jossa pikkumies on keskipisteenä ja heti pistetään mekko päälle. Tähän tarvitan nyt sijaiskärsijä, pelastamaan lapsen maine. "Ai, tolla tädilläkin on tällanen valkoinen kaapu.. Kai tää sitten on muotia.."

Asuna siis ensimmäisessä kuvassa Antti Asplundin mekko, alla musta puolihihainen tunika ja jalassa vanhat tutut Parikat. Toisessa, ja kaikissa lopuissa kuvissa, mekkoon on haettu ryhtiä smokkivyöllä, vyö GT.





Mitä sanoo raati? Onko asu liian goottihenkinen ja papilla roiskahtaa kahvit lipereille kun kummitäti pyyhältää paikalle vai voisiko asua harkita niinkin juhlavaan tilaisuuteen kuin ristiäiset? Käsittääkseni nimenanto tapahtuu kotona, eli kirkkoon emme ole menossa.

Ja vielä tiedoksi; tuo sanailu kastemekosta oli tarkoitettu vitsailuksi, ei instituution parjaamiseksi. Kaunis, varsinkin suvussa vuosikymmeniä kulkenut kastemekko on ajatuksena upea ja on jokaisen lapsen kunnia saada käyttää vaatetta kerran elämässään. Oli lapsi sitten tyttö tai poika. Ihan vaan ettei jää epäselvyyksiä..


17 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon :) itseäni jännittää tällä hetkellä valtavasti, ystäväni kirjautui 7.45 (eli nyt) sairaalaan ja lapsi tuleepi tänään maailmaan. Huhhuh..

    Kyllä tuo mekko käy ristiäisiin, moderni ja kaunis. Eri asia sitten otatko sen riskin että pikkuinen puklailee päällesi ;)

    VastaaPoista
  2. Onnea kummille :) Mustakin tuo mekko on mitä sopivin ristiäisiin.

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä toi on hyvin sovelias ristiäisiin. Ja parempi vyön kanssa. Etenkin jos olet sylikummina niin jos se liehuu vapaammin voi pienen suloisuuden jalat sotkeutua mekkoon ;)

    Ja ps. ristiäiset ei ole nimenantojuttu ;) Lapsella kyllä on nimi jo aiemminkin (jotkut sitä taikauskoisesti salaavat) ja kasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi.

    Mä olin aika pettynyt, kun paras ystäväni ei pyytänytkään lapsensa kummiksi, ollaan kakarasta asti puhuttu että ollaan toistemme ekojen lapsien kummeja... No, sillä on sairaasti sisaruksia ja tietty sitten miehenkin puolelta ihmisiä, mutta silti olin aika yllättynyt. Kyllä mä aion silti niitä pyytää meidän ekan lapsen kummeiksi :)

    VastaaPoista
  4. Mielestäni mekko sopii ristiäisiin oikein hyvin. Ja jos tarkennan vähän, niin tuo mekko sopii mihin tahansa koska se vain on NIIN kaunis! Onnea kummin tehtävästä, itse lähden tänään etsimään synttärilahjaa jo 13 vuotta täyttävälle kummipojalleni. Lapset kasvavat ihan hurjaa vauhtia, mutta onneksi sitä itse säilyy aina yhtä nuorena ;)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut kummintehtävästä :)
    Asu käy todella minne vain, se on ihan uskomattoman kaunis! Vyö sopii myös oikein hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Upea tuo mekkosi ja syysristiäisiin oikein sopiva:)Tykkäilen myös tuosta versiosta vyön kanssa!

    VastaaPoista
  7. Onnea kummitädille! Itse odottelin pääseväni isoveljen tyttären kummiksi - mutta he päättivätki olla kastamatta lasta kirkkoon.. No, sehän ei estä ostelemasta ja ompelemasta tytölle kauniita vaatteita, eihän.. ;)

    Mekko on kaunis, itse laittaisin sen vyön kanssa.

    VastaaPoista
  8. Nelliina: Kiitos! Auts, tuo puklailu case ei tullut mieleenikään... Kiitos siis muistutuksesta. :)

    Shandi: Kiitos, ihana olla (kohta) kummi!

    Herttainen: Okei, pisteet vyölle ja käytännöllisyydelle. Ja kiitos korjauksesta.. :) Kirkkoon kuulumattomilla on kuitenkin nimenantojuhla, miksi, jos se nimi kerran jo on...? Kysyy nim. tietämätön

    Asta: Kiitos, pidän myös itse mekosta kovasti. Hei, jo kummi, mikä olisi kiva kummilahja?

    Bea: Kiitos! Ja kiva että tuo vyövaihtoehtokin miellyttää. En olisi ihan samanlaisessa asussa kuin lapsi.. ;)

    Lovely: Kiitos! Taitaa olla niin, etten ole koskaan aikaisemmin ollut ristiäisissä! Paitsi pikku siskoni, mutta olin silloin itse 2v...

    Mikkan: Kiitos! Minullakin jo sormet syyhyää kaikista ihanista pikkupojan vaatteista mitä kaupat on väärällään. Ja itse tehdyt vaatteet on vielä ihanuus erikseen! Eli saat ommella, niitä arvostetaan varmasti!

    VastaaPoista
  9. Onneaonnea! Asu on ihan superhieno, tulin ihan kateelliseksi. Parempi myös mun mielestä vyön kanssa.

    VastaaPoista
  10. Mekko käy mielestä erittäin hyvin ristiäisiin:)Vyön kanssa kivempi!

    VastaaPoista
  11. Apua, kummilahjojen kanssa olen aivan onneton! Tosin tuolloin oli helppo valita lahja, koska sovimme muiden kummien kanssa mitä kukakin ostaa. Minä siis ostin perinteisen valokuvakehyksen, johon kaiverrutin pikkuherran syntymäajan ym. tiedot. Sen lisäksi ostin pienen kultaisen ristin, johon olen hankkinut uuden kultaketjun pojan kasvaessa.

    VastaaPoista
  12. Tuuli: Kiitos onnitteluista ja vyölle pisteet! Kiva kun sinustakin välillä kuulee jotain, toivottavasti elämä on hyvä. :)

    Jonna: Loistavaa jos tämä mekko sopii ristiäisiin. Ei tarvitse lähteä kauppaan asenteella: nyt on pakko löytää äkkiä jotain kivaa. Silloin ei varmasti löydä mitään.

    Asta: Kiitos vinkistä! Täytynee kierrellä kultasepänliikkeitä ja tutkailla tarjontaa. Kerron sitten mitä ostin. :)

    VastaaPoista
  13. AIVAN SAIRAAN UPEA ASU!!!!!!!!!!!!!!!! :))) <3 <3 Laittaisin itse joka paikkaan, jos tuollaisen omistaisin :} No ei nyt sentään, mutta siis - LAITA ihmeessä :)

    VastaaPoista
  14. ja vyön kanssa ehdottomasti paree! :) <3

    VastaaPoista
  15. Heini: Kiitti! :) Mustakn olisi kiva käyttää tätä vaikka joka päivä mut sit se päällä ei olisi varmaankaan enää niin "ihana" olo, muuttuisi liian arkiseksi.

    VastaaPoista
  16. Upea asu kertakaikkiaan - ällistyttävän erilainen look vyöllä ja ilman vyötä!

    VastaaPoista
  17. mitä hintaluokkaa nuo asplundin vaatteet ovat??

    VastaaPoista